torstai 5. maaliskuuta 2015

Suklaakeksi (K-18)

– Kuu­let­ko tuon? Pau­la ute­lee, na­ker­taa kau­ra­kek­sin syr­jää ja hörp­pää mus­taa tee­tä.

– Min­kä? Lai­la ky­syy ja hö­ris­tää kor­viaan. – Mi­nä en kuu­le kuin si­tä sa­maa mu­sii­kin jol­lo­tus­ta, jo­ta tääl­lä ai­na soit­ta­vat.

– Sii­nä on eri­lai­nen sä­vy tai soin­ti. Vä­hän aa­ve­mai­nen. Kuun­te­le.

– En viit­si. Te­ki­si mie­le­ni käy­dä ha­ke­mas­sa toi­nen kek­si. Tä­mä iän­ikui­nen pant­taus ei ole mis­tään ko­toi­sin.

Pau­la tu­hah­taa. Lai­la nou­see pöy­däs­tä ja ko­pis­te­lee kah­vi­lan tis­kil­le. Hän ot­taa en­sin kau­ra­kek­sin, mut­ta vaih­taa sen suk­laa­kek­siin. Elä­mä ri­sai­sek­si, hän miet­tii, ker­ran­han si­tä vain.

Sa­mal­la, kun Lai­la va­tu­loi kek­se­jään, Pau­lan kuu­le­mat soin­nut py­säyt­tä­vät hä­nen mie­len­sä. Ai­ka hi­das­tuu, ja Pau­lan pai­dan al­le, ris­ti­se­län koh­dal­le ai­neel­lis­tuu käär­me­mäi­nen olen­to, jo­ka pu­reu­tuu kiin­ni hä­nen sel­kä­ran­kaan­sa, juo sel­kä­yti­men ja sol­jah­taa sen ti­lal­le.

Lai­la pa­laa pöy­tään. Hä­nen pos­ken­sa heh­ku­vat. On syn­ti syö­dä suk­laa­kek­se­jä sil­loin, kun sii­hen ei ole eri­tyis­tä syy­tä. Mut­ta tä­nään hän kui­ten­kin söi­si ja Pau­la sai­si ka­deh­tia.

– Suk­laa­ta, Pau­la to­kai­see, ot­taa Lai­lan tuo­man kek­sin ja nie­lai­see sen ker­ral­la, pu­re­mat­ta.

– Mi­nun kek­si! Lai­la pa­rah­taa. – Söit mi­nun kek­sin. Mik­si?

Pau­la kat­soo ys­tä­vään­sä sil­mät se­läl­lään ja suu au­ki, vil­kai­see suk­laan tah­ri­mia sor­miaan ja pyö­rit­tää pää­tään.

– En tie­dä. Se läh­ti ihan sel­kä­yti­mes­tä.

– Nyt kyl­lä haet mi­nul­le uu­den.

Pau­la nyök­kää, nou­see ja rä­jäh­tää nau­ruun, rii­suu hui­vin­sa ja sol­mii sen ys­tä­vän­sä pään ym­pä­ril­le, ki­ris­tää lie­peet tä­män kau­lan ym­pä­ril­le. Lai­la ko­rah­te­lee ja rii­pii hui­vin pääs­tään.

– Mi­kä si­nua rii­vaa? hän ky­syy.

– En tie­dä. An­teek­si. Odo­ta het­ki, niin tuon si­nul­le kek­si­si.

Lai­la ve­tää hen­keä ja kat­soo ys­tä­vän­sä pe­rään. Mu­siik­ki ai­lah­taa, ja ai­ka mel­kein py­säh­tyy. Kun se taas ete­nee, on Lai­lan sel­kä­yti­men pai­kal­la sa­man­lai­nen käär­me­olen­to kuin Pau­lal­la.

