torstai 10. heinäkuuta 2014

Ketunmetsästäjä

O­len kier­tä­nyt kaup­po­ja ja hank­ki­nut tar­vik­kei­ta. Ne o­vat re­pus­sa­ni eväi­den kans­sa. Lai­toin­kin kun­nol­li­set: lit­tu­mak­ka­ra­lei­pää, tup­pi­li­haa ja put­ki­pih­vi­ä, pe­rus­mie­he­käs­tä sa­pus­kaa, jo­ta on hy­vä syö­dä met­säs­sä. Niin ja kah­vi­a. Kah­dek­san ter­mos­pul­lol­lis­ta vä­ke­vää kah­vi­a.

Pol­kai­sen met­sän­reu­naan ja jat­kan pol­ku­a pit­kin ja­lan. Kun saa­vun au­ke­al­le, vi­ri­tän kyn­si­tu­let ja juon en­sim­mäi­sen ter­ma­ril­li­sen. Kah­vi on hy­vää, te­ki­si mie­le­ni a­va­ta toi­nen­kin.

Rii­suu­dun, hei­tän vaat­tee­ni pih­kai­sen kuu­sen al­le ja ryh­dyn par­tu­roi­maan it­se­ä­ni. Ko­ti­par­tu­ri­ko­ne hu­ri­see ja kar­vo­ja tip­puu ka­ner­vik­koon. Mi­nu­a pa­le­lee, mut­ta a­jan kai­ken pois.

O­len to­taa­li­sen pal­jas. Met­sän­reu­naan on ker­ty­nyt kym­me­nit­täin ket­tu­ja, jot­ka nyö­kyt­te­le­vät ja o­soit­te­le­vat mi­nu­a. I­lah­dun. Kou­kis­tan sor­me­a­ni pu­na­kul­tai­sel­le ket­tu­ty­töl­le, jo­ka u­jos­te­lee, mut­ta tu­lee luok­se ja is­tah­taa kan­non pää­hän e­tee­ni.

Mi­nä a­je­len re­po­lai­sen i­han pal­jaak­si. A­loi­tan kuo­nos­ta ja e­te­nen koh­ti hän­tää. Muu­ta­mal­la no­pe­al­la ve­dol­la rii­sun ty­tön a­las­ti. Se kat­soo mi­nuun ja mi­nä nyök­kään. Ket­tu hau­kah­taa, loik­kaa koi­vil­leen ja pa­laa rin­kiin, jon­ne on tul­lut y­hä li­sää ket­tu­ja. Ne tun­gek­si­vat ja ha­lu­a­vat par­tu­roi­ta­vak­si.

A­je­len ket­tu­ja ko­ko päi­vän. Vä­lil­lä hauk­kaan tup­pi­li­haa ja hörp­pään kah­vi­a. Ke­tut tu­le­vat o­sil­le, ei­vät vä­li­tä li­hois­ta, vaan ha­lu­a­vat pelk­kää kah­vi­a. Kun se lop­puu, lä­he­tän yh­den jo par­tu­roi­duis­ta ke­tuis­ta ha­ke­maan li­sää kir­kon­ky­län baa­ris­ta.

Il­lan suus­sa ke­tut on par­tu­roi­tu. A­las­to­mi­na ne tun­nus­te­le­vat toi­si­aan, nuuh­ki­vat ja pai­na­vat kyl­ki­ään vas­tak­kain, ko­kei­le­vat juos­ta kyl­ki­myy­ry­ä, py­säh­te­le­vät ja nau­rah­te­le­vat.

Juom­me läh­tö­kah­vit. En­sik­si par­tu­roi­ma­ni ket­tu­tyt­tö is­tuu vie­res­sä­ni ja pai­naa kyl­ke­ään mi­nu­a vas­ten. Se on mu­ka­vaa. En malt­tai­si nous­ta. Hi­das­te­len ja nuuh­ku­tan ty­tön ket­tuut­ta.

Kun kah­vi on kaik­ki, ke­tut pa­laa­vat ko­loi­hin­sa. Ket­tu­tyt­tö hi­das­taa as­kel­taan ja vil­kai­see taak­seen. Mi­nä vil­ku­tan sil­le, se vem­paut­taa lie­ru­a hän­tään­sä ja loik­kaa var­joi­hin. Mi­nä kat­se­len sen pe­rään ja mie­tin, mi­ten pit­kä ai­ka tur­kin ta­kai­sin kas­va­mi­seen me­nee.

Il­ta pi­me­nee. Ke­rään kan­non ym­pä­ril­lä pak­su­na ker­rok­se­na lo­ju­van ke­tun­kar­van rep­puu­ni ja läh­den. Pol­jen koh­ti ko­ti­a, mut­ta en­nen kuin me­nen sin­ne, käyn ter­veh­ti­mäs­sä naa­pu­ri­a­ni. Hän kut­suu mi­nut si­sään, ja mi­nä as­te­len kes­kel­le o­lo­huo­net­ta, jon­ka sei­näl­le on ri­pus­tet­tu hir­ven­sar­vet ja nii­hin kak­si pit­kää a­set­ta. Pöy­däl­le on ka­tet­tu li­ha­sop­paa il­ta­pa­lak­si. A­vaan rep­pu­ni ja ra­vis­tan ke­tun­kar­vat hä­nen ma­tol­leen. Hän kat­soo mi­nu­a suu au­ki.

13 kommenttia:

  1. Tule meille hyvä Ketunmetsästäjä, meillä on villakoira, joka pitäisi ajella!!!

    VastaaPoista
  2. Tämä tarina jäi vaivaamaan mieltäni. Siinähän on jotakin päinvastaista verrattuna aasialaisiin kettutarinoihin ja -uskomuksiin, joissa kettu esiintyy eräänlaisena viettelevänä seireeninä. Kettu saattaa ottaa viehkon naisen hahmon ja perustaa perheen ihmismiehen kanssa. Kun asia paljastuu, ketun on palattava luontoon.
    Tässä tarinassa mies hävittää ihmismäisyyttänsä riisuutumalla ja parturoimalla ja houkuttelee ketut luopumaan kettuudestaan. Palattuaan mies järkyttää naapurinsa eikä hänellä ole enää sijaa ihmisyydessä, vaan hänen on palattava etsimään kettutyttöänsä...( ? )

    VastaaPoista
  3. Jos riisumme turhat karvat ja naamiot, voimme olla toisia toisillemme:) Tai sitten tässä oli hullu metsästäjä joka riisui turkkinsa kun otti ketuilta turkit? Olen pulassa kanssasi peikko:)

    VastaaPoista
  4. Juuri niin, kuoret pois ja sisin esiin, avoimesti, aitona. Ihanaa, värikästä, kutkuttavaa sanailua tarinassasi!

    VastaaPoista
  5. Minulla on sama maku, mitä kaffiin ja littumakkaraleipiin tulee, mutta sitten menee jo ohi.
    Jaa, mutta tuppiliha on kans mellevän makuista!
    Mutta, että turkkipoismetsässäajelu...sitä en oikein kannata.
    Liian työlästä ja kettusethan tipauttavat parikertaa vuodessa ihan itse karvansa! :D

    VastaaPoista
  6. Tais karata minulta jutun juju niihin ajeltuihin ketunkarvoihin.
    Tirautan kahvit kuppiin ja luen uudelleen.

    VastaaPoista
  7. ...jokohan nyt alkaisi kommentoinnit onnstumaan

    VastaaPoista
  8. mitenkähän kahvi antaisi voimia noin ahkeriin hommiin?

    VastaaPoista
  9. Että nauratti, kiitos!

    VastaaPoista