torstai 6. joulukuuta 2012

Käpyletkis

– Pyssy, Johannes vastaa myyjän päiväämitäteillesaisiolla-tervehdykseen.

– Että pyssy, myyjä sanoo. – Oikeinko oikea pyssy?

– Oikein oikea. Lähden kavereiden kanssa metsälle pyssyttelemään. Laittoivat kutsun. Tällaisen.

– Että pyssyttelemään. Pitäähän se silloin pyssy olla. Pannaanko iso vai pieni?

– Pannaan iso, sillä varmaan on helpompi pyssytellä. Niin ja paukkuja. Niitä jotka pamahtavat. Isoja.

Myyjä saa paksun setelitukon, Johannes saa pyssyn ja paukut. Myyjä ei malta kuitenkaan lopettaa, vaan myy Johannekselle vielä pyssyrassin ja kantokassin. Johannes hymyilee yhä leveämmin, malttaa kuitenkin jo ruveta tekemään lähtöä.

Ovi sulkeutuu Johanneksen perässä, kun myyjä huomaa tiskille unohtuneen kutsukirjeen. Hän vilkaisee sitä, näkee tutun allekirjoituksen ja ryntää asiakkaansa perään.

– Tämä jäi, myyjä huutaa paperi kourassa. – Ja siinä porukassa pidetään tällaista. Se tulee kaupanpäälle.

Johannes seisoo kadunreunassa pyssykassi kädessä. Toinen käsi puristaa kutsukirjettä ja oranssia pipoa. Mies kohauttaa harteitaan, nakkaa tavarat auton takakonttiin ja ajaa huristaa pois tiehensä.

Seuraavana päivänä Johannes ajaa kohtauspaikalle, jossa muu seurue jo odottelee. Kun hän ottaa pyssynsä esille, kaikki haluavat koetella sen jykevyyttä ja painoa. Ja kun Johannes laittaa oranssin pipon päähänsä, kaikki taputtavat häntä selkään ja kaivavat kätköistään samanlaisen pipon omaan päähänsä. Johannes on niin ylpeä. Hän kuuluu nyt porukkaan.

Seurue kävelee metsässä ja juttelee pörssikursseista ja likviditeettikriisistä. Johannes koettaa osallistua, mutta ei saa suunvuoroa, joten hän tyytyy katselemaan ympärilleen. Kuusten alla vilahtelee pitkäkoipisia jäniksiä. Johannes päättää ansaita kannuksensa, kiskaisee pyssyn selästään, virittää ja laukaisee. Koko seurue maastoutuu ja pälyilee ympärilleen. Johannes hieroo olkapäätään, mutta kävelee muina miehinä kaikkein suurimman kuusen alle ja nostaa sieltä velttona heiluvan jäniksen.

– Hullu! Ammuit oikeasti, seurueen johtohahmo huutaa ja koputtaa otsaansa. – Ja vielä jänistä. Eikö sinulla ole mitään täällä?

Nyt Johannes on nolo. Julkiset moitteet, vaikka kehuja piti, hän miettii, ottaa pipon päästään ja rupeaa pyörittelemään sitä käsissään.

– Lue edes nyt siitä, johtohahmo neuvoo ja osoittaa Johanneksen pipoa.

Johannes lukee pipoon tikatut sanat "älä jänistä" ja sanoo, ettei hän jänistänytkään, vaan oli rohkeampi kuin mitä oikeasti halusi, että hänen mielestään jänisten kuuluu loikkia metsässä eikä porista padassa.

Johanneksen puhuessa kuusten alta tulee suuri joukko tavallisia jäniksiä. Ne kerääntyvät seurueen ympärille. Johanneksen ampuma jäniskin tokenee pelästyksestään ja nousee seisomaan takajaloilleen. Se heilauttaa käpäläänsä muille jäniksille, taputtaa Johannesta selkään ja sanoo, ettei se ole oikeastaan vihainen ja että se ymmärtää Johanneksen vasta-alkajana tulkinneen tekstin ihan nurinkurin. Sitten jänis tarttuu Johannesta kädestä ja lähtee loikituttamaan tätä edes ja takaisin, pitkin ja poikin metsää.

Kaikki, myös jänikset, katselevat loikkimista. Kun se jonkin ajan päästä alkaa sujua ja Johannekselta rupeaa pääsemään riemunkiljahduksia, jänikset ja koko metsäseurue ottavat toisiaan lanteilta kiinni ja tanssivat käpyletkistä ainakin kolme tuntia yhtä kyytiä.

2 kommenttia:

  1. Onneksi tämä löytyipi täältä, kun tuo Isopeikon varasanat ei ainakaan täällä päin Suomea näkynyt.
    Mukava tarina tämäkin ja tuo kohta "älä jänistä", eihän jäniksiä saa ampua tietenkään. Lopussa oli mukava juksaus.

    VastaaPoista