tiistai 5. maaliskuuta 2013

Vanha karhu

Olohuoneen sohvalla istuu karhu. Sen keltainen turkki on hiutunut lähes olemattomaksi ja toinen etukäpälä repsottaa olkapäästä. Nahkasuikaleesta rullatun kirsun alle on syntynyt ratkeama, josta kuonon täytteet ovat karanneet.

Ketään ei ole kotona. Karhu katselee pimeää televisiota ja kirjojen täyttämää hyllyä. Karhun silmiin on jäänyt monta kuvaa hetkistä, jolloin se sai istua jonkun sylissä ja olla turvana, kun sadut tai telkkariohjelmat muuttuivat melkein liian jännittäviksi. Jokainen karhun turkista irronnut karva muistuttaa sitä rutistuksesta tai silityksestä, jotka pikkuhiljaa olivat liikaa sen turkille, vaikka karhu itse iloitsikin joka ainoasta halauksesta. Karhun pyöreissä korvissa kaikuvat niihin aikojen myötä kuiskitut salaisuudet, se kuulee vieläkin lasten riemun ja aikuisten ilon ja pystyisi helposti toistamaan joka ainoan kuulemansa sadun ja tarinan, jos se vain osaisi puhua. Sen ainoa tapa kommunikoida on kuitenkin olla juuri se mikä se on, olla sitä täydesti ja kokonaan.

Ovi rapsahtaa ja nainen tulee sisälle. Hän tuo mukanaan kaksi sohvatyynyä, joiden hän uskoo sopivan sohvaan, jonka hän on juuri ostanut. Liike on luvannut, että miehet toisivat uuden sohvan perille saakka ja veisivät samalla vanhan sohvan pois.

Nainen tarttuu karhua kuonosta, nostaa elikon pois sohvalta ja ryhtyy sullomaan sitä muovipussiin, jossa vielä äsken oli toinen uusista tyynyistä. Pussi on kuitenkin liian pieni, eikä karhu sovi sinne kokonaan. Nainen tuhahtaa, vetää karhupussin sangat jotakuinkin solmuun ja heittää sen eteisen nurkkaan.

Kun mies tulee illalla kotiin, olohuoneessa on uusi sohva ja sen muotoja ja värejä korostavat sohvatyynyt. Nainen on laittautunut sieväksi, istuu sohvalla tyytyväisen oloisena ja hymyilee miehelle. Mies hymyilee takaisin ja sanoo:

– Näytät hyvältä.

– Se johtuu varmaan tästä uudesta sohvasta, nainen sanoo ja taputtaa vierustaansa. – Istu.

Vasta silloin mies huomaa sohvan. Hän istuutuu ja kokeilee sitä kädellään. Sitten hän kysyy, missä hänen vanha sohvansa on. Nainen sanoo huonekaluliikkeen miesten vieneen sen mennessään. Mies katselee ympärilleen. Sohva on kieltämättä hienon näköinen.

– Entä missä on minun karhu? mies huolestuu.

– Heitin sen pois, nainen tokaisee. – Se oli jo niin vanha ja kulunut. Voidaan ostaa sinulle uusi nalle, jollet osaa olla ilman.

Mies nousee ylös ja ryntää ovesta ulos panematta edes kenkiä jalkaansa. Hän menee jätekatokselle ja penkoo roska-astioita, kunnes löytää ystävänsä. Mies puristaa vanhan karhun rintaansa vasten ja lähtee takaisin sisään. Hän kävelee kevätsohjossa sukkasillaan ja puhuu karhulle lohdullisia sanoja, rapsuttaa sen kuluneita korvia ja hakee samalla itselleen lohtua karhun läsnäolosta ja tutusta, pölyisestä tuoksusta.

19 kommenttia:

  1. Ei ole vanhan, rakkaan karhun veroista. Aivan väärät asiat on tärkeitä naiselle, jos uusi sohva tulee tilalle ja paljon halittu karhu lentää pihalle. Höh.

    VastaaPoista
  2. ne on sellaisia nuo vanhat kullannuppu nallekarhut, ei niitä voi hylätä.

