torstai 27. lokakuuta 2016

Ikkimi Riihi

Ralle on ohittamaisillaan ravintolan terassin, kun tuttu hahmo kiinnittää hänen huomionsa. Hän kääntyy, potkaisee itsensä aidan ylitse ja läimäisee yksin pöydässä istuvaa miestä harteille.

– Ka, vanha meri­peikkohan se siinä. Mitä äijä?

– Hiiuli hei, huolta nyt ei, mies vastaa sävyttömästi. – Sitä paitsi se on karhu eikä peikko. Meri­karhu.

– Okei. Mutta aina ennen halusit olla meri­peikko, kun sulla on tuo parta. Ei karhuilla ole tuollaista.

– Ihan käytännön juttu. Parta lämmittää.

– Meri­peikko!

– Miten vaan. Ei mulla kuitenkaan ole enää asiaa komento­sillalle.

– Ai miksei?

– Se on se vanha laulu. Hiiuli hei ja äh-häh-häh-hää. Muistatko? Mikki­hiiri jotain.

Meri­mies ryystää äänekkäästi tyhjästä tuopistaan ja vilkaisee Rallea. Ralle huomaa seisoneensa pöhkönä pöydän vieressä ja käy hakemassa kaksi tuopillista, joista toisen laskee miehen eteen. Tämä tarttuu tuoppiin ja kiemaisee kerralla puolet kuohuvasta juomasta.

– Kerro nyt, Ralle hoputtaa. – Miten se laulu muka siihen vaikuttaa?

– Pomo myi laivansa jollekin sijoittajalle, ja sieltä tuli yksi hiiren näköinen tyyppi. Sen nimikin oli Ikkimi Riihi. Sillä oli pää­laella kaksi mustaa, pyöreää pahvi­korvaa ja kädessä risa kaarna­laiva.

– Valehtelet.

– Totta se on. Tyyppi sanoi aina säälineensä laulun mikki­hiirtä ja nyt päättäneensä hoitaa asian. Sain kenkää siltä seisomalta. Ulko­mailta sai kuulemma halvemmalla oikeita meri­miehiä, sellaisia, jotka eivät ikinä meri­karhuilleet saati -peikkoilleet.

– Ja sanoi päälle, että äh-häh-häh-hää, vai?

– Ei sanonut mitään, pisti vain vanhan rahisevan savi­kiekon veivattavaan gramofoniin ja soitti mikki­hiirtä. Minä häivyin heti ensi tahdeista.

Ralle nyökkää ja käy vielä oluet. Miehet istuvat terassi­pöydässä ja katselevat ohi­kulkevia naisia, jotka ovat pukeutuneet kesäisen kevyesti. Aika kuluu. Varjot kiertyvät.

– Oikeasti tämä on aika mukavaa, Ralle toteaa.

– Totta.

– Otetaanko sille?

Meri­peikko nyökkää. Miehet nostavat kolpakoitaan, kopauttavat niiden kyljet yhteen ja juovat. Sitten he katsovat toisiaan silmiin ja alkavat nauraa yhteen ääneen. Äh-häh-häh-hää.


PEIKKOMAINOS: Sen tyypin, jonka ajatuksissa kasvavassa metsässä peikko asuu, voi nähdä perjantaina 28.10.2016 Helsingin kirja­messujen Aino-lavalla klo 10.30 – 11.30 ja tavata sen jälkeen ja taas illalla klo 18 – 20 Osuus­kumman osastolla 6g108.


PEIKKOMAINOS: Peikon pieniä tarinoita on on laitettu e-kirjoihin. Niitä on kolme ja niiden kaikkien nimi on Naavakuusen takaa. Ensimmäisessä on pienen suden tarinoita, toisessa on karhu­tarinoita ja kolmannessa peikko­tarinoita. Niitä saa Elisa Kirjasta.

torstai 20. lokakuuta 2016

Matkasakset

Ne olivat ihan paskat jo heti uutena, matka­sakset muka. Pelkät louskut ne olivat. Yritin leikata niillä kynsiäni, mutta sakset pillastuivat, taittuivat kasaan ja leikkasivat sormeni irti. Kaikki sormeni. Harmitti vähän, mutta sitten ajattelin, ettei enää tarvitse leikata kynsiä, paitsi varpaista.

