– Tuo valkoinen on hirmu utelias, Sam. Se tulee aina ihan liki.
– Belugat ovat sellaisia, pohjattoman kiinnostuneita ihmisistä. Tai makupaloista. Kokeilepa antaa sille jotain tuolta sangosta, niin se kliksuttelee ja narskuttelee sinulle.
– Se taitaa olla aika kesy?
– On se. Se on ollut täällä jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Aluksi se leikki sukeltajien kanssa, ikään kuin halusi opettaa niitä uimaan, mutta sitten se taisi kyllästyä. Eihän ihminen ole mikään valas eikä voi sukeltaa eikä uida samalla tavalla.
– Luuliko se ihmisiä valaiksi?
– Saattoi luullakin. Ainakin se äänteli niille niin kuin ne olisivat olleet valaita. Kerran eräs sukeltajista oli noussut turhaan pinnalle, kun se oli muka kuullut niin komennettavan. Vaikka ei se ollut muuta kuin jokin kupla, jonka Noc oli puhaltanut.
– Noc?
– Niin, tuo valas. Se on sen nimi.
– Tykkään siitä. Ihan kuin se hymyilisi koko ajan.
– Totta. Mutta ei se oikeasti hymyile. Tulkitset sitä nyt niin kuin ihmistä. Siinä tulee helposti virhepäätelmiä. Elikoilla on ihan omanlaisensa kommunikointitavat.
– Mistä sitten tietää, että se on iloinen?
– Ei sitä tiedäkään. Ei ole ollenkaan varmaa, että ne osaisivat edes tuntea iloa tai surua.
– Mutta se näyttää kyllä iloiselta.
– Totta. Ja vielä iloisempi se on, kun sukellat nyt keräämään ulosteet sen altaasta, ettei sen tarvitse keliä paskavedessä. Äläkä unohda roskia.
– Professori. Tulkaa katsomaan. Tämä on ihmeellistä.
– No?
– Katsokaa professori. Tämä on ihmisen puhetta ja tämä valaan.
– Ja?
– Niissä on sama rytmi, näettekö professori? Valas puhuu samalla rytmillä kuin ihminen. Eikö ole ihmeellistä?
– Ei se niin mene. Olet erehtynyt. Valaat eivät puhu ja ne ääntelevätkin aivan eri taajuuksilla kuin ihmiset.
– Professori! Näettehän itse. Kuvaajissa on sama rytmi ja taajuus.
– Olet silti erehtynyt. Sinulla täytyy olla vääränlaisia tallenteita.
– En ole, professori. Tämä on Noc, se beluga, joka kuoli viitisen vuotta sitten. Näitä tallenteita on paljon. Ei tämä ole ainoa.
– Sitten sinulla on väärä tallenne ihmisen puheesta. Olet varmasti tehnyt virheen.
– Se on teidän omaa ääntänne, professori. Se puhe, jonka piditte viime vuonna meribiologien seminaarissa.
– Minunko? Ja vertaat sitä valaan ulinaan, niinkö?
– Kone vertaa, professori. Näettehän itse. Nocista kerrotaan, että se puhui sukeltajien kanssa ja kertoi niille tarinoita.
– Höpötystä. Päätteletkö siitä muka jotain? Tai tuosta analyysistäsi.
– Väitän, että Noc opetteli puhumaan ihmisten lailla, professori. Luulen, että se teki sen tarkoituksella.
– Ja sinulla on faktoja väitteesi tueksi?
– On. Ensinnäkin se opetteli lajilleen epätyypillisen tavan tuottaa ääniä, toiseksi…
– Kirjoita siitä artikkeli. Tarkastan sen sitten ja julkaisen jossain journalissa. Kun teet sen ensi viikoksi, niin pääset kolmanneksi kirjoittajaksi. Olen velkaa yhden artikkelin kollegalleni ja se pirulainen perää sitä yhtenään.
– Mutta professori…
– Kirjoita nyt vaan, jos meinaat koskaan saada sen väitöskirjasi valmiiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti