torstai 19. maaliskuuta 2015

Rovaniemen markkinoilla

Karhu kiertää markkinoilla, katselee metri­laku­valikoimia ja koti­leivonnaisia, hiplaa villa­sukkia, maistelee lohen­palasia ja nostelee päre­koreja. Puiset keinu­hevoset kiehtovat kontion mieltä.

Nahan tuoksu kääntää karhun kuonon kohti markkina-alueen reunassa nököttävää kojua. Kojun katoksen alla seisoo mies. Miehen päässä on supi­lakki, johon on jätetty kokardiksi supin kuivattu naama. Supin häntä roikkuu hatusta suden­pentu­tyyliin.

– Kuulkaas ukko! mies huutaa ja viisoo karhulle. – Te, jolla on karhun­nahka­turkki. Tulkaapas käymään täällä.

Nahan tuoksu houkuttelee karhua, ja se menee kojulle.

– Rukkaset sopisivat hyvin herran olemukseen, myyjä kehuu ja työntää ketusta tehtyjä pitkä­vartisia rukkasia karhulle. Karhu rypistää kuonoaan.

– Kenen turkkeja nuo ovat? kontio kysyy ja osoittaa kojun taka­seinällä riippuvia nahkoja.

– Minunhan ne, myyjä toteaa. – Tai sinun, kunhan saadaan kaupat hierottua.

Karhu kurtistaa kulmiaan ja mittailee myyjää päästä jalkoihin. Sitten se murahtaa ja pyytää myyjää näyttämään valkeaa turkkia, joka riippuu tangossa reunimmaisena.

Myyjä nuolaisee huuliaan ja nostaa turkiksen karhun eteen. Karhu sivelee pehmeää karvaa ja painaa sen kuonoaan vasten.

– Saako tätä sovittaa? karhu kysyy.

– Sovita veikkonen, myyjä sanoo. – Se on kania.

Karhu kääntää selkänsä tori­yleisöön päin, riisuu jo vähän nuhjaantuneen turkkinsa ja pukeutuu kaniin. Jää­sohjo roiskuu, kun karhu loikkii kanina markkina­paikan ympäri. Ihmiset katsovat suu auki ja pää vinossa. Lapset haluavat jäniksen kyytiin.

– En tykkää tästä, karhu sanoo ja nakkaa sohjon sotkeman turkiksen myyjälle. – Se on ihan pupu.

Myyjä peuhaa turkiksiaan, muuttuu sala­peräisen näköiseksi ja vilauttaa keltaista, musta­raidallista taljaa tiskin alta.

– Tämä olisi vähän rajumpi, hän sanoo. – Kokeiletko?

Karhu huiskaisee käpälällään ja sanoo tuntevansa monta tiikeriä, jotka köllivät takan edessä ja syövät valmiiksi pureskeltua lihaa. Myyjä lupaa tarkistaa, olisiko hänen autonsa perä­konttiin unohtunut jotain mielen­kiintoista.

Karhu odottaa ja kokeilee päähänsä kettu­kokardi­hattua, johon on ketun naaman lisäksi jätetty häntä ja käpälät. Se on kokonainen kettu, mutta ilman repoa. Pää laitetaan hattuun revon tilalle.

Myyjä palaa, ja vinkkaa karhun teltt­akojun taka­huoneeseen.

Taka­kammarin pöydälle on levitetty ihmisen nahka. Karhu hiplaa nahkaa. Se on nahkea ja haisee suolaiselle. Myyjä sanoo, että sitä sopii sitten sovittaa. Karhu pukeutuu ihmiseksi.

– Tulipa olo, se toteaa. – Näin pedolta ei ole ennen tuntunut, ei ikinä. Minäpä kokeilen tätä ulkona.

Myyjä sanoo, että alasti ei ulos pidä mennä ja että ihmisenä pitää pukeutua. Karhu vetää myyjän varastoista ylleen naalin­nahka­housut, hylkeen­nahka­takin, kettu­rukkaset ja hirven­nahka­saappaat. Sitten se raottaa teltan­lievettä ja tuijottaa markkina­väkeä.

Karhu irrottaa otteensa teltan­liepeestä. Se putoaa paikalleen. Karhu kääntyy ympäri, riisuu turkikset ja ihmisen nahan ja palaa karhuksi. Mitään sanomatta se jättää nahat pöydälle ja lähtee teltasta. Myyjä juoksee sen perään ja kysyy, mikä sille tuli. Petoutta olisi kerrankin ollut tarjolla oikein halpuutettuun hintaan.

– Liika on liikaa, karhu tokaisee ja tyrkkää päähänsä unohtuneen kettu­kokardi­lakin myyjälle.

11 kommenttia:

  1. Ihminenhän se on pahiksista pedoin - katso vaikka seuraavat uutiset.

    VastaaPoista
  2. Joskus on vaikea päättää, kenen nahkoihin pukeutuisi. Jos pelottaa, yrittää olla rohkeampi ja silloin vaikka karhun turkki auttaa, jos taas on päin vastoin, niin hiireksi voisi pujahtaa. Kaikella on riskinsä ja vaaransa.
    Joskus tekisi mieli olla joku muu, mutta sitten kun vähän aikaa istuu ja rauhoittuu, huomaa, että parasta on olla ihan oma itsensä.

    Tarina on kyllä hieno ja pitää otteessaan kuin nahkamyyjä...

    VastaaPoista
  3. Kyllä karhu tietää, että ihminen on pahin peto.

    VastaaPoista
  4. Apua, justiin aioin kirjoittaa tuon, mikä on ylhäällä. Totta se on, ihminen on pahin peto.

    VastaaPoista
  5. Kyllä se vaan on aika kurjaa todeta, että me ihmiset ollaan pedoista pahimmat!
    Ihminen tappaa eläimiä, mutta että se tappaa vielä omaa rotuaankin!
    Harva eläin tappaa huvikseen, mutta sitäkin ihminen tekee! Hui olkoon meitä ihmisiä!
    Hieno oli tarinasi peikko!

    VastaaPoista
  6. Jopahan on tarina. Samaa mieltä olen, kuten edelläkin kommentoitu. Ei ihmisen nahkaan kiltimpien kannata pukeutua, ei ihmistä pedompaa ja raaempaa oliota ole muita.

    VastaaPoista
  7. ei ketään saa mitailla päästä jalkoihin

    VastaaPoista
  8. Kyllä karhu on petompi vähä ku ihminen. Se saa kyllä minun puolestani petoilla mustikkametsissä, kaukana korvissa ja markkinoilla. Jälkimmäisissä kyllä vaan täytettynä.

    VastaaPoista
  9. Jännitys säilyi loppuun asti - ja siitä vielä pidemmällekin.

    VastaaPoista
  10. Oikein teit karhu kun riisuit ihmisen nahkan, niin ei pääse petous pesiytymään.
    Juoksehan korpimaille kauas ihmisen ulottuvilta.

    VastaaPoista