Onneksi muistin. Kenkien kärjissä oli jo useita varpaan­kynsien puhkomia reikiä. Ehkä ne saisi leikattua, eikä tarvitsisi vallan käyttö­kelpoisia saksia heittää menemään.

Sakset pillastuivat taas heti, kun ne saivat haukata palan kynttä. Ne surahtivat käyntiin ja paloittelivat varpaani sentin siivuiksi, jatkoivat jalkoihin ja pysähtyivät vasta vähän ennen perhe­kalleuksiani.

Huokasin helpotuksesta. Sakset rähähtivät nauruun ja leikkasivat kalleuteni ja kassit irti. Minua suututti.

Mutta ei se siihen jäänyt. Sakset söivät varvas­viipaleet ja koiven­kappaleet, avasivat vatsani ja pakkasivat loput lihani suoli­makkaroiksi.

Aivoistani ne teho­sekoittivat smoothien, eikä minusta jäänyt jäljelle mitään.

Smoothie odotti ja tekeytyi pöydällä pitkässä lasissa. Matka­sakset nuolivat teränsä ja heittäytyivät smoothie­lasin viereen kyljelleen.

 

Laura palasi töistä, huuteli huhuuta jo ovelta ja ilahtui nähdessään smoothien. Ukko on aina niin huolehtivainen, hän tuumi, nytkin on valmis proteiini­pommi odottamassa ankaran työ­päivän jälkeen. Seuraavaksi Laura poimi sakset mukaansa ja päätti mennä leikkaamaan kynsiään.


PEIKKOMAINOS: Peikon pieniä tarinoita on on laitettu e-kirjoihin. Niitä on kolme ja niiden kaikkien nimi on Naavakuusen takaa. Ensimmäisessä on pienen suden tarinoita, toisessa on karhutarinoita ja kolmannessa peikkotarinoita. Niitä saa Elisa Kirjasta.

torstai 13. lokakuuta 2016

Puputus

– Hei! Mitä sinä oikein teet?

– Syön.

– Syöt? Mattoako?

– Niin. Matto on hyvää.

– Söisit heinää niin kuin muutkin puput.

– Tuo heinä on pahaa. Pahvikin maistuu paremmalta.

– Pahvissa on painomustetta ja painomusteessa raskasmetalleja.

– Sinä olet sanonut sen jo.

– Olenko?

– Joo. Ainakin monta kertaa.

– Etkä usko silti?

– En. Saanko omenan?

– Omenan. Kokonaisen omenanko?

– Joo. Omena on hyvää. Parempaa kuin matto.

– Saat kuivaa leipää. Rouskuta tätä.

– Ja omenaa?

– Saat palasen.

– Puolikas?

– Siinä on siemeniä, eikä ne sovi pupulle.

– Sinä saat syödä ne.

– Aika anteliasta. Sinä sentään olet ahnas pupu.

– Saat syödä tuon heinänkin.

– Mutta sinähän sanoit, että se on pahaa.

– Siksi sinä sen saatkin. Hae minulle uutta ja tuoretta, sellaista, mikä haisee heinälle eikä homeelle.

– Mistä minä sinulle heinää haen? Pihalla on syksy ja maa marto.

– Omenapuu on hyvää. Tuo sellainen. Naapurilla on niitä uusia.

– Etkä sitten syö mattoa?

– En.

– Haen ne sinulle. Yöllä vaikka.

– Entä leipä? Mitä minä syön iltapalaksi?

– Siinä. Syö koko pussillinen. Minä voin syödä ne heinät.


PEIKKOMAINOS: Peikon pieniä tarinoita on on laitettu e-kirjoihin. Niitä on kolme ja niiden kaikkien nimi on Naavakuusen takaa. Ensimmäisessä on pienen suden tarinoita, toisessa on karhutarinoita ja kolmannessa peikkotarinoita. Niitä saa Elisa Kirjasta.

torstai 6. lokakuuta 2016

Aamutotuus

Kun heräsin aamulla, läksin etsimään totuutta. Minun oli se lopultakin löydettävä.

Olin etsinyt sitä jo kerran aiemmin. Silloin en löytänyt mitään, jollei kolmea poisheitettyä jäätelökäärettä ja ämpärillistä kantarelleja lasketa.

Ehkä ne olisi ollut hyvä laskea, sillä mistä me tiedämme, missä on totuus? Hukkaan tai varikseen se päätyisi, jollei jäätelökääreitä kukaan tarkastaisi. Tänään lasken kaiken poisheitetyn.