lauantai 8. joulukuuta 2012

Runoilija ja muusa

Päättyy päivän työ
alkaa pitkä, synkkä yö
se musta sisuksia syö
 
– Aika lapsellinen, nainen sanoo ja nuolaisee tikkukaramelliaan. – Etkö osaa parempaa?
 
Mies murjottaa ja kirjoittaa uuden runon:
 
Koittaa aamu uus
päivän mehukkuus
on kuin sun suus
 
– Mistä keksit tuollaisia kielikuvia, nainen kysyy ja koettaa putsata hiekanjyviä tikkumellistään. – Oikein säikähdin.
 
Mies ei sano vieläkään mitään, mutta jatkaa runoilemistaan:
 
Illan tullen ollaan 
eikä ota pollaan
ajatukset nollaan
 
– Kyllä sinusta vielä runoilija tulee, nainen myöntää. – Harjoittelet vain kovasti.
 
– Niin että voisitko suositella minua sille tutullesi?
 
– En tietenkään suosittele. Kirjoita parempi.
 
Mies avaa rannekellonsa luukun, ruokkii sieltä pilkistävän käen ja kirjoittaa:
 
Kun näen kellon käen
niin tiedän metsän väen
kiipeävän suuren mäen
 
– Tyhjää täysi, nainen tyrmää. – Piirrä kuva sanoillasi.
 
Nainen sujauttaa tikkunamun poskeensa. Mies kirjoittaa, murisee ja kirjoittaa:
 
Voi palttu, on julmettu solttu
voi lunttu, tuo kirottu renttu
voi vanttu, on sotkettu kolttu
paljastettu, omistettu torttu
luututtu nuttu ja kurttu
 
Nainen naurahtaa ja nakkaa miestä kiiltäväksi nuollulla tikkumellin tikulla. Miehen henkselit paukahtelevat itsekseen.

4 kommenttia:

  1. Minuu vaan niin naurattaa ja ilahuttaa tää tarina =)
    Mutta jos kehtaisin nii sanoisin sille naiselle, että :Älä sie arvostele nii kovast, jos ainuu hommas on nuolla tikkarii...!
    Mutta ku en kehtaa, nii en sano.

    VastaaPoista
  2. Hyvin jouluinen tuo runosi! Luututusta ja tortusta tuli mieleen. :D

    Ja hyvä muusa sinulla. Häntä kannattaa kuunnella!

    VastaaPoista
  3. Vai ei peikko jymmärrä runoja. Kielikuvat on hyvin hallussa, ja illan tullen nollassa:)) Ennen vanhaan ei runoksi hyväksytty muuta kuin loppusoinnullisia , tai haiku, tanka ja kalevala riimityksiä.
    Minä pidän runoissakin vapaasta ilmaisusta eniten, ilman sääntöjä, silloin saa maalata mielenkuvat sanoilla.
    Meillä on Suomenmaassa upeita runoilijoita, joiden runoja on ilo lukea.
    Tässä runossa on viesti muusan, (eli innoittajan) merkityksestä. Runoilijalla on aina " joku" innoittaja, se voi olla ihminen, luonto, ihan mikä vaan. Runoilija on kuin kannel pöydällä, jota jokin koskettaa ja ääni helähtää ilmaan, silloin sanat syntyvät.

    VastaaPoista
  4. Ei se ole helppo runoilijan osa, =), tykkään tuosta lopusta, henkselien paukkeesta.

    VastaaPoista