torstai 5. helmikuuta 2015

Tapaaminen

– Mirja! Sinä täällä. Ihanaa.

– Hei Marja, Mirja vastaa toisen tervehdykseen ja puristaa keltaista kassia syliinsä. – Mitä kuuluu?

– Mennään kuule kahville. Tässä lähellä on aivan ihana kahvila. Voidaan jutella rauhassa.

– Minun pitää ehtiä junaan.

– Äh, tule nyt. Junat ovat kuin miehiä, niitä tulee aina uusia.

Naiset valtaavat ikkuna­pöydän kahvilasta. Molemmilla on edessään iso kahvi ja croissant. Marja täyttää omaansa mansikka­marmeladilla. Mirja tarkastaa vähän väliä, että hänen keltainen kassinsa on tallella.

– Mansikka on sitten hyvää, Marja sanoo ja nuolaisee huuliaan. – Mitä sinä sitä kassia vahdit?

Mirja nostaa kassin syliinsä ja puristaa sitä rintaansa vasten.

– En mitään.

– Kerro. Sinulla on siellä jotain.

Marja yrittää kurkistaa kassiin, epä­onnistuu ja koettaa napata kassin itselleen. Mirjan ote ei hellitä. Marja vaihtaa taktiikkaa.

– Vaihdetaan salaisuuksia, hän ehdottaa ja muuttuu sala­peräisen näköiseksi. – Ilmari ei ole Pentin vaan Reinon.

– Entä Jalmari?

– Rainen. Mia-Mari on Riston.

– Jaa. Ei minulla ole tuollaisia salaisuuksia.

– Ei kai olekaan. Mutta sinulla on jotain siellä pussissa. Kerro.

Mirjan huulet näyttävät kapealta, kireältä viivalta. Hänen otsansa rypistyy ja selkänsä suoristuu. Kyynel vierähtää vasemmalle poskelle.

– Siemen. Ihmisen siemen. Haluan lapsen.

– Spermaako?

– No ei. Siemen. Istutan sen multaan ja siitä kasvaa pieni ihminen.

– Oletko tosissasi? Ei se niin toimi. Ihmisen siemen itää vaan kohdussa.

Mirja nostaa pahvi­rasian kassistaan, vilkaisee ympärilleen ja ojentaa rasian ystävälleen.

– Varovasti.

– Homunculus, Marja lukee. – Pikku­ihminen ja sulkeissa alruuna. Onkohan sinua huijattu?

Mirjan hartiat lysähtävät, ja hänen ilmeensä katoaa. Kasvoilta ei voi lukea enää mitään. Hän nappaa paketin itselleen ja piilottaa sen kassiinsa.

– Ei.

– Ei tuosta mitään ihmistä tule, usko pois.

– Luulen, että tulee, Mirja vakuuttaa, haukkaa croissantistaan ja hörppää kahvinsa. – Minun täytyy nyt mennä.

– Odota.

Marja tarttuu Mirjaa käsi­puolesta ja sanoo olevansa pahoillaan. Hän pyytää ystäväänsä jäämään vielä hetkeksi, seuraava juna lähtisi vajaan tunnin päästä, ja asia on vielä ihan kesken. Mirja epäröi, mutta suostuu lopulta, hakee sants­ikupillisen kahvia ja Marjalle kolme omena­marmeladi­pakkausta. Hän laskee ne pöydälle ystävänsä eteen ja hymyilee.

– Mansikka oli loppu, Mirja selittää ja napsauttaa sormiaan marmeladi­pakkausten päällä. – Noin. Nyt se ainakin maistuu mansikalta, luulen.

– Sinä se olet kova luulemaan. Ei tuo…

– Minut on luulemisesta tehty.

– Miksi niin sanot?

– Molemmat vanhempani luulivat, että toinen huolehtii ehkäisystä.

Marja naurahtaa.

