torstai 31. heinäkuuta 2014

Siemeniä sisällä

Valkeaan takkiin pukeutunut nainen pilkistää ovenraosta ja nyökkää. Mirja tarkastaa jonotus­numeronsa, nousee ja menee raolleen jääneestä ovesta huoneeseen. Siellä on pöytä ja sen päässä tuoli. Äskeinen nainen istuu pöydän takana ja osoittaa tuolia. Mirja istuutuu, puristaa polvensa yhteen ja kätensä sylissään pitelemänsä käsi­laukun kahvaan.

– Ja mitäs meillä on mielessä? valkea­takkinen kysyy ja puhdistaa stetoskooppia takkiinsa.

– Äiti sanoi, ettei saa syödä omenan­siemeniä, muuten vatsaan voi kasvaa puu, Mirja aloittaa. – Olen minä syönyt, eikä mitään puuta ole tuntunut. Eilen tuuli ryöpytti koivun­siemeniä suut ja silmät täyteen. Niitä meni henkeen ja varmaan vatsaankin, ja nyt minusta tuntuu, että jokin kasvaa minussa.

Valko­takkinen pyytää Mirjaa siirtymään tutkimus­pöydälle. Tutkimuksen jälkeen hän toteaa, ettei Mirja ole raskaana, eikä mikään muukaan poikkea tavanomaisesta, joten Mirja voi mennä ja jatkaa arkeaan normaalisti.

Mirja palaa kahden viikon päästä.

– Minä luulen, että ne kuitenkin itivät, hän selittää valko­takkiselle ja näyttää tälle kynsiään ja tukkaansa. Kynsien alla on puun­kuorta. Hiuksissa on pieniä kuivia oksia.

Valko­takkinen neuvoo Mirjaa käyttämään kosteuttavaa shampoota ja kynsiharjaa. Mirja lupaa.

Hän palaa kuukauden kuluttua.

– Shampoo auttoi, hän kertoo ja hymyilee leveästi. – Nyt oksat hiuksissa ovat selvästi elinvoimaisempia. Tosin kampaaja veloitti ylimääräistä pensas­saksien käytöstä.

– Erinomaista, valko­takkinen sanoo. – Kaikki on siis kunnossa?

– Sormet ovat hassun pitkät ja vähän ryhmyiset. Eivät olleet ennen. Sitä paitsi kaikki kynnet tipahtivat viime viikolla, mutta en minä niitä kaipaakaan.

Valko­takkinen tarttuu Mirjan käsiin. Ne ovat känkkyröityneet ja niiden iho on muuttunut tuohimaiseksi. Sormen­päät ovat hyvin kapeat. Hän kehottaa Mirjaa käyttämään notkistavaa kosteus­voidetta. Voidetta voisi laittaa kasvoihinkin, jossa jo näkyy alkava tuohistuminen.

Mirja nousee jäykästi ja kiittää. Kuluu kaksi kuukautta ennen kuin hän seuraavan kerran istuu odotus­huoneessa. Kun hänen vuoronsa tulee, hän nousee ja konkkaa ovelle, kumartuu ja istuutuu tutulle tuolille pöydän päähän.

– Minä venyn pituutta, hän sanoo, – ja jäykistyn.

– Se ilmeisesti vaikeuttaa liikkumista, valko­takkinen arvelee. – Vaikeuttaako?

Mirja myöntää. Jäykkyyden lisäksi hänen jalkansa kasvavat juuria heti, kun hän on hetkenkin paikallaan. Sitä paitsi hän kaipaa tavattomasti hellyyttä, koko ajan pitäisi olla halattavana.

– Te muututte puuksi, tai oikeastaan teissä itänyt koivu valtaa elin­tilanne, valko­takkinen sanoo ja riisuu naamionsa. – Ehdotan, että katselette paikan, johon haluatte juurtua.

– En tahdo paperi­koneeseen enkä saunan­uuniin, Mirja sanoo. – Puut ovat niin vastustus­kyvyttömiä.

Valko­takkinen nousee, avaa vastaan­otto­huoneen seinän ja astuu toiseen metsään, jossa pesu­kanit pelaavat kivi­pelejä, ja vettä­ruiskivat lohi­käärmeet kisailevat ja syövät muta­kakkuja. Mirja kulkee valko­takkisen perässä. Joka puolelta kuuluu huminaa, kun pieniksi ryhmiksi kokoontuneet puut humisevat toisilleen. Puun­halaajia puikkelehtii kaikkialla niiden lomassa. Joku puista huomaa Mirjan. Humina kiihtyy. Puut huojuvat, suljuttavat juuriaan ja lähestyvät puutuvaa naista.

Mirja vilkaisee virnistelevää valko­takkista ja tietää, missä hän haluaa lopulta lahota.

10 kommenttia:

  1. Ihana tarina! Tuo salainen puutarha on hieno ja puunhalaajat kruunaavat kaiken. Itsekukin varmaan haluaa lahota?

    VastaaPoista
  2. Hyvän mielen tarina, ja viisas. Ihailen taitoasi kirjoittaa!

    VastaaPoista
  3. Oi tämä on aivan kuin tarina minusta, kerro heti missä on se paikka johon voin juurtua:)

    VastaaPoista
  4. Onneksi on ollut näin lämmintä, ettei ole tarvinnut laittaa puita uuniin ; )
    Hyvä, että puutuvalle naiselle löytyi paikka, jonne asettua turvallisesti.

    VastaaPoista
  5. Olemme yhtä luonnon kanssa, toiset enemmän kuin toiset ;)

    VastaaPoista
  6. Ei ollenkaan puiseva, vaan hyvin kiehtova tarina.:-)

    VastaaPoista
  7. Täällä yksi, joka kuutamolla halaa puita. Minäkin muutan tuohon puutarhaan, kai siellä on ikuinen kuutamo :-)

    VastaaPoista
  8. Minulle jäi lahoamispaikka hieman arvoitukseksi, mutta uskoisin että se on kaunis ja rauhallinen metsä jossa halaajia riittää. :)

    VastaaPoista