lauantai 5. lokakuuta 2013

Jos metsään haluat mennä sä nyt

Miehet olivat olleet metsällä koko viikon. Saalis oli paennut heitä. Vain jokunen ruskeaturkkinen orava oli vilahtanut männystä toiseen, mutta sekään ei ollut niin kauaa näkösällä, että siltä olisi saanut hengen pois.

Tuli ilta. Miehet virittivät tulet ja pistivät nokikahvit porisemaan. Valmiiseen kahviin lurautettiin väkevät plöröt, ja miesten harmitus laantui, kun kemiallinen lohtu virtasi heidän suonissaan.

– Ei tule saalista, ei, miehistä partaisempi totesi.

– Sieniä olisi, toinen sanoi ja osoitti joka puolella nousevia kupuja. – Niitäkin voi syödä.

– Lehmien ruokaa ne ovat. Mies tarvitsee lihaa.

– Äläs nyt. Viikingitkin söivät sieniä ja ryöstivät ja raiskasivat sen jälkeen ihan hulluina.

– Ihanko totta?

– Tosi on. Maistetaanko?

– Otetaan ensin, partasuu sanoi, tässä on vielä.

Miehet tyhjensivät eväspullonsa ja väsymys melkein kaatoi heidät yöunille, mutta miehet eivät antaneet periksi, vaan lähtivät keräämään sieniä.

– Mitkä näistä on niitä viikinkisieniä?

– Varmaan nämä kaikista suurimmat, joissa tämä hattu on paksu ja alapuolelta vähän kuin sientä. Katso.

Miehet kulkivat maastossa ja keräsivät sienisieniä. He palasivat nuotiolle ja toinen miehistä maistoi sienisientä, pureskeli ja sylkäisi.

– Maistuu sienelle, hän sanoi. – Ehkä siihen pitäisi imeyttää jotain. Simaa vaikka, niin kuin viikingit.

– Simaa ei ole, mutta plöröä on, kokeillaan sitä, toinen sanoi ja kävi repustaan korkkaamattoman pullon, imeytti sitä sienisieneen ja haukkasi. – Nyt maku on mukavan miehinen, maista.

Toinen maistoi. Pullon sisältö katosi sieniin ja sienet miesten suuhun. Molempien pää alkoi tuntua kevyeltä. Repusta löytyi vielä lisää juotavaa. Sekin katosi.

– Hyviä nämä sienet, toinen sokelsi. – Viikingit oli pukareita.

– Sienet oli niiden konsti, toinen sökelsi. – Mekin ollaan viikinkejä.

Viikingit nukahtivat sammuneen nuotion viereen. Julmettu kuorsaus täytti metsän. Lähistöllä liikkunut karhu tuli katsomaan miehiä. Se haisteli ja tökki heitä kuonollaan, otti hihasta kiinni ja veti, mutta kuorsaus jatkui yhtään raukeamatta.

Karhua hermostutti. Tuollainen meteli ja vielä hirmuinen löyhkä. Mesikämmen haki sylillisen sammalia ja peitti miehet niillä. Kostea sammal suodatti äänet ja hajun, vain pieni purina enää nousi kylmän nuotion vierestä.

8 kommenttia:

  1. Kyllä sitä hermostuu vähemmästäkin..;/

    ☺☻☺

    VastaaPoista
  2. Vähän minua pelotti ne sienet, kun niitä ei edes ryöpätty. Mutta kaipa ne tuli pullon hengellä laimennettua?

    VastaaPoista
  3. Hi, hyvä karhu,, kun peitti tollaset ryypiskelijät, hi!
    Mutta onneksi silti eivät myrkkysieniä syöneet olisi kuorsaus loppunut äkkiseltään ja kurjasti olisi heille käynyt.
    Nyt korkeintaa heillä on kova päänsärky syödyistä sienistä ja korkatuista pullonsisällöistä, hi!

    VastaaPoista
  4. Hyvän työn teki karhu. Mokomat viikinki metsästäjät tuolleen mellastivat, hauska tarina, kiitos peikko

    VastaaPoista
  5. Parasta metästyksessä on nuotiokahvit ja plörösienet:)))

    VastaaPoista
  6. Voi miehiä, pieniä viikinkejä
    mättäällä rähmällään.
    Miehen tie on seikkailua vegaanien metsässä.

    VastaaPoista
  7. Erityisesti lämmitti mieltä tuo kohta, kun karhu veti niitä miehiä. :)
    Toivottavasti ne sienisienet eivät olleet punaisia&valkopilkullisia. Ja oikein toivottavasti ne eivät olleet kokonaan valkopilkullisia. Ilman mitään punaista missään. Jos ne niitä olisivat olleet, niin eipä olisi karhunkaan enää auttanut muuta kuin paksuntaa sammalmätäskerrosta. Mutta olisihan siitä toki ollut mainintaa kirjoituksessa!

    VastaaPoista