Pau­la pa­laa, tuo kek­sin ja sa­noo voi­van­sa huo­nos­ti. Hä­nen as­ke­leen­sa ha­pa­roi­vat ja sil­män­sä sei­so­vat. Hän is­tuu­tuu, ta­voit­te­lee Lai­lan kät­tä, tart­tuu sii­hen ja vie huu­lil­leen, imai­see ys­tä­vän­sä etu­sor­mea ja pu­rai­see sii­tä uloim­man ni­ve­len ir­ti. Lai­la tui­jot­taa sor­men­tyn­kää. Sii­tä va­luu ve­ri.

– Omi­tuis­ta, hän sa­noo. – Se tun­tui to­si hy­väl­tä. Pu­re vie­lä.

– En var­mas­ti pu­re, Pau­la sa­noo ja pu­ree toi­sen­kin sor­men poik­ki. Lai­la huo­hot­taa.

Hä­nen ke­hon­sa vä­räh­te­lee.

– Tä­mä en ole mi­nä, Pau­la kil­juu ja raa­te­lee ys­tä­vän­sä kät­tä. – En mi­nä ole täl­lai­nen.

Aut­ta­kaa jo­ku!

Tur­va­mies lä­hes­tyy nai­sia. He käy­vät mie­hen kimp­puun, pu­re­vat ja re­pi­vät tä­tä kä­sis­tä niin, et­tä va­sen käm­men ir­toaa ja pu­toaa maa­han. Lat­tial­la on jo ai­ka pal­jon ver­ta. Tur­va­mies kar­juu.

– Apua! Aut­ta­kaa! nai­set huu­ta­vat. – Tä­mä ei ole tot­ta! Ei täl­lais­ta ole!

Toi­nen tur­va­mies tu­lee apuun ja tuik­kaa nai­sia säh­kö­la­maut­ti­mel­la. Nai­set kaa­tu­vat ja jää­vät ma­kaa­maan hil­jaa pai­kal­leen. Käär­me­olen­not pois­tu­vat nai­sis­ta, kie­rou­tu­vat yh­teen ja ka­toa­vat. Nii­den jäl­ke­läi­set al­ka­vat kas­vaa ja ke­hit­tyä Pau­lan ja Lai­lan hal­vaan­tu­neis­sa ke­hois­sa. Koh­ta on ai­ka.

10 kommenttia:

  1. Pelottava tarina, Ihan kylmät väreet kävivät selkäpiissä kun luin nuo enteelliset sanat: kohta on aika:

    VastaaPoista
  2. kaikissa ihmisissä muhii pieniä käärmeitä, sopivissa tilanteissa syövät mokomat suklaammekin ja vielä syövät toisensakin, käärmeillä on häntä suussa sehän tiedetään, ketulla se on kainalossa:)

    VastaaPoista
  3. Peikolla on levottomat ajat ja ajatukset!
    Hui kamalaa!!!??

    VastaaPoista
  4. Julmettu sentään johan on kippeä tappaus.

    Tuollaisella sähkölammauttajalla ne täräyttivät Meidän mullukoitakin, kun teurastomolle vietiin.

    VastaaPoista
  5. Vähänkös pelottavaa. Suklaakeksien syytä vissiin koko kauhutarina. Oikeastaan käärmeolentojen syntyminen pitää estää, nehän voivat vallata koko maan.

    VastaaPoista
  6. Käärmeet on aika luikeroita. Jos niitä eksyy meidän pihalle, ne voivat äkkiä olla muutamia senttejä lyhyempiä. Jos ne taas ymmärtävät pysyä männiköissä ja pusikoissa, saavat ne kernaasti pitää pituutensa. Jos kohta pitentyäkki! Mihkää selkänikamien väliin niiden on turha edes haikailla. :D

    VastaaPoista
  7. Onneksi minulla on vohveleita:)

    VastaaPoista
  8. Apua, nyt ollaan jo Daniil Harms tunnelmissa.

    VastaaPoista
  9. Minulla vain mauttomia glut.keksiä, käärmeet painajaisissa, aina joskus, tietävät juoruja, seiso siinä sitten tuolilla, kun lattia täynnään käärmeenpoikasia nostelemassa päitään...

    VastaaPoista