torstai 19. syyskuuta 2013

Hiivaleipä on kallista

Kaupunki jossain syrjässä, sivukuja, lähes pimeä kellarikapakka, jota valaisee baaritiskin yllä roikkuva, kituliaalla liekillä palava öljylyhty. Kapakoitsija on iso, mustahiuksinen mies, jonka käsivarsia peittävät merimiestatuoinnit. Hän nojaa tiskiin ja katselee vieraitaan, jotka tyhjentävät tumman oluen täyttämiä tuoppejaan kapakan hämyssä puisten, pyöreiden pöytien ääressä. Kukaan ei sano mitään. Kaikki ovat vaiti. On aivan hiljaista.

Ovi nirskahtaa auki. Eräs vieraista, takimmaisen pöydän ääressä istuva merirosvon näköinen mies, hätkähtää ja hörppää tuopistaan niin, että ryystö kuuluu. Kaikki katsovat. Mies laskee tuoppinsa pöydälle ja nyökkää ovelle.

Oven suussa seisoo pukumies, joka vilkuilee ympärilleen ja lähtee sitten kulkemaan tiskille. Askeleet narisevat. Jokainen katsoo.

Kapakoitsija laskee pyytämättä tuopillisen olutta, laskee sen tiskille ja näyttää kolmea sormeaan. Mies etsii lakkaristaan lantteja ja kilauttaa ne tiskille. Sitten hän nostaa tuopin huulilleen ja juo pitkään, ähkäisee päälle ja pyyhkii suunsa hihaansa.

– Tosi hyvää, hän kehaisee.

Kapakoitsija ei sano mitään. Pukumies kääntyy ympäri ja huomaa olevansa huomion keskipiste. Hän kohottaa tuoppiaan ja ojentaa sitä muita vieraita kohti.

– Oluelle, hän sanoo ja tekee kippiksen ilmaan.

Kukaan ei sano mitään. Kukaan ei vastaa eleeseen. Kaikki tuijottavat.

– Aika vaisua porukkaa, mies toteaa ja kääntyy kapakoitsijan puoleen. – Kuulin, että täältä saisi hiivaleipää, pitääkö paikkansa?

Kapakoitsija tulee tiskin takaa ja tarttuu miestä kauluksesta. Hän retuuttaa tämän ulos ja paiskaa kadunviereen.

– Meinaisit minun leipääni syödä, kapakoitsija mörisee ja potkaisee pukumiestä sääreen. – Jos kaikki söisivät hiivaleipää, niin kukaan ei enää ostaisi olutta, himputti vieköön.

Pukumies jää kadunreunaan istumaan ja pitelemään jalkaansa. Kapakoitsija palaa kellariinsa, josta kohta nousee se merirosvon oloinen mies. Tämä pysähtyy pukumiehen kohdalle.

– Hiivaleipä on kallista, merirosvotyyppi sanoo. – Onko rahaa?

– On minulla, mies sanoo ja ojentaa varta vasten varaamansa setelinipun merirosvolle. Tämä työntää setelit taskuunsa ja kaivaa toisesta muutaman hiivaleivän palasen, joista antaa yhden miehelle. Tämä työntää sen kaksin käsin suuhunsa, mupeltaa ja nielaisee. Merirosvon näköinen mies nauraa karheaa naurua.

– Tuo hiiva ei pelkästään pane olutta vatsassa, hän sanoo. – Se pierettää ja turvottaa mahan rantapalloksi.

– Kyllä minä sen tiedän. Mutta olen kyllästynyt käymään kapakoissa ja kittaamaan olutta. Nyt voin juoda limua tai syödä pullaa ja ottaa kännin sillä konstilla.

7 kommenttia:

  1. Hyvä elokuvan alku! Näen kaiken silmissäni ja ihmettelen, mitäs nyt tapahtuu. Ei tämä tähän jää, vaikka vähän vatsa pullottaisikin ja hajukin tulisi. Vielä tapahtuu jotain...

    VastaaPoista
  2. Näin sitä oiotaan, ettei tarttisi juoda kaljaa. Hyi hyi!

    VastaaPoista
  3. En juo kaljaa, koska en pidä siitä. Hiivaleipä kyllä on hyvää kahvin kyytipoikaa:)))

    VastaaPoista
  4. Hyh, mistä ne arvasi, että röyhtäyttää ja pierettää;)

    VastaaPoista
  5. Voi vitsit, minä luulin että se Kulkija oli joku IHAN muu ja odotin kieli lopolla onnessani arvaten melkein lopun, mutta olisi pitänyt... Toive - odotus - pettymys. Viimeksi koin tämän tunteen eräässä filmissä, jossa odotin onnellisena, että..:)Miksi muuten aina arvaan ja odotan, sehän ei ole kertojan vika, vaan lukijan.

    VastaaPoista
  6. Pitää olla melko sokerista tuo limu ja pulla, että niillä konstein kännit saa. Vaan sopiihan sitä kokeilla.

    VastaaPoista