torstai 9. tammikuuta 2014

Tuholaisten hävitys

– Minä sanoin, ettei tämä ole hyvä paikka, Muri tuhahtaa ja nostaa kiven harteilleen, – mutta kuningatar halusi välttämättä jäädä tähän.

– On tämä hyvä, Nilo toteaa. – Lämmintä piisaa, ja voi tehdä työtä vuoden ympäri.

– Se johtuu pedoista. Niiden pesä on aina lämmin. Voisikohan ne hävittää jotenkin?

– Voisi. Ja hävitetään. Siitä on jo tehty päätös.

– Myrkytetäänkö ne?

– Ei. Siirretään muualle. Talvella, kun on pakkasta. Kuningatar on jo kutsunut muut pesät apuun.

***

– Tiijätkö mistä tänä aamuna heräsin?

– Jonkun naisen vierestä tietty.

– Ei. Eteisestä. Makasin jo puolittain ulkona, ja minua raahattiin ulos pakkaseen.

– Kuka sua raahas? Jonkun naisen mies tietty vei sua saunan taakse.

– Muurahaiset! Niitä oli julma lauma ja ne kanto minua pihalle.

***

– Ei onnistunut, Muri huokaa. – Kantajat hyytyivät pakkaseen.

– Eivät konstit siihen lopu. Seuraava on vielä parempi. Me syödään ne.

– Pedot?

– Niin. Ensi kesänä. Kaikki pesät yhdessä. Lihat vaan luista irti ennen kuin pedot pääsevät karkuun.

9 kommenttia:

  1. Isoina ryhminä pienissäkin voima jyllää.

    Mummoni opetti, että tikku/oksa syljellä kastelellaan ja tujautetaan se murahaispesään. Muurahaiset pissii siihen. Sitten sitä imetään, saa paljon vitamiineja. Sitä en tiedä, että miten paikkansa pitävä ollene vitamiinin saanti.

    Onkohan Peikolle tuttu tuo vanha kansanparannus konsti?

    VastaaPoista
  2. Hui. Arvaakohan sitä enää keväällä avata ovea?

    VastaaPoista
  3. http://tuulennontupa.blogspot.fi/9. tammikuuta 2014 klo 22.33

    Pelottaa ensi kesänä tuo muurahaisten hyökkäys. Ollaanko me ihmisetkin niitä petoja?
    Tosiasiassa minä kyllä joskus tapan muurahaisia, jos ne menevät mehiläispesään, mutta elä Peikko kerro niille!

    VastaaPoista
  4. Minä en tykkää murkuista. Siis, jos ne murkkuilevat pöydilläni ja tiskipenkilläni, mutta murahaisen pissa on hyvää. Olen kuorinut varvun ja tökännyt sen pismyyrien pesään ja nuollut. Jus niinku Liplatus selitti.

    Ampparit kannan pyyheliinan sisällä ulos ampaisemaan.
    Amppareilla ei ole meillä sisällä mitään tekemistä, kun meillä ei ole kamarissa muutakuin tekokukkia.

    VastaaPoista
  5. Realismia, fantasiaa, huumoria lyhyesti ja ytimekkäästi!
    Mummoni linimentin tuoksuisessa lääkekomerossa oli viinapullo joka oli puolillaan kuolleita muurahaisia alkoholiin hukkuneina.
    Tuskin mummo sitä huikkia otti, voiteli aineella vaan kipeitä niveliään.

    VastaaPoista
  6. Muurahaiset suihkuttelevat muurahaishappoa!
    Se on oikein hyvä säilöntäaine, ainakin lehmien tuorerehu säilyy sillä hyvin:)
    Murkku on hyödyllinen eläin, hyödyllisempi kuin ihminen...

    VastaaPoista
  7. Muurahaiset ovat hyödyllisiä, melkein kuin hämähäkit.

    VastaaPoista
  8. Huh huh tässähän on mukana kaikki kauhukertomuksen elementit... =)

    VastaaPoista
  9. Kyllä muurahaisilla voimaa on. Sietää niiden joukkovoimaa varoa. Kerran katselin, miten muurahaisporukka isoa koppiaista ylämäkeen. Yllättävän hyvin homma sujui, vaikkeivat kaikki murkut ihan samaan suuntaan vetäneetkään.

    VastaaPoista