    VastaaPoista
  3. Joo-o! Siinä kohtasi kaksi vastakkaista maailmaa!... Ja jotkut eivät vaan osaa nähdä ruttuisen ja kuluneen ulkopinnan alta elämänkokemusta, viisautta ja ...!

    VastaaPoista
  4. Hyvä että kukaan ei ollu ehtinyt dyykata :)

    VastaaPoista
  5. Voih, hellyyttävä tarina. Kuikna paljon rakkautta onkaan karhu onkaan kerännyt ja antanut. N

    VastaaPoista
  6. Olipa tyhmä nainen. Varmasti seuraava auto hakee naisen pois.

    VastaaPoista
  7. Olipas julma naine. Ei tommost saa tehrä kenenkää parhaalle kaverille. Hyi olkoo. Onneks miäs sai sen karhun pelastettuu. - Kyä olis hianoo jos määki saisi joskus tehtyy sellase karhu, joka tulis kans jollekki noi rakkaaks.

    VastaaPoista
  8. Kun luin tämän tarinan sohvalla istuen, oloni oli hiutuneen repsottava. Kolotusta siellä, täällä - ehkä vähän täytteitänikin valahdellut. Mutta päästyäni kertomuksen loppuun, huomaan elpyneeni. Samastumisen voima!

    VastaaPoista
  9. Nyt se vasta myrkyn lykkäs.
    Vai, että roskikseen nalle? Ihana, hellunen ja söpöskäinen nalle?
    Onneksi miehet ymmärtävät nalleitten päälle.

    VastaaPoista
  10. Vanhat nallet ovat parhaita. Ne ovat jo nähneet elämää ja olleet osallisena monessa. Ja silti aina vain kestävät uusia halauksia..

    VastaaPoista
  11. Olipa ihme nainen miehellä, kun hänen parhaan ystävänsä pois heitti, lupaa kysymättä!
    Mutta hyvä kun löytyi ja nalle pääsi takaisin kotiin!

    VastaaPoista
  12. niinpä, jotkut tykkää säilyttää kaiken mahdollisen.. toiset tahtoo nakella vanhat pois ja uutta ehtaa tilalle.. molempi parempi, kullekkin oman maun mukaan.. olen ajatellut ostaa uuden sohvan:) vanha repsottaa natisee ja on vaan epä esteettinen näky.. mutta karhuni minäkin säilytän, olen pitänyt sitä hellästi ja korjannut heti pikku haavat:))

    VastaaPoista
  13. Totta puhut, Km Tupala. Tässä aiheesta lisää:
    http://perttupulkkinen.wordpress.com/2010/05/14/hamstraus/

    VastaaPoista
  14. Voi, multa tuli ihan oikea itku! Karhun eletty elämä, muistikuvat silmissä, eletetyt tarinat, kohtalot, halimiset. Voi kun aina muistaisimme karhun lailla. Taidan käydä halaamassa omaa nalleani, se on seurannut elossani mukana 47 vuotta. Lapsenlapsikin sanoo sitä Kauniiksi Nalleksi. Nallen hiljainen olemus kertoo elämästä, Eletystä.

    VastaaPoista
  15. Tuollainen tuplamenetys olisi ollutkin aivan liian kova paikka.

    VastaaPoista
  16. Jostain kummasta syystä nuo kaksi on päätyneet saman soffan ääreen, vaikka arvostavat ihan eri asioita. Kummallista.
    Ekaks tääbää ihmetteli, jotta mitenniin keltanen karhu... mutta muisti sitten, että velillähän oli sellanen ruttuunrakastettusilmäpuoli- keltanen karhu! Sen sisus oli sahanpurua ja turkki keltasta karvaa.
    Siittä on hieno kuvakin olemassa, jossa se poseeraa velin sylissä.
    Onneksi mies ymmärsi asioiden järjestyksen ja haki nallen turvaan.
    Minä laittaisin sen ellin kiertoon sen soffan kera...

    VastaaPoista
  17. Onneksi kaikki päättyi hyvin, nalle on pelastettu..:))))

    VastaaPoista
  18. Mitenkähän käyne, tuleeko ikävä vanhaa, uuden sohvan osto on mielessäni...;)

    Eihän elon yhteistä taivalta kulkenutta raaski heittää pois, onneksi nalle kaveri löytyi.

    VastaaPoista