Koukkusanka

Päivä alkoi hienosti. Aurinko oli juuri noussut ja lämmitti mukavasti. Jalka­käytävän laatat painuivat ystävällisinä jalka­pohjiani vasten. Korkkarit heilahtelivat sormi­koukussani. Käsi­laukku keikkui olka­päällä. Huolet ja murheet olivat tiessään.

Olin ollut tyttöjen kanssa juhlimassa ja mennyt sen jälkeen rakastajani luokse. Vietimme muutamia upeita hetkiä. Hän nukahti, ja minä päätin kävellä kotiin. Rakastin yksinäisiä, hitaita aamuja. Silloin olin oma itseni, minun ei tarvinnut esittää mitään kenellekään.

Taksi hidasti kohdallani ja tööttäsi. Käännyin katsomaan. Kuski heilautti kättään, ja jalka­käytävän puoleinen ikkuna liukui auki.

– Täällä olisi kyytiä tarjolla! kuski huusi ikkunasta. – Jos kelpaa.

Minua hymyilytti. Miehet ovat kaikki juuri tuollaisia. Saalistajia. En edes hidastanut, kävelin vain eteen­päin.

– Kyytiä on jo saatu ihan riittävästi yhdelle yölle. Kiitos vaan.

– Miten vain parhaiten passaa, kuski tuhahti ja painoi kaasua.

Silmissäni välähti, purin huuleni halki ja retkahdin maahan. Veri maistui ja maailma oli sumea. Olin pudottanut silmä­lasini, korkkarit olivat sinkoutuneet kädestäni, ja laukun sisältöä levinnyt pitkin katua. Hyvä mieleni oli kadonnut. Kirosin ja kömysin pystyyn. Vaatteet olivat rikki ja likaiset, päätä jomotti. Onneksi kukaan ei nähnyt.

Potkaisin lyhty­pylvästä, johon olin törmännyt. Kipu iski salamana. Varpaasta katkesi kynsi. Sekin vielä. Kaikki meni totaalisen vinoon. Äsken oli vielä niin hyvä.

Etsin lasejani ja löysin ne heti, kun astuin niiden päälle. Sanka rusahti ja vääntyi koukuksi, melkein solmuun. Pysyivät ne silti päässä, joten saatoin kerätä maahan levinneen omaisuuteni. Korkkarit olivat onneksi ehjät ja naarmuttomat. En olisi millään pystynyt ostamaan vastaavia tilalle.

Kaiken muun löysin paitsi hyvän mieleni. En tulisi toimeen ilman sitä. Minusta tulisi kärttyinen akka, nuttura­pää tiukka­pipo, enkä halunnut sellaiseksi. Paha tuuli oli jo ottanut haltuunsa ajattelua, josta hyvä mieli oli aiemmin huolehtinut. Syytin taksi­kuskia, lyhty­tolppaa ja rakastajaani. Heidän takiaan olin tässä tilanteessa. Näyttäisin vielä kaikille. Haistakoot vaikka paskan.

Olin jo lähteä, kun huomasin sade­vesi­kaivon ritilän välissä vaalean­punaista. Hyvä mieleni! Se oli takertunut ritilään. Kirosin kaikki miesten keksinnöt maan­kuoren alle ja menin katsomaan, saanko hyvää mieltäni takaisin edes vähän. Se oli putoamaisillaan viemäri­verkostoon, ja siellä tietenkin ui krokotiileja ja rottia, jotka söivät ihmisten viemäriin huuhtelemaa rasvaa ja muita jätteitä. En uskaltanut koskea hyvään mieleeni. Se tipahtaisi varmasti. Tarvitsisin jotain, jolla tarttua siihen ala­puolelta ja vetää sen varovasti takaisin ylös.

Silmä­lasit!

Niiden sanka oli taipunut koukuksi ja olisi riittävän pitkä, jos vetäisin lasit suoraksi. Perkeleen perkele. Pokat maksoivat rutosti. Kyllä ihmistä koetellaan. Tulin tietysti vielä raskaaksi tämän illan paneskelemisesta tai sain ainakin yhden kalvavan taudin. Kirosin ja tempaisin silmä­lasit oikoseksi.

Koukku­sanka ylettyi juuri ja juuri hyvän mielen alle. Nostin ja manasin taitamattomuuttani. Melkein lipsautin koko paskan viemäriin. Missä vitussa kaikki ovat silloin, kun apua tarvitsisi? Pillua kyllä ruinataan joka käänteessä. Ei saatana tällaista kukaan kestä. Tapan itseni, juoksen ensimmäisen kohdalle osuvan rekan alle tai viillän kaula­suoneni auki. Huusin suoraa huutoa ja sörkin koukku­sangalla viemärin­kannen aukkoja. Silmiä kirveli ja leuka väpätti. Helvetti, mikä avuton akka olinkaan.

Vasta kolmannella yrityksellä sain hyvän mieleni takaisin. Se sujahti kitkatta paikalleen. Paha tuuli katosi, linnut lauloivat ja poimivat matoja aamu­kasteen kostuttamalta lempeän vihreältä ruoholta. Auringon herättämä neito­perhonen lepatteli punaisen kukan ympärillä. Ilma tuoksui puhtaalta, minä hengitin sitä, ja se kirkasti silmiäni. Minä olin onnellinen. Aiemman rakastelun mieli­hyvä viipyili kehossani. Huolet ja murheet olivat tiessään. Aurinko paistoi ja elämä oli ihanaa.

Pilkkii pilkkii

Vaimo lähti kavereidensa kanssa lomalle etelään, sanoi, että hän on sen tarpeessa. Minä kävelin pari päivää edes­takaisin ja päätin sitten hankkia uusia kokemuksia ja osallistua pilkki­kisoihin. En tosin ollut koskaan pilkkinyt, vain kalastellut pikku­poikana mato-ongella. Ei kai pilkkiminen sen kummempaa olisi.

Kyselin kavereilta, mitä pilkki­jäille pitää ottaa mukaan. Pilkki­miesten naama rupesi loistamaan ja suu­pielet karahtivat hymyyn. Muut lähinnä tuhahtivat ja sanoivat, ettei heitä moinen kiinnosta, eikä minuakaan pitäisi kiinnostaa, on se niin pöljää touhua. Mutta pilkki­miehet neuvoivat. Mato-ongella pärjäisi, se toimisi yhtä­lailla kuin kesällä. Taka­puolen alle pitäisi ottaa jokin lämmike, paljaalla jäällä ei kannata istua. Niin ja lämmike­juomaakaan ei saisi unohtaa, kossu passaisi, ei sen mitään ihmeellistä tarvitse olla.

Helppo juttu. Hain huoltsikan ale­laarista ongen ja pengoin tiski­pöydän alle kätkettyä mato­kompostia. Se oli vaimon silmä­terä, joten koetin olla varovainen. Eukko suuttuisi, jos tietäisi, että aion survoa koukun hänen kavereidensa sisuksiin. Valikoin lihavimmat lierot ja piilotin ne peltiseen pastilli­rasiaan. Vähän kahvin­poro­multaa päälle. Kossua hain viina­kaupasta, kehuin lähteväni pilkille.

Jäällä puhalsi tuuli, aurinko paistoi ja tuoksui keväältä. Kalaa nousi, kun kilpailijat osasivat asiansa. Minä kuljin ongen­vapa olalla ja odottelin. Kun kilpailijat kairasivat uusia reikiä, minä valtasin yhden vanhoista ja sain koukkuni veteen. Koho kellui hienosti, aallot eivät juuri pienessä pilkki­reiässä mahtuneet liplattamaan. Mitään ei tapahtunut, ei nykäyksen nykäystä.

Päätin tarkastaa matosen kunnon. Se oli hyytynyt kylmästä. Kompostissa niin iloisena kiemurrellut mato oli nyt jäykkä ja tönkkö. Minuakin paleli, joten korkkasin ja hörppäsin. Mietin, josko matokin vertyisi, jos se saisi osansa lämmike­juomasta. Kokeilla piti. Upotin madon koukkuineen kossuun. Kului hetki ja mato alkoi kiemurrella. Hento laulun loilotus kuului pullosta. Sanat olivat täynnä uhoa ja itse­tuntoa. Nostin lieron pullosta, ja ääni voimistui.

– Uipa tänne, en mä pelkää, soi tutun­kuuloisella sävelellä. – Oothan mulle helppo nakki, pyrstö­niekka, suomu­nahka…

No nyt! Nyt oli asenne kohdallaan. Solautin madon takaisin kairan­reikään, ja koho jatkoi sen perässä yhä kyytiä pinnan alle. Vedin jäälle suurimman ahvenen, minkä olin koskaan nähnyt. Mato piteli sitä kidus­kansista ja väänsi. Nyhdin siimasta ja pyysin lieroa hellittämään. Kala­parka oli hätää kärsimässä. Kaadoin sen suuhun lämmikettä, kala heitti pitkäkseen jäälle ja nukahti. Mato oli mennyt puuskaan ja ilmoitti, että sillekin kelpaisi. Mikäs siinä, tätähän riittäisi. Mato uimaan vain, hakemaan lisä­puhtia pullosta ja sitten takaisin avantoon.

Minuakin jo vähän väsytti ja halusin käydä nukkumaan ahvenen viereen jäälle. Mato pahus ei antanut, vaan nyhti siimaa niin, että oli pakko nousta ja kiskoa sitä ylös avannosta. Tällä kertaa mato oli ylittänyt itsensä, se roikkui renkaana kahdessa valtavan kokoisessa sieraimessa. Säikähdin. Eihän tuo mahtuisi nousemaan mokomasta reiästä. Mato huusi ja karjui ja käski vetämään. Se kiskoi itsekin väellä ja voimalla. Lopulta härkä nousi jäälle, mylvähti ja puhalsi kuuman geysirin sieraimistaan. Aika vaikuttavaa. Saattaisin hyvinkin pärjätä ekoissa pilkki­kisoissani.

En pärjännyt. Sanoivat minun ahventani känni­kalaksi ja härkää mieli­kuvitukseksi. Kumpaakaan ei haluttu punnita. Luulen sen johtuneen härästä. Se seisoi vaa'an edessä ja puhkui höyry­pilviä, elukan silmät loistivat ja suu­pielestä roikkui vihreää ahdin­partaa. Kyllä minuakin olisi hirvittänyt, jollei mato olisi pidellyt härkää sieraimista.

Läksimme pois. Ahventa paleli ja se halusi ryypyn. Tyhjensimme pullon neljään pekkaan ja päätimme jatkaa iltaa naisten­tansseissa. Vientiä oli, härkä ja ahven katosivat jossain vaiheessa keittiön puolelle, me madon kera tanssimme itsemme uuvuksiin ihan keskenämme. Illemmalla ehdotin madolle syvempää tutustumista. Se suostui, sanoi olevansa herma­frodiitti ja hyvin joustava.

Aamulla heräsimme samassa sängyssä. Ala­päätäni kirveli pahasti. Mainitsin siitä madolle.

– Olisit voinut ottaa koukun ensin pois, se tuhahti ja meni keittämään kahvia.