Säilykkeitä

Tykkään kaloista. Me istumme usein yhdessä iltaisin olemassa hiljaa maailman asioista emmekä edes yritetä parantaa mitään. Siitä tulee levollinen olo.

Joskus tosin eväkkäät eivät malta pitää suutaan kiinni, vaan aukovat sitä ja ahtavat sinne toukkia ja kaikkea muuta kalamaista. Siitä tulee hirmuinen meteli, kun ne toukat, ja varsinkin kaikki kalamaiset huutavat ja kiroilevat ja lupaavat vuorten vyöryvän ylitsemme.

Joskus vuoret tottