torstai 20. marraskuuta 2014

Lastenkasvatusta

Kaksi paris­kuntaa, Olli ja Anja sekä Outi ja Antti istuvat iltaa ja maistelevat Ollin panemaa koti­olutta. Työ­asiat on puhuttu ja olut herkistää kielen­kantoja.

– Teillä on täällä niin hienoa, Outi toteaa. – Oikea kulttuuri­koti, kirjoja hyllyssä ja kaikkea.

Anja vähättelee kotinsa arvoa, vaikka Olli työntää kyynär­päätä hänen kylkeensä.

– Meillä on paikat nykyään ihan sekaisin, Outi jatkaa. – Koko ajan pitäisi olla siivoamassa.

– Kaikkea ei voi saada, Anja toteaa. – Minäkin ajattelen välillä, millaista olisi, jos lapset kirmailisivat tässä meidän jaloissa.

– Totta. Miten teidän lapset muuten voivat?

Anja nousee ja pyytää Outia seuraamaan. Miehetkin lähtevät. Naapuri­huone on kalustettu lasten­huoneeksi. Lelut ovat järjestyksessä ja lattia tyhjä. Nurkassa seisoo kaksi tukevaa tammi­tynnyriä.

– Kumpi on Lisa? Outi kysyy, ja saa kuulla että Lisan tynnyrin päällä on kuminen sammakko.

– Tämä toinen on sitten varmaan Jani? hän jatkaa. – Mitenkäs vanhoja nämä nyt ovat?

– Kolme ja viisi, Anja sanoo ja tirkistää tapin­reiästä tynnyriin. – Nukkuvat molemmat.

Muutkin kurkistavat. Olli esittelee ruokinta­letku­systeemiä, jonka hän on rakentanut ilta­puhteinaan.

– Tähän säiliöön menee kahden viikon annos, niin me ehditään Anjan kanssa hyvin käydä Kanarialla ilman, että tarttee miettiä lasten­kasvatus­juttuja. Kätsää, eikös?

Kaikki nyökyttelevät ja palaavat olo­huoneen valkeille nahka­divaaneille. Olli tuo lisää olutta ja kaataa kaikille.

– On se kuitenkin melkoisen kova homma, hän sanoo. – Ajatelkaa nyt, niitä pitää ruokkia melkein kaksi­kymmentä vuotta ennen kuin ne ovat aikuisia. Teillä ne vielä juoksevat pitkin taloa.

– Joo. Me ei haluttu tynnyri­kasvatusta, vaikka se onkin kaikkein turvallisin vaiht­oehto, Antti selittää ja rapsuttaa puolisoaan hiusten alta. – Tämä Outi on niin luomu­ihminen.

– Ei ne meilläkään juokse, Outi sanoo ja hyrisee, – tai juoksee, mutta eri tavalla.

– Miten niin eri tavalla?

– Outi tapasi yhden tyypin, Antti kertoo. – Se tunsi kaiken­laisia ihmisiä. Me saatiin sen kautta taikaa lainaksi.

– Ai sellaistakin vielä on?

– On toki. Tämä varsinkin oli hyvä taika. Se muutti meidän lapset koiran­pennuiksi. Sellaisiksi pieniksi suloisiksi söpöläisiksi, joilla on isot tassut ja kaikki.

– Koiran­pennuiksi? Nekös teillä nyt sitten sotkevat?

– Ne. Tosin nykyään vähemmän kuin ennen. Ne ovat jo sisä­siistejä.

– Miksi te niistä koiria halusitte?

– Mietipäs. Ne ovat vuodessa parissa isoja ja sitten ne voi muuttaa takaisin ihmisiksi. Pari vuotta teidän kahta­kymmentä tynnyri­kasvatus­vuottanne vastaan. Kyllä siinä voi hetken aikaa katsella sotkujakin. Vieläkö sulla on sitä olutta?

Olli kaataa lasit täyteen ja haastaa Antin pelaamaan kortti­shakkia. Outi näyttää koiran­pentujen kuvia Anjalle, joka kiljahtelee osoittaakseen ihastustaan.

Vieraat ovat lähteneet, ja Anja ja Olli odottelevat unta huoneessaan. Anja kysyy, pitääkö Olli koirista. Olli pudistaa päätään ja toteaa olevansa enempi kissa­ihminen.

– Outi sanoi, että niistä saa kissan­poikiakin. Haluaisitko olla parin soman kissan­poikasen iskä vähän aikaa? Haluaisitko? Minä olen niin kyllästynyt Kanariaan.

13 kommenttia:

  1. Totta puhuu, tämä kertomus. Lapsia on niin monenlaisia. Tapasin kadulla rouvan joka kantoi sylissään koiraa, aika isokokoista, vieläpä.
    Sen verran tuttu kun oli, uskalsin kysyä, miksi hän sitä sylissä kantaa. Rouva soperteli: Tällä pikku ressulla on toinen silmä sokea, mutta pitäähän sitä ulkoiluttaa!.

    VastaaPoista
  2. Huuh, toivottavasti et ole ennustaja! Sydäntä vähän kylmäsi tuo tynnyrikasvatus, mutta koirapennut jotenkin menisivät!

    VastaaPoista
  3. Kasvatustieteissä on valinnan varaa, ihastuttava tarina!

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoisia vaihtoehtoja kasvatukseen. Ihmisten ja eläinten :)

    VastaaPoista
  5. Isopeikko on räväyttänyt lastenkasvatuksen ratkaisuja ihan mukiinmenevästi;)

    VastaaPoista
  6. Ai, tätäkö tarkoittaakin sanonta "tynnyrissä kasvanut"

    VastaaPoista
  7. Rationalisointi se on, joka kannattaa...☺☻

    VastaaPoista
  8. Konstit on monet.
    Ettei vauvat vaan huku tynnyriin...
    Miälenkiintoinen tarinointi.:-)

    VastaaPoista
  9. Joskus kolmetoista lasta olisi kiva, mutta joskus kaksikin on liikaa. Tynnyrissä kasvatetut lapset voivat olla vanhempina vaikeita, vai mitä luulet?

    VastaaPoista
  10. Näinpäs kerran, kun koiraa kuljetettiin lastenvaunuissa . Kaikenlaista :)))

    VastaaPoista
  11. Lastenhoito onkin nykyisin suurempi ongelma kuin lasten kasvatus, joka onkin siirretty päiväkodeille ja kouluille. Jos vielä saataisiin ruokintapuoli ja puhtaanapito ulkoistettua, niin eiköhän meidänkin yhteiskunnassa olisi homma hanskassa, meillä kun ei ole noita kolhoosien lasten hoittoloitakaan eikä moniakaan sisäoppilaitoksia.

    VastaaPoista
  12. minusta tarina tuntuu tutulta, taisin olla aika paljon tynnyrissä, nykyajan lapset ovat kyllä netissä pelikonsolien pauloissa..no siitä on hyvä puoli se että osaavat korjata tietsikan kun se hajoo. mitä muuta nettilapset osaa, ei ainakaan kaunoa:)

    VastaaPoista
  13. unohtu ihan sanoo, että mahtava tarina

    VastaaPoista