sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Linja-auto ja hyönteinen

Bussi on tupaten täynnä, kun se mennä hyrryttelee kesäistä päivää pitkin mäkeä alas ja heti perään toista ylös. Taka­penkillä istuvat huru-ukot laulavat ronskeja lauluja, etu­puolella mummot kutovat sukkaa ja kaula­liinoja. Puolessa välissä istuvat nuoret ja lapset tikku­karamelli suussa. Kenguru on kuskina.

Yhtäkkiä pussiin pujahtaa pörriäinen ja istahtaa Laila-Leilan viereen ikkuna­ruudulle. Laila-Leila on juuri oppinut päivä­kodin piha­leikeissä, että pörriäiset voivat pistää tai puraista, ja hän päästää hampaan­kolossaan tilaisuuttaan odottaneen kiljunnan.

Hän kiljuu pitkään ja paksusti, välillä lyhyeen ja kapoisasti. Kiljunta herättää ihmisten mielissä uinuvia sankaruuksia. Ensimmäisenä nousee etu­penkin mummo ja yrittää pyydystää pörriäisen puoli­valmiiseen sukkaan. Ei siitä mitään tule. Pörrö­mörri irvistää mummelille ja tämä perääntyy. Kenguru laulaa pientä noki­poikaa.

Nyt nousee pitkä­partainen harmaa­ukko. Risaiset, pohjattomat kengät pyöröhtelevät hänen nilkkojensa ympäri, kun hän lompsii kohti pärriäistä.

Harmaaukko ohittaa soreasti koreasti pukeutuneen arvo­rouvan, joka neuvoo ukkoa noudattamaan suurta varovaisuutta, jotta lapset eivät säikähdä ja asia hoituu sutjakasti. Harmaa­ukko kumartuu rouvan eteen, ottaa tämän jalasta punaisen tanssi­kengän ja kokeilee sen koron iskua kouraansa. Hyvin iskee, kyllä mörri­pörrö nyt saa kyytiä.

Ötökkä istuu ikkunalla ja näyttää kieltä lähestyvälle ukolle. Ukko huitaisee korko­kengällä pörriäistä otsaan, mutta hutihan siitä tulee. Kengän korko osuu ikkunaan, joka hajoaa kahdeksi­tuhanneksi kolmeksi pirstaleeksi. Pörriäinen vaihtaa ikkunaa ja harmaa­ukko kömyää perässä. Taas lasi pirstoutuu. Arvo­rouva kiljuu, että hänen kenkänsä on juuri aamulla lankattu ja että sitä pitää rakastaa tosissaan.

Kenguru seuraa tapahtumia peilistä. Kun linja­bussin toisen kyljen kaikki ikkunat on rikottu, hän painaa kaasun pohjaan loikka­jalallaan ja sanoo, että ajoviima kyllä imaisee ötti­pörriäisen matkaansa. Niin se tekeekin, mutta työntää saman tien seuraavasta ikkunasta sisään. Laila-Leila heiluu ja huiskaa ja johtaa lasten kilju­konserttia. Lähi­sanomien toimittaja tekee muistiin­panoja ja päättää julkaista arvionsa konsertista huomisessa lehdessä.

Pörriäinen alkaa kyllästyä istumaan olemattomiin häviävillä ikkunoilla, eikä sillä ole muutakaan istuma­paikkaa täydessä bussissa. Se nousee seisomaan, kurottaa ja painaa piip-nappia. Kenguru pysäyttää auton pysäkille ja suhauttaa oven appoiseksi. Öttiäinen lentää ulos, pysähtyy ovella ja nostaa hattuaan, kiittää kyydistä ja lupaa suositella sitä kaikille sukulaisilleen.

10 kommenttia:

  1. Oi voi, minullakin on yksi hampaankoloon takertunut kiljunta jemmassa, pitääkin käydä kiskomassa se ulos hammasväliharjalla ennen kuin siitä aiheutuu vaaraa viattomille öttipörriäisille.

    VastaaPoista
  2. Kyllä noi kiljunnat on aikamoisia, jos niitä paljon hampaankoloon jää.
    Mä tunsin lapsena kaksoset, joiden nimet oili Leila ja Laila,hi!

    VastaaPoista
  3. Kyllä oli hyörinää! Opin tästä faabelista, että kenkiä täytyy rakastaa!

    VastaaPoista
  4. Hirvitys, jos öttipörriäiseen olisi tanssikengän korkko kalahtanut. Se olisi voinut ruveta voimaan ylihuonosti, tai sen piikki olisi taittunut, tai sen siitepölypussit puhjenneet. Se oli bussimatkalla kertomaan sukulaisilleen, että meidän omenapuissa on hyvää pölyä.
    Tänä vuonna osa sen sankasta suvusta jo keräsi kaikkea omppupuistamme niin paljon ja meille tuli monta kiloa makoisia omenoita.
    Kauan eläköön öttipörriäinen lukuisan sukunsa kanssa!

    VastaaPoista
  5. Mieluista luettavaa tuo sanojen ja mielikuvituksen leikki.

    VastaaPoista
  6. Suorastaan törkeää kanssaeläjän kohtalua!! Oli pörriäinen niin kohteliaskin, että...

    VastaaPoista
  7. Minusta tämä muistutti painajaisiani.

    VastaaPoista
  8. Linja-autossa on tunnelmaa...... matka taittuu eikä kenelläkään ole yksitoikkoista. Värikästä matkantekoa niin kuin VR:llä

    VastaaPoista
  9. apuva! en tykkää pörriäisistä, varsinkaan autojen sisällä, kiljuisin kyllä kovasti

    VastaaPoista
  10. Ihana tarina. Suupielet nykii ja hyvällä mielellä on mukava jatkaa päivää! Kiitos!

    VastaaPoista