tag:blogger.com,1999:blog-81216995091768857322024-03-13T23:36:22.840+02:00isopeikon sanavaratpieniä fiktiivisiä tarinoitaisopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.comBlogger470125tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-82700474566866626742020-02-23T16:54:00.000+02:002020-02-23T16:54:36.688+02:00Pienen suden tarinoita on kirjassaKirjan nimi on Naavakuusikon tarinoita ja sen mainos näyttää tällaiselta. Tuo punainen nappula, joka vie BoD-verkkokauppaan, toimii. Peikko kokeili, kokeile sinäkin tai pyydä kirjastoihmistä kokeilemaan.
if(typeof checkLibExist == "undefined"){var script = document.createElement("script");script.src ="//www.bod.de/public/js/bod/shopWidget.min.js?123";script.type = "text/javascript";isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-74726446606369031812018-01-11T18:00:00.000+02:002018-01-14T17:17:32.681+02:00Piste?isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com15tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-83728872537430957142018-01-04T18:00:00.000+02:002018-01-05T07:39:05.275+02:00Singulariteetti?
– Siinäkö se nyt oli?
– Ehkä.
isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-8851954409510886262017-12-28T18:00:00.000+02:002017-12-28T18:00:19.153+02:00Robotit?
– Tunnetko sinäkin olosi yksinäiseksi?
– Ei roboteilla ole tunteita.
– Miksi sitten prosessorejani kylmää?
isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-28058703040841113352017-12-21T18:00:00.000+02:002017-12-21T18:08:49.130+02:00Ihmiset?
– Tuleekohan vielä joskus uusia ihmisiä?
– En tiedä. Haluaisitko?
– En tiedä.
isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-29227951584772129372017-12-14T18:00:00.000+02:002017-12-14T19:34:34.316+02:00Darvin ja entropia– Missä sinun silmälasisi ovat? Oletko käynyt laseroitavana?
– Nääh. En usko enää mihinkään silmälaseihin. Tutkin vähän juttuja ja heitin mokomat pois. Sekajätteeseen.
– Mitä juttuja?
– Kirjastossa. Nyt tiedän, miksi ihmiset käyttävät laseja, vaikkeivat ne mitään muutakaan.
– Mitä niiden pitäisi muuttaa?
– Maailmaa vaikka. Katsos, kun…
– No?
– Yhden teorian mukaan maailma menee joka hetki enemmänisopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-90782032222022712892017-12-07T18:00:00.000+02:002017-12-07T19:14:32.068+02:00Pelot?– Penskana pelkäsin vettä niin paljon, että en uskaltanut käyttää vesi­vessaa ollenkaan. Olin ihan varma, että näkki ojentaa näljäisen kouransa ja vie minut muassaan.
– Minä taas pelkäsin tulta. Se kurotteli lieskojaan, missä paloikin, ja yritti muuttaa minut soihduksi. Kerran se onnistui ja sai minulta otsa­tukan liekkeihin. Onneksi mutsi ehti hätiin.
– Sitten siellä meillä päin oli isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-58789889535917981532017-11-23T18:00:00.000+02:002017-11-23T21:21:22.884+02:00Näkötorni– Hei, Jaska.
– Morjes, Kaisa? Olethan sinä Kaisa? Anna, kun tunnustelen sinua.
– Sinä senkin possu, niin kuin et muka tuntisi, äänestä vaikka.
– Melkein tunnenkin, mutta saattaisit hyvin olla myös Lissu.
– No tunnustele nyt sitten. Kohtuudella kuitenkin, vaikka sinulla on kyllä hämmentävän oivaltavat kädet.
– Sokeuden iloja, Kaisa. Sokeuden iloja.
– Mmh… Silitä vielä.
– Minä jo tiedän, kuka isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-28721665161219529092017-11-16T18:00:00.000+02:002017-11-16T18:55:08.251+02:00Sudenkuoppa– Se putosi! pieni susi ulvoo ja ravaa kohti karhun kartanoa. – Kuoppa otti sen.
– Minkä? Karhu oli jo käymässä talvi­levolle, mutta könyää sohvan reunalle istumaan. – Ja mikä kuoppa?
– Susi näyttää.
Pieni susi on hätää täynnä ja se tönii karhuun vauhtia. Karhu hieraisee unen silmistään ja laittaa sen hyllylle odottamaan.
– Mennään sitten, karhu murahtaa ja ottaa uunin nurkasta pitkä­isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-27122298915775485692017-11-09T18:00:00.000+02:002017-11-09T21:03:32.368+02:00Ikäkysymys– Saanko kysyä, miten vanha olet?
– Mää olen 33.
– Enhän minä sitä kysynyt.
– Kysyithää, juuri äsken.
– En kysynyt, mutta mukava, että kerroit.
– Mitäs se sitte oli?
– Halusin tietää, saako sellaista kysyä vai suututko.
– Pöhkö.
– Totta. Olen aina ollut. Enkä vieläkään tiedä.
– Mitä?
– Saako kysyä.
– Mikset kysy?
– Kysyin jo.
– Mitä?
– Saako kysyä, miten vanha olet.
– Etkö muka tiedä?
– En.isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-80140534568906102952017-11-02T18:00:00.000+02:002017-11-02T19:19:49.160+02:00Pikkumusta– Minua jännittää, Malla sanoo. – En ole ennen muokannut kehoani.
– Ei se ole sen kummempaa kuin rintojen tai pakaroiden suurennus, ja nehän on jo teille tehty, operaattori toteaa. – Turha tässä on mitään jännitellä.
– Mutta ne ovat kauneuden­hoitoa eikä kehon­muokkausta.
– Miten vain haluatte. Olkaa hyvä ja käykää operaatio­alustalle.
– Pitääkö riisuutua?
– Ei tarvitse. Kone isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-30833186210504699502017-10-26T18:00:00.000+03:002017-10-26T18:00:16.624+03:00Pala kakkuaPomo kävi Englannissa ja toi tuliaisiksi kakun, jonka pakkausta koristivat sanat "Rich fruit pudding". Se tarjosi sitä kahvi­tauolla, mutta jätti kakun syömisen vahtimatta. Ei me saatu sitä syötyä. Jokainen irvisteli alas nokareen ja piilotti loput pomon henkilö­kohtaisesti leikkaamasta ja tarjoilemasta kakun­palasta omien eväidensä kääreisiin.
Kotona avasin eväs­paperit ja kakku&isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-19530578175172487982017-10-19T18:00:00.000+03:002017-10-19T18:00:04.943+03:00PimpomOvi­kello kilahti. Ensin en meinannut avata, mutta kun se soi toistamiseen, nousin tuoliltani, jossa olin istunut lukemassa, ja menin ovelle. Joku kauppias tietty, mutta sanoisin sille valitut sanat, jotta tietäisi pysyä poissa. Ovi­silmästä näkyi Jesse, joka taas tavoitteli ovi­kellon nappia.
Tönäisin oven auki. Se kolahti Jessen käteen.
– Hitsi­pilli sentään, hän vingahti. – Munisopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-79152974994052120072017-10-12T18:00:00.000+03:002017-10-14T17:46:15.654+03:00Tiikeriisopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-29801402066015544732017-10-05T18:00:00.000+03:002017-10-05T18:18:23.065+03:00Voi elämäIstun Lauran, unelmieni naisen, kanssa puistossa tähti­kirkkaan taivaan alla ja tuijotan tähtiä samalla kun käteni vaeltaa Lauran hiuksissa ja niskassa.
– Ne ovat ihmeellisiä, sanon. – Ja niitä on monta.
Laura katsoo minuun ja hymyilee, liikauttaa päätään ohjatakseen käteni oikeaan paikkaan.
– Nuo tähdet, jatkan. – Luuletko, että siellä jossain on elämää?
– Ainakin täällä on, Laura sanoo isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-50834657415150555902017-09-28T18:00:00.000+03:002017-09-28T18:00:06.362+03:00KahdeksikkoAune soitti ja sanoi kaipaavansa apua kaakun syömiseen, hän kun ei ole vieläkään oppinut leipomaan tai edes laittamaan ruokaa yhdelle ihmiselle, vaan tekee kaiken vanhasta tottumuksesta suur­perheen tarpeisiin. Minä tietenkin suostuin. Aunen leipomukset ja kaakut ovat kylän­kuuluja ja vertaansa vailla. Yhtä hyviä ei saa edes pää­kaupungin trendi­kuppiloissa.
Kun olin juonut kuusiisopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-28500776792831183912017-09-21T18:00:00.000+03:002017-09-21T19:28:12.162+03:00KäsiEn ollut pitkään aikaan käynyt metsässä, enkä edes huomannut käymättömyyttäni. Minusta oli tullut kaupunkilainen, urbanisti.
Tänään oli erilainen päivä. Firmassa järjestettiin kevätsoutelu, josta oli puhuttu koko kesä. Ihmiset olivat innoissaan, jotkut olivat pukeutuneet sorsaksi ja vaappuivat räpyläjaloillaan. Minua ei soutelu huvittanut. Sanoin sen pomolle, ja hän komensi minut metsään isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-20656028720775597432017-09-14T18:00:00.000+03:002017-09-14T20:23:56.883+03:00Pupukuvia, leikistiisopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-44449669729883011562017-09-07T19:58:00.000+03:002017-09-07T19:58:45.296+03:00On vain yksi pupu– Missä on toinen pupu?
