torstai 28. elokuuta 2014

Karhusatu

– Tässä sadussa, suur-ukki aloittaa, sytyttää piippunsa ja vetäisee sadun­aloitus­sauhut. – Tässä sadussa on kolme karhua

– Millaisia ne ovat? Elina kysyy ja nuolaisee tikku­melliään, josta tikku jo pilkottaa ja melli uhkaa pudota. – Ovatko ne mustia vai ruskeita karhuja, ukki?

Suur-ukki pörröttää tytön hiuksia ja tupruttelee savu­pilviä puu­tarha­keinun ylä­puolelle. Pilvet kertyvät yhteen, jyrähtelevät ja piskovat pieniä nikotiini­pisaroita vanhuksen avoimelle kämmenelle. Eino, metsien orava, loikkaa kohti, istuutuu suur-ukin peukalon­hangalle, kauhaisee pahka­kuksallaan nikotiini­lientä ja hörppää.

– Lohtua, Eino huokaa. – Totista lohtua se on.

Suur-ukki tönäisee Einoa ja tarjoaa tälle puruja tupakki­massistaan. Eino torjuu tarjouksen ja sanoo, että häntäkin kiinnostaa, millaisia karhuja tämän­kertaisessa sadussa on.

– Yksi on keltainen, samanlainen kuin se, joka nukkuu Elinan kainalossa. Yksi on ruskea, ja se kävelee edes­takaisin eläin­tarhan häkissä. Kolmas on tie­karhu.

– Tie­karhut ovat koneita, Elina toteaa. – Ne eivät edes haise karhuilta, vaan dieselin palo­katkulta.

– Voi se olla vero­karhukin, suur-ukki sanoo ja muuttuu miettiväiseksi. – En tosin tiedä, onko minulla varaa vero­karhuun.

– Annetaan sen olla ti­ekarhu. Kerrot sen sitten eläväksi.

Einokin, metsien orava, kannattaa tie­karhua, vaikka ne pitävät meteliä riipiessään tien kuorta.

– Tämä tapahtuu sienestys­aikaan, vanha mies sanoo, imaisee piippuaan ja puhaltaa tarinaan valtavan suuren keltaisen sienen.

– Hieno, Elina kiljahtaa. – Samanvärinen kuin minun karhu.

Suur-ukki nyhtää sienen irti, taitelee sen kasaan ja laskee puu­tarha­keinun vieressä seisovalle pöydälle.

– Iso­mummi saa paistaa sen, hän toteaa. – Sipulin kanssa se on eris­herkullista. Voidaan antaa karhuillekin.

– Joo, mutta ei kastiketta, Elina sanoo ja letittää Einon turkkia rastoille. – Kastike on pahaa. Mutta potut on hyvejä niin kuin jyrköt ja umpeloiset. Mitä se ruskea karhu tekee, ukki?

– Se kävelee edestakaisin eläintarhan häkissä, vanhus sanoo. – Se on siellä vankina.

– Kerro se pois sieltä, ukki, kerro.

– Eräänä päivänä se puikahti kaltereiden lomasta, lainasi yhdeltä Elina-nimiseltä tytöltä pinkin lippa­lakin, pisti sen päähänsä ja kapusi tie­karhun ohjaamoon.

Elina rouskuttaa poskeaan pullottavan mellin mussuksi, nielaisee ja nuolaisee vielä huulensa.

– Sinne meni, hän ilmoittaa. – Osasiko se karhu ajaa sitä?

– Ei tietenkään osannut. Eivät karhut osaa. Mutta se jutteli sille mukavia ja se oivalsi olevansa karhu, vaikka vähän erilainen kuin muut. Karhuja on kyllä aika monen­laisia, toiset ovat tyynyjä, jotkut rautaa ja sitten on niitä, joiden kuuluu kulkea metsässä.

Suur-ukki puhaltaa Elinan eteen tie­karhun, jonka selässä ratsastaa juuri häkistään luikahtanut eläin­tarha­karhu.

– Se on hiano, ukki. Saanko pitää sen?

– Saat, vanhus lupaa ja pistää tulpan savu­pilvessä pilkottavaan reikään. – Nyt se kestää ainakin kolme makoisaa yö­unta.

– Minua väsyttää jo, ukki, Elina toteaa ja osoittaa puun­oksalle lerpsahtanutta oravaa. – Einokin ryydähti.

– Sadusta puuttuu enää keltainen kainalo­karhu, suur-ukki sanoo ja puhaltaa savua keinun ympärille. Siitä tulee teatterin näyttämö, jonka esi­rippu aukeaa, ja uni­karhu tallustaa Elinan ajatuksiin.

– Se onkin kaikkein paras karhu, Elina sanoo ja nappaa nallen kainaloonsa. Karhu mörähtää ja hieroo kuonoaan Elinan poskea vasten.

– Käyn pötkölleni, ukki, tyttö sanoo. – Kiitos, että kerroit sen häkki­karhun vapaaksi. Hyvää yötä.

Elina menee nukkumaan savu­karhu kainalossaan. Kuluu hetki, ja tytön tuhina sekoittuu uni­karhun murahduksiin.

Vanha mies nousee, venyttelee selkäänsä, puhaltaa savusta renkaita ja astuu niiden läpi aikaan, jolloin hän on salskea nuorukainen. Elinan iso­mummi jo odottaa sulhastaan.

12 kommenttia:

  1. Ihana tarina. Tuollainen renkaiden läpi nuorentuminen voisi olla kova juttu nykyaikana.

    VastaaPoista
  2. Taikasavua! Tämä oli oikea hyvämielensatu!

    VastaaPoista
  3. Olisipa kiva siirtyä ajasta aikaan, jolloin oli nuori. Tai, ehkä pidän ne silti vain kertomuksina.

    VastaaPoista
  4. Karhutarinoita olikin jo kaivattu. Kiva kiva :)

    VastaaPoista
  5. Mainio karhusatu. Tykkään Peikon tavasta löytää yllättäviä käänteitä ja savukiemuroita. Kaikki herää elämään ja kutkuttaa niin mukavasti leuan alta - lukijaakin :-)

    VastaaPoista
  6. Näistä karhujutusita ei voi olla tykkäämättä. Saavat iloiselle ja onnelliselle mielelle.

    VastaaPoista
  7. ...savurenkaita, niiden läpi voisi aina joskus kulkea, varsinkin maanantaiaamuisin ja vaikka vähän tänäänkin...meillä on täällä yksi kokonainen kylä, jossa joka toisessa talossa asuu Karhu perheineen!

    ...minä olen jo täysi... aivan joskus vaan tuntuu just siltä, että kaikki nähty ja koettu...

    VastaaPoista
  8. Peikko tykkää kaikista eläimistä;))

    VastaaPoista
  9. Suur-ukki on oivaltanut, aikaa ei ole. Mukava, kun häkkikaru kerrottiin ulos.

    VastaaPoista
  10. Jostakin syystä luin aluksi että suur-urkki, mutta onneksi huomasin ajoissa ja korjasin tilanteen jo seuraavassa lauseessa. Mukava että urk, suur-ukki kertoi vangitun karhun pois häkistä, se oli kaunis kohokohta tässä tarinassa Elinan nukahtamisen lisäksi ja varsin HIENO oli loppuhuipentumakin:) Onneksi se voi joillakin olla vielä totta.

    VastaaPoista