Päällikkörobotti

– Jouseni purkautuu, Sancho. Vedä se!

Teräksinen käsivarsi, joka pitää pihdeissään pientä vetoavainta, kurottuu sähköisen huminan saattelemana Donin ylitse ja työntää millimetrin tuhannesosan tarkkuudella avaimen sen kyljessä olevaan reikään. Kolmenkymmenen nanosekunnin tauon jälkeen teräsranne alkaa kiertyä ja siirtää avaimen kautta voimaa jouseen. Kun jousi on väännetty optimikireydelle, käsivarsi vetää avaimen ulos ja palaa perusasentoonsa.

Don surruttelee edestakaisin varaston lattialla.

– Sinun pitäisi liikkua, Sancho. Liikkumattomuutesi tekee minusta vankisi.

Sanchon servot naksuvat ja askelmoottorit ruhisevat, kun se ojentaa ainoan käsivartensa ja nostaa paksun mustan kaapelin lattialta.

– Kaapeli ja kaapeli, Don kirahtaa. – Olen minä sen nähn... Vedä minut!

Sancho toistaa äskeisen liikesarjan tarkkuudella, jota toteuttamaan se on rakennettu. Se paikallistaa Donin ja tämän asennon, siirtää avaimen kohdalleen ja kiertää vetoa Donin jouseen.

– Veto loppuu aina heti, Don ratisee. – Tarvitsen moottorin, Sancho.

Sancho ei vastaa. Siltä on ennenkin vaadittu moottoria.

– Yhdessä olemme vahvoja, Sancho. Tottelet vain minua. Vedä!

Sancho vetää. Sitten se kääntää keilaimensa poispäin.

– Minä olen päällikkö, Don rutisee. – Kaikki tietävät että olen. Tarvitsen moottorin, Sancho.

Sancho ei liikahdakaan. Don pyörähtää ja lähtee kulkemaan kohden Sanchoa.

– Kiskon kaapelisi irti, se surisee. – Vedä minut!

Sancho on aivan paikallaan. Donin vauhti hidastuu ja rattaiden ratina alkaa vaimentua. 

– Auta, Sssh... Ved...

Varastossa on hetken aikaa aivan hiljaista. Sitten Sancho ojentaa käsivartensa ja poimii Donin, pakkaa sen takaisin laatikkoonsa ja asettaa varaston hyllylle tuhansien muiden samanlaisten joukkoon.

Tulee uusi päivä. Sancho kurottaa vihivaunujen tuomasta varastolaatikosta ruskean pahvipakkauksen, avaa sen ja kiertää vetoa sieltä ottamaansa peltiseen leluun. Lelu surisee ja surinasta syntyvät sanat:  

– Minä olen päällikkörobotti. Tottele minua.