– Se selittääkin. Mutta kerro vielä tuosta ihmisen siemenestä. Luuletko oikeasti…

– Luulen. Tai siis tiedän. Olen opiskellut kovasti. Alruunassa on väkevä taika. Sen avulla saan mitä ikinä ymmärrän pyytää.

– Ja pyydät lasta.

– Niin. Olen kyllästynyt croissantteihin.

16 kommenttia:

  1. Tuo on jo tietty juttu! Jääkansan tarinoissa tuli alruunasta ihminen.

    VastaaPoista
  2. Paljon aihetta miettimiseen tulee tarinasta... kunhan saan mielestäni mansikat ja croissantit; nam :D

    VastaaPoista
  3. Ai tuonko takia kaikki naiset vahtaavat käsilaukkujaan

    VastaaPoista
  4. Mä oon onnellinen, että mut istutettiin vajaa sata vuotta sitten. Vaikka luultiin, ettei mitään.
    Silloin sai syntyä, vaikkei oikein tykätty, että ajat oli kohdillaan. Kyllähän ne sitte rupes tykkäänki. Ainaki se, jonka pussista siemen tuli.
    Ja omalla tavallaan kyllä toki seki, kenenkä pussiin minä-siemen laitettiin. :D

    VastaaPoista
  5. Pussit ovat aina tykänneet siemenistä..;D

    VastaaPoista
  6. Lapsen lkaipuu on se pahin juttu, mutta mansikat ovat niiiiin hyviä, nami!

    VastaaPoista
  7. Mandrakkeessahan sanotaan olevan taika voimia, ties vaikka lykkäiskin ihmisen, niin tahi ainakin ihmisen muotoista.

    Viherpeukalo tässä lapsen kasvatuksessa on eduksi, mieli jotain syntyä.:-)

    VastaaPoista
  8. Repliikit tosi sujuvia. :)

    VastaaPoista
  9. Minä olen kuullut, että jos oikein kovasti toivoo jotain, niin kun heittää toiveen tuuleen, se tulee pian takaisin, sellaisena kuin sitä toivoit. Eli minä en tarvitse edes siemeniä, vain tuulta, ja sitähän on viime aikoina riittänyt :-)

    Hieno tarina! Minä uskon, että Mirja onnistuu tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
  10. Minä kyllä ajattelin että siellä olisi jotakin jännittävämpää. Vaikka koiranpentu tai rotta:) Peikko on kyllä aika hyvä jallittamaan, ensi alkuun luulee vaikka ja mitä ja sitten otetaan kerralla luulot pois. Toisaalta eihän todempaa olekaan kuin ihmisensiemen pussissa..

    VastaaPoista
  11. Siemenpussit on arvoituksellisia. Hyvä tietää myös otollinen siemenen itämisajankohta. Varmasti Mirja oli perehtynyt ja asiasta ottanut selvää.

    VastaaPoista
  12. Aika järkyttävä tuo tapaus jutussasi. Siitä on hauskuus kaukana. Hyvin kirjoitettu.
    Tunnen ihmisen, joka oli raskaana tyynyjen avulla. Kun totuus paljastui, se oli kova juttu hänelle itselleen ja muille, jotka hänet tunsivat.

    (Ps. jostain syystä kommenttisi blogissani oli kadonnut. Jos olen itse sen vahingossa poistanut, pyydän anteeksi. Onneksi ennätin sen lukea.Tavallisesti siinä näkyy kuka on poistaja. Nyt se on aivan tyhjä.)

    VastaaPoista
  13. PS. Nähtävästi mun kone kummittelee (tai minä itse). Se kommenttisi oli taas siellä! Kummallista. Ehkä minulla oli näköhäiriö tai joku muu sokeuskohtaus.Menee yli ymmärryksen. Mutta siihenhän me tavallaan pyrimme, eiks niin. Käsittämättömiin sattumiin. :D

    VastaaPoista
  14. Kun vain olisi otollinen maaperä!

    VastaaPoista
  15. Alruunat ja kaikki, olen ihan pihalla! En edes luule tietäväni mitä sekin on, jotain happoa varmaan.

    VastaaPoista