lauantai 16. marraskuuta 2013

Elävää ravintoa

Pim, sanoi mikroaaltouuni.

Makkara heräsi voileipäpediltä, venytteli ja kiskotteli. Suussa maistui sinappi ja kuorikin oli unohtunut jonnekin.

Mitähän taas on tullut tehdyksi? Mukava peti tämä, vaikka aika lämmin. Vieressä taitaa loikoa joku söpöliini. Taisi olla aika kuumaa touhua meillä, kun peittokin on sulanut. Mutta ei tämä päällisjuusto kyllä kovin laadukasta ole.

Voileipäpeti keikahtaa, kun lautanen siirtyy mikroaaltouunista pöydälle.

Oho. Aika heilahdus. Taitaa joku oikein tarkoituksella keinuttaa. Tuollahan on minun kuorenikin. Miten se sinne on joutunut? Ja ihan riekaleina. Olisin minä sen itsekin riisunut, kun olisi vaan pyydetty. Nyt se on pilalla koko päällyste.

Taas keikahtaa ja hampaat louskahtavat makkaran vierestä. Saman juustopeiton alla uinuva toinen makkara korisee henkitoreissaan.

Ai himputti, se oli lähellä. Tähän ei auta jäädä, tuollainen on pelottavaa.

Makkara kierähtää leivän päältä ja heittäytyy lattialle juusto­kuorrutteeseen kääriytyneenä. Melkein saman tien haarukan piikit lävistävät sen keskivartalon.

Argh. Se jyräs meitin, olen mennyttä. Argh.

Kompostin kansi loksahtaa kiinni ja makkara jää pimeään. Vieressä lojuu märkiä kahvinporoja, lötsö banaani ja homeista leipää, joka yrittää peitellä läikkiään räkäisellä paperinenäliinalla.

Selvisinpäs. Täältä ne eivät minua löydä.

Kompostimullasta nousee matoja, jotka kerääntyvät makkaran viereen. Ne avaavat kitansa. Terävät hammasrivistöt välkehtivät. Makkara väistää ensimmäistä puraisua, mutta joutuu toisella puolellaan odottavien matojen hampaisiin. Ulina ja parku vaimenevat vasta, kun makkaran viimeisetkin hituset ovat kadonneet parempiin suihin.

4 kommenttia:

  1. Tämä muistutti, miksi halusin kasvissyöjäksi... Kiitos taas ihanasta tarinasta!!!!

    VastaaPoista
  2. Onneksi en muutenkaan meinannut enää makkaraa syödä tänäiltana. Onneksi ehdin moosata sen yhden suuhuni, jonka alkuillasta paistoin pönttöuunin hiilloksella.
    Mutta ei makkarat oikeesti mitään puhu, eikä ajattele. Ei, vaikka niillä olis siihen hommaan kaksi päätäki.

    VastaaPoista
  3. Peikolla on huikea mielikuvitus, mainiota tarinointia. En voinut nauramatta lukea vaikka sattuu himputisti.

    VastaaPoista
  4. Nopeammin tai hitaammin, mutta maaksi muutumme jäleen

    VastaaPoista