– Se kuoli.
– Minulla on sitä jo kova ikävä.
– Niin minullakin. Silmät on ihan märät.
– Kuka nyt nukkuu minun vieressä?
– Huolitko leikkipupun?
– Haluan saman pupun kuin ennen.
– Sitä ei enää ole.
– Kuka sitten paijaa minun kuonoa?
– Minä voin.
– Sinä et tunnu yhtään pupulta.
– Haluatko omppua?
– Joo. Syön sen ihan yksin.
isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-20529495199412293762017-08-31T18:00:00.000+03:002017-08-31T18:00:43.171+03:00PalveluyhteiskuntaAurinko paistoi lämpimästi, kun kävelin kotia kohti heinä­kuisena tiistaina. Kannoin mukanani verkko­kassia, jonka silmien lomasta näkyi tekemäni ostokset: limppu, peruna­kilo, pala sian­kylkeä ja nokare voita.
Ravintoloissa ja autoissa istuvat ihmiset mulkoilivat, jopa tuijottivat minua. Minua hymyilytti ja olin itsestäni ylpeä. Kerrankin tein niin kuin koin oikeaksi, olkoonkin, isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-86250841129861445652017-08-24T18:00:00.000+03:002017-08-24T20:17:12.529+03:00JoutomiesOlipa taas kerran, juuri tässä ja nyt, harvinaisen tavallinen mies. Hän oli jouto­mies, sillä työtä ei hänellä ollut.
Tänään, tai ehkä se oli jo eilen, jouto­mies jätti kaikki kaiken, veisti itselleen lasisen arkun, vei sen syvälle metsään, asettui siihen ja sulki kannen. Pian uni sulki miehen silmät ja kului sata vuotta.
Kellon lyödessä kolmea, mustikka­metsään lähtenyt nainen näki isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-41310492110071141752017-08-17T18:00:00.000+03:002017-08-18T14:18:25.744+03:00Sinne ja takaisin– Meno-paluu vai pelkkä meno?
– Mitä maksaa?
– Meno kolme, meno-paluu seitsemän­sataa­tuhatta­seitsemän.
– Oletko tosissasi?
– Hinnat ovat nämä. Saat itse päättää. Suurin osa ottaa pelkän menon.
Minä päätin ottaa meno-paluun. En halunnut jäädä mihinkään epä­määräiseen tilaan, vaan palata.
Kun tuli aika, minut työnnettiin ulos naisesta. Minä huusin, säikähdys oli suunnaton. Olin isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-79665175613132237882017-08-10T18:00:00.000+03:002017-08-11T17:38:37.712+03:00Salama iskeeMaks näki inter­netissä jutun miehestä, johon salama oli iskenyt sata kertaa, ja päätti, että häneen se iskisi ainakin tuhat kertaa. Helppoa se ei ollut, sillä salamat väistelivät häntä. Ne eivät viitsineet iskeä koko äijään, vaikka tämä seisoi ukkos­myrskyssä pysty­päin keskellä aakeaa vainiota.
Parantaakseen sähkön­johtavuuttaan, Maks ryhtyi syömään rauta­lääkkeitä. Hänen isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-49487741153591780732017-08-03T18:00:00.000+03:002017-08-03T18:00:46.526+03:00Amok– Millaista se on?
– Ainakin erilaista. Kertomusten mukaan jokainen kerta on oman­laisensa.
– Se on pelottavaa. Hypätä tyhjyyteen tietämättä mihin joutuu.
– Kyllä siitä jotain tiedetään, osa palaa.
– Kerro.
– Saat kehon, se on ikään kuin kotelo, johon sinut lukitaan. Kuljet sii­nä alusta loppuun.
– Yksinkö?
– Ei yksin. Muut lyövät ja kampittavat aina kun pystyvät. Joku saat­taa vähän isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8121699509176885732.post-22200092028057413402017-07-27T18:00:00.000+03:002017-07-27T18:18:42.251+03:00Kallista bensaa– Ikinä ole käynyt näin, ja taas kävi.
– Loppuko pensa?
– No loppu.
– Mikset tankannut ajoissa?
– Ei kai kukaan ajoissaan tankkaa?
– Oisit voinnu ostaa lisää pensaa ennen kuin entinen loppuu.
– Mitä varten? Silloinhan minulla vielä oli sitä. Tää kulki ihan hyvin, mut nyt se nyykähti.
– Ei mulla mitään irto­pensoja ole.
– Onhan sun auton tankissa. Otetaan sieltä.
– Ei onnistu. On yritetty. isopeikkohttp://www.blogger.com/profile/16916274662310664581noreply@blogger.com1