torstai 17. huhtikuuta 2014

Aistilakko

– Hei Anita. Näytät freesiltä. Mitä on tapahtunut? Viimeksi olit alamaissa ja roikutit naamaasi ja varsinkin alahuultasi.

– Irene, kultaseni. Tule niin halaan sinua. On niin mukava nähdä. Tuoksut ja tunnut hyvälle.

– Ainakin sinussa on eloa. Mennään tänne, tarjoan kahvia ja paakelsia.

Irene avaa kahvilan oven ja ohjaa ystävänsä sisään. Anita pysähtyy kynnykselle ja hengittää kahvilan tuoksuja.

– Mene vaan, Irene kehottaa. – Tuolla on vapaa pöytä.

– Täällä tuoksuu niin hyvälle. Hajujen ja tuoksujen kimara. Minun piti oikein pysähtyä kokemaan ne kaikki.

– Istu siihen, niin minä tuon kahvia. Maitoa ja sokeria, eikös?

– Juu, mutta eri astioihin, haluan kokea ne puhtaina.

Irene noutaa kahvit ja croissantit ja laskee ne pöydälle. Anita nappaa leivonnaisen, nuuhkii ja pyörittelee sitä, katselee pitkään, painelee ja silittää sen pintaa.

– Mitä on tapahtunut? Irene kysyy. – Kerro nyt. Et ole koskaan ollut tuollainen.

– Minä väsyin, sairastuin informaatioähkyyn. Televisio ja radio pauhasivat, postiluukusta tursusi lehtiä ja esitteitä, kadunvarret ja kaupat olivat täynnä mainoksia, informaatiota tuli joka tuutista. En enää jaksanut, joten kieltäydyin kaikesta informaatiosta.

– Se tekee hyvää. Minä paastosin kerran viikon television katselusta. En avannut koko toosaa vaikka mieli teki.

– Minä suljin kaikki aistimukset pois. Ihan kaikki. Ihan kokonaan.

– Kaikkiko? Voiko niin tehdä?

– Ei se helppoa ollut. Hyvää tämä pulla, huomasitko?

– Olihan se. Miten teit sen? Sen aistilakon?

– Menin vessaan ja sammutin valot. Ajattelin, että pimeä auttaa. Mutta valoa virtasi sisään joka raosta.

– Yöllä olisi ollut helpompaa.

– Juu. Tukin oven rakoja, mutta ei se riittänyt. Lopulta ompelin kolminkertaisesta mustasta sametista pussin, pistin sen päähäni unimaskin päälle ja kiristin kurenauhalla kaulan ympäri. Siellä oli jo aika pimeä.

– Voin uskoa. Luulisi ahdistavan.

– Vähän ahdisti, kun henki ei kulkenut. Laitoin sieraimiin letkut ja hengitin niiden kautta.

– Sitten helpotti, vai?

– Ei. Kerrostalossa kuuluu kaikenlaisia ääniä. Piti laittaa korvatulpat. Lisäksi viritin radion asemien välille ja käänsin täysille. Kohina peitti muut äänet ja siihen tottui äkkiä.

– Informaatioköyhää pimeyden kohinaa. Sekö auttoi?

– Ei. Nenäletkut haisivat kumille ja vessassa oli hajuja, joita ei voinut olla huomaamatta.

– Hajutulppia ei taida olla. Vai onko?

– Ei. Turrutin nenäni. Se otti koville, et usko. Hengitin tuntikaupalla myskin tuoksua ja olin tukehtua.

– Mutta totuit?

– Joo, en haistanut mitään.

– Ja se oli siinä?

– Tuntoaisti ryöpytti informaatiota vaatteiden saumoista, pesu­ohje­lapuista, ja kaikesta. Pussi ja letkut tuntuivat. Vaatteiden riisuminen ei riittänyt, tiesin että takapuolen alla oli istuin ja jalkojen alla lattia. Minun oli pakko puudutututtaa koko keho.

– Entä makuaisti?

– Se puudutettiin samalla. Kieli ja nielu katosivat. Jäin yksin ajatusteni kanssa. En tiennyt mistään mitään. Kului varmaan monta vuotta.

– Ei kai mikään puudutus vuosia kestä.

– No se tuntui vuosilta. En olisi jaksanut odottaa, että puudutus lakkaa ja saan taas elää ja tuntea, nähdä ja kuulla, haistaa ja maistaa. Ajatukset olivat synkkiä.

– Ja sitten heräsit?

– En usko, että olen vielä herännyt. Sinäkin olet unta.

– En ole. Katso kynsiäni ja hampaitani. Minä voin vaikka syödä sinut suuhuni.

– Et voi. Croissant-toukassa oli koukku. Jäit tuon hämähäkin lankaan, ja se kiristyy jo.

– Voisitko herätä? En välittäisi joutua hämähäkin ruuaksi.

– En. Minä olen naimisissa sen kanssa. Munin sinuun heti, kun sinut on kääritty. Saat kasvattaa lapseni.

11 kommenttia:

  1. Huh, en uskalla syödä Croissantteja....
    Ihanaa Pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Tarina eteni niin mielenkiintoisesti että aloin jo tehdä suunnitelmia helpottaa omaa infoähkyäni, mutta tuo loppu oli niin kamala, että innostus haihtui. Hyh hyh.

    VastaaPoista
  3. Infolakko on lopun arvoinen.

    VastaaPoista
  4. ...vähän ahdisti...mutta oikeassa olivat, liikaa, liikaa turhaa tietoa, hajuja, melua...

    VastaaPoista
  5. Infoähky on paha sairaus..;)

    ♥♥

    VastaaPoista
  6. Tarina sai yllätykselisen karmivan käänteen.
    Toivottavasti ei vienyt yöunia....;)

    Tuota informaatiokatkoa kyllä väliin kaipaa...

    VastaaPoista
  7. Edellinen ja tämä novelli ovat atmosfääreiltään samaa sarjaa.
    Näistäköhän se uusi kansien välinen kokonaisuus muodostuu? :)
    Mikäpä jotta!

    VastaaPoista
  8. Alko tehrä miäli pullaa... mut se miäliteko meniki jo ohi...

    VastaaPoista
  9. Vautsi, olihan melkoinen tarina!
    Hyvä peikko!

    VastaaPoista
  10. Hyvä idis tuo infolakko. Pitää vain varoa croissantteja.

    VastaaPoista