tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kukasta kukkaan


Kulki tyttönen metsässä kerran,
katsoi sivulleen hetkisen verran.
Näki keltaisen kukkasen siellä
heti mietti hän, voiko sen niellä,
vaiko jatkanko kaidalla tiellä.

Poimi tyttönen kukkasen silloin,
sitä kasteli hän aina illoin.
Kukka keltainen otti ja kuihtui,
se jo hetkessä toiseksi muuttui.
Silloin tyttönen turpeesti suuttui.

Oli kelvoton kukkanen siellä,
sitä totuutta hän nyt ei kiellä.
Kukat parempi metsään on jättää,
eikä ollenkaan maljakkoon mättää,
sen jos ymmärtäis tänään hän päättää.


11 kommenttia:

  1. Tiedetää, tiedetään...! Joskus ei vain voi vastustaa kiusausta...

    VastaaPoista
  2. Niin peikkoisen ilostuttava runo :D

    VastaaPoista
  3. Onpas loistava kukka. Kyllä Peikko runoilijaksikin kelpaa, loppusoinnut ja kaikki.- Kaunis- ja ah niin arvoituksellinen-on tuokin loppuun liitetty kuva.

    VastaaPoista
  4. Välillä pää kääntyy kuin itsestään vilkuilemaan sivuilla olevia kukkasia... mutta ei niitä tarvitse välttämättä poimimaan ruveta :)

    VastaaPoista
  5. Kelttokukat kauniita, mutta voikukka vieläkin komeempi...

    VastaaPoista
  6. Hih, sopisi mainiosti jonnekin luontopolulle, iloksi ja opetukseksi.

    VastaaPoista
  7. Luontoa ei saa rikkoa, opetti tämä tarina.

    VastaaPoista
  8. "Voikukkana vauhkona vaellan, ärsytän, loistan ja kukoistan.."
    Tämä runo(ni) voisi sopia tähän...:))))

    Kiitos runosta, Peikko.<3333

    VastaaPoista
  9. Sellaista se on, mieli voi olla heikko.
    Hienosti runoili peikko.

    VastaaPoista
  10. Nyt puhkesi riimisuonesi.Vieläpä oikein söpösti.

    VastaaPoista
  11. Kun me oltiin pieniä kakaroita,
    me leikittiin, et keltakukat olis voita.
    Kesäisin myös tuli tavaksi
    kukista päähän kietaista kranssi.

    VastaaPoista