Lohikäärme seisoi parvekkeen kaiteella ja karjui vertahyytävästi. Tosin katselijat vain jatkoivat seisomistaan, joten kenenkään veri ei hyytynyt oikeasti, vaikka lohikäärme karjui kuinka. Se luikautti välillä pitkiä tulenlieskoja sieraimistaan ja karjui entistä hurjemmin. Se lienee luonnollista, sillä pakkohan sen oli polttaa nenäkarvansa siinä touhussa.
Kaikki tuijottivat, paitsi eräs punapaitainen äijänköriläs, joka veti puukon saapasvarrestaan, katkaisi näreestä kuivan alaoksan ja vuoli sen jouseksi, jänteenä hän käytti mustiin pukeutuneen punkkarin kengännauhaa, jonka hän sai omakseen ihan vain pyytämällä. Vielä harjanvarsi nuoleksi ja puukko nuolen päähän teräksi, niin hän oli valmis.
Lohikäärme hyppi parvekkeen kaiteella, pari iäkästä papparaista oli jo saanut infarktin, vaikka heidän verensä ei ollutkaan hyytynyt lohikäärmeen karjunnan takia. Kuusitoista mummoa mäiski äijiä poskille ja komensi heitä heti nousemaan. Nuoriso vielä luulee, että äijärahjukset makaavat massa kännipäiten.
Eivät maanneet. Kuolleita olivat.
Kun punapaitainen äijä kohotti harjanvarsinuolen kohti lohikäärmettä, se puhalsi tulta, levitti siipensä ja leyhytti tulenpyörteitä kohti katsojia. Neljän isotukkaisen nuoren hiukset katosivat savuna taivaalle.
– Ammu, yleisö huusi. – Tapa se!
Punapaitainen nuolaisi huuliaan ja paransi otettaan jousesta. Ennen kuin hän ehti tähdätä, saati laukaista, lohikäärme irrotti kyntensä parvekkeen kaiteesta, heittäytyi siivilleen ja putosi suoraan alas.
Mäts.
– No mitä se nyt? kysyivät lähimmät katsojat, jotka olivat saaneet päälleen lohikäärmeen roiskeita. – Tahallaanko se nyt noin?
Punapaitainen mies kiiruhti lohikäärmeen luo ja tökkäsi sitä varmuuden vuoksi kahdeksan kertaa puukkonuolellaan.
– Ei pihise enää, hän totesi katsojille, jotka tuijottivat suu auki ja taputtivat samalla käsiään vakaaseen, hillittyyn tahtiin. – Taidanpa nylkeä mokoman. Metsästysmajan seinälle ei ole vielä kukaan naulannut lohikäärmeen nahkaa. Muiden elukoiden nahkoja on vaikka kuinka. Karhun nahkojakin melkein puolimetrinen kerros.
Mies työnsi puukkonsa lohikäärmeen vatsaan ja leikkasi ruhon auki kaulaan saakka. Kaksikymmentäseitsemän nuorta naista pyörtyi.
Mies veti lohikäärmeen sisälmykset ulos ja kansa kohahti. Sisälmysten sijasta lohikäärmeen sisältä pullahti kaunis, alaston ja kuollut nuori nainen. Kahdeksaatoista mummoa kävi ahdistamaan ja otti niin pahasti. Sataviisikymmentä nuorta miestä kurotti kaulaansa nähdäkseen paremmin, tai edes pienen vilauksen.
– Naapurin tyttöjä tämä, punapaitainen totesi. – On hyvä, ettei ammuttu sitä. Olisi voinut tulla sanomista.
– Nykynuoriso. Sillä ei ole mitään häpyä. Tuolla lailla kekkaloi tuokin tuossa, ja kuolleena vielä.
– Joo hukkaan meni. Mulle olis kelvannu.
Tuhannet "ja mulle" -huudot kaikuivat kerrostalojen välissä. Lohikäärmeen sisältä löytynyt nainen hyppäsi pystyyn, kapsahti juoksuun ja huusi mennessään:
– Aprillii ilman sillii!
Päästyään nurkan taakse, hän otti siellä odottavan luutansa, polkaisi sen käyntiin, lensi pilven taa, eikä enää koskaan palannut.
