torstai 20. elokuuta 2015

Hajusteetta

Johanna tulee työ­paikalleen kemian alan yritykseen. Hän näkee käytävällä Jannen, jonka yllä on valkoinen laboratorio­takki ja nenän päällä pyöreät silmä­lasit. Miehen jaloissa on tennarit ja lahkeista rispaantuneet farkut.

– Johanna, Janne sanoo ja kipittää naisen perään. – Nyt tiedän, miten se tehdään.

Johanna pysähtyy, kääntyy ja pöyhäisee kuparin­hohtoisia hiuksiaan. Jannen katse laskeutuu ja nuolee Johannan paljaita, lyhyen mustan hameen alta esiin tunkeutuvia sääriä ja punaisiin, korkea­kantaisiin avokkaisiin sujautettuja jalka­teriä. Miehen katse pysähtyy valkean, avo­kauluksisen paidan rintamuksen tienoille ennen kuin nousee naisen silmiin. Johanna hymyilee toisella suu­pielellään.

– Mikä?

– Hajustaminen. Sinähän ehdotit, että tutkisin sitä.

– Ja sinä tutkit, Johanna naurahtaa. – No kerro.

– Mietin ensin saman­tapaisia hajuste­kapseleita, joita käytetään pölyn­imureissa. Puristin eri­laisia yhdisteitä pillereiksi ja kokeilin niitä itseeni. Ei toiminut.

– Eikö?

– Ei. Meta­bolismi turmeli ne. Joten päätin muokata meta­bolismia.

– Ja?

– Kokeilin kaiken­laisilla katalyyteilla ja jotkut toimivatkin.

Janne ojentaa Johannalle keltaisen liima­lapun, johon on kynällä piirretty erilaisia molekyyli­rakenteita. Hän osoittaa niistä oikean­puoleisinta ja sanoo:

– Tuo. Se oli lupaava. Mutta ainoa tuoksu, jonka se teki, oli toffee. Se ei ollut minusta oikein toimiva ratkaisu. Mutta jos haluat kokeilla, niin saat tämän.

Janne ottaa laboratoriotakkinsa rinta­taskusta koe­putken ja ojentaa sitä Johannalle. Johanna ei huoli, vaan sanoo, ettei hänkään erityisemmin rakasta toffeen tuoksua, ei ainakaan kerma­toffeen.

– Entä sitten? Johanna kysyy. – Sanoit, että olet keksinyt ratkaisun.

– Nano nano! Janne kiljahtaa ja harottaa sormiaan. – Nano­teknologia pelasti. Pystyn nyt saamaan pieruun minkä tahansa tuoksun. Omani tuoksuvat myskiltä, huomaatko?

– Minä luulin, että olet ostanut huono­laatuista partavettä. Vai pierua se olikin.

– Oletko haistanut muita tuoksuja?

– Ovella tuoksui ruusu. Meinaatko, että se vastaan­oton tyttö…

– Sepä juuri. Sitä paitsi pieruista saa tosi miehekkäitä, sellaisia perinteisen tuoksu­kimaraisia.

– Mitä se tarkoittaa?

– Ensin vahvistetaan pierun oma löyhkä tosi vahvaksi, lisätään siihen hien haju, tupakan käry, vanhan viinan lemu ja kalmon katku. Se saa silmät kirvelemään. Huone tyhjenee kerta­laakista.

– Se kuulostaa hyvältä, Johanna toteaa. – Annahan minulle roima annos.

4 kommenttia:

  1. Tämä keksintö on nerokas! Koko maailma ruusuntuoksuiseksi!!

    VastaaPoista
  2. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mainiota ja liene edullistakin uusiokäyttöä, kun uuden tuoksun siihen tälläisi.

    Hahahahhaaa... tämä on tuttua huumoria, joskus kauan sitten kaukaisella paikkakunnalla tällaisia juttuja viljeltiin.
    Hömmm, en Minä vaan He muut. :-D

    Ps. silmälasit oli pöydällä edellisen kommentin aikaan.
    Saisiko sen deletoitua, typoilee liikaa. ;-)

    VastaaPoista