Kesälaitumilla

Peikko lähti pois pariksi viikoksi. Siitä tuntuu, että sen tarinat ovat väsyneitä ja niiden tarvitsee saada olla vähän aikaa itsekseen. Peikko etsii sillä aikaa terävämmän kynän.

Marjakarhu

Naisen jalassa on soreat punaiset saappaat, kun hän kävelee metsässä ja poimii mustikoita. Niitä on paljon, naisen ämpärit ovat täynnä, eikä hän pysty millään keräämään kaikkia marjoja mukaansa. Hänen sormensa ja huulensa ovat värjäytyneet sinisiksi ja vatsa pullistelee marjojen paljoudesta. Silmät syövät vielä ja käsi hamuaa mustikoita, mutta nainen ei enää tiedä, mihin laittaisi marjat. Hänen oikein tekee pahaa jättää niin paljon hyvää metsään.

Ehkä vatsa lasehtii, jos lepään vähän, hän miettii ja käy suuren kuusen juurelle pitkäkseen. Täysi vatsa ja metsän rauha tuudittavat naisen pihkan tuoksuiseen uneen, ja kuusen alta alkaa kuulua vienoa tuhinaa. Muutama pörriäinen käy katsomassa, mutta pörähtää pian omille teilleen.

Nainen herää maiskuttavaan ääneen. Hän raottaa silmiään. Suuri mörheä karhu istuu hänen vieressään, pitää mustikkaämpäriä sylissään ja mättää marjoja kaksin käpälin kitaansa. Toinen ämpäri makaa tyhjänä vähän matkan päässä. Nainen suuttuu. Hän nousee ylös, polkee jalkaansa ja tempaisee jo lähes tyhjentyneen astian kontion kourista.

– Kerää itse marjasi, hän ärähtää ja huitaisee karhua sangolla. – Mitä minä nyt sitten syön?

Karhu virnistää naiselle, kaivaa taskustaan jonkun marjastajan unohtamat eväsleivät ja ojentaa ne naiselle. Tämä käärii paketin auki ja ryhtyy syömään. Pehmeiksi tekeytyneet leivät saavat naisen paremmalle tuulelle, ja häntä alkaa tilanne jo huvittaa. Kontio kaapii suuhunsa viimeisiä marjoja hänen ämpäreistään ja näyttää tyytyväiseltä.

Sitten nainen muistaa, että hänkin tarvitsee marjoja. Hän nousee, ottaa toisen sangoista ja lähtee poimimaan lisää mustikoita. Metsä on kuitenkin aivan tyhjä.

– Joko sinä penteleen karvaturri söit koko metsän tyhjäksi? nainen parkaisee.

Karhu nuolaisee huuliaan ja taputtaa pulleaa vatsaansa.

Nainen tiukkaa karhulta, mistä hän nyt saa mustikoita niin, että niitä piisaa koko talveksi. Muuten hän saattaisi riutua ja hiipua aivan olemattomiin vitamiinipuutoksen ja marjankaipuun kourissa, käpertyä kasaan ja muumioitua keinutuoliinsa tositeeveeohjelmien kuivattamana.

Karhu nousee ja antaa ämpärit naisen pideltäväksi. Sitten se nostaa naisen selkäänsä ja lähtee tallustamaan metsästä kaupunkiin päin. Kun metsä loppuu, kontio laskee naisen maahan ja pistää vanhan huopahatun päähänsä. Torilla pöydät notkuvat mustikoiden paljoudesta.

Karhu maistaa kourallisen joka pöydästä ja täyttää naisen ämpärit ja oman tuohikonttinsa parhaaksi maistamallaan marjalla. Myyjän naama loistaa, kun hän hypistelee käpyjä, joilla karhu maksoi ostoksensa.

Seuraavana aamuna nainen herää vuoteestaan ja tuntee vielä mustikan metsäisen maun huulillaan. Hän hymyilee muistaessaan untaan ja unikarhuaan. Aikamoinen nalle, hän miettii, semmoisen kanssa voisi viihtyä oikeastikin. Nainen venyttelee ja kiskottelee, miettii kävisikö tänään metsässä hakemassa mustikoita. Silloin hän kuulee olohuoneesta kuorsausta, nousee ja kurkistaa ovesta. Sohvalla makaa karhu käpälä otsalla ja punaiset kumisaappaat jalassa.

Korttirinki

Karhu on vetänyt vanhan huopahatun silmilleen ja kulkee kaupungilla tunnistamattomana. Sitä vastaan tulee elämän laitapuolen kulkija, joka pyytää muutamaa lanttia kaljaa varten. Karhu kaivelee taskunpohjiaan, mutta ei löydä kuin muutaman kourallisen käpyjä, jotka se on varannut kaupunkireissua varten. Otso tarttuu kulkijaa käsivarresta ja vie tämän mukanaan läheiseen juomalaan.

– Tälle kalja ja minulle olut, karhu murahtaa baarimikolle ja pistää kävyn tiskille.

Baarimikko vilkaisee karhua ja kaataa molemmille tuopillisen. Laitapuolen kulkija hörppää omansa saman tien ja jää janoisen näköisenä nuolemaan huuliaan. Karhu tilaa molemmille lisää ja huomaa tuvan nurkassa pöydän, jossa pelataan mustaapekkaa. Kontio menee sinne tuoppi kummassakin kourassa ja tarjoutuu pelikaveriksi.

– Pelataan kävyillä, karhu ehdottaa.

Muut epäilevät karhun höpisevän omiaan, mutta kun se kaivaa käpyjä taskustaan ja latoo niitä pöytään, niin ahneuden kiilto syttyy kaikkien silmiin. Tosin muilla ei ole käpyjä, mutta karhu lupaa, että he saavat pelata oluella. Kaikki suostuvat.

Pelataan muutama verryttelykierros. Mustapekka kulkee kädestä käteen ja perheitä kertyy pelaajien eteen. Kävyt vaihtavat omistajaa, olutta juodaan mukitolkulla ja nauru remahtelee vähän väliä. Pöydän ympärille kertyy sankka joukko katselijoita, jotka huutelevat kannustusta kuka kellekin pelaajalle.

Karhu kouraisee taskustaan lisää käpyjä ja ryhtyy pelaamaan tosissaan. Se kohottaa panoksia niin, että pöydässä on käpyjen lisäksi yhdellä kertaa satakuusikymmentäseitsemän tuopillista olutta. Pelaajat vilkuilevat toisiaan ja työntävät korttejaan toistensa nostettavaksi. Kädet tärisevät ja leuat vapisevat. Tukahdutetut ähkäisyt ja vaivoin pidätellyt riemunkiljahdukset kertovat pelin etenemisestä. Kortit vähenevät, ja pelissä on enää karhu ja jämeräpartainen herra, jolla on lähes kaikki korttiperheet edessään. Karhulla on vain yksi. Viimeinen veto ja mustapekka jää herran käteen. Kansa kohahtaa.

Karhu alkaa juoda oluita. Se kiemaisee heti kahdeksantoista tuoppia tyhjäksi, pyyhkii suunsa käpälävarteensa ja toteaa, ettei sillä ole enää jano. Laitapuolen kulkija lupaa juoda loput oluet. Katselijatkin lupaavat. Kohta tupa on täynnä juopuneiden örinää.

Karhu päättää palata metsään ja nostaa huopahattuaan morjestukseksi. Kaikki huomaavat kontion karhuksi, kiljuvat ja läikyttävät olutta päälleen. Karhu nakkaa baarimikolle muutaman juomakävyn ja lupaa tulla pelaamaan vielä toisenakin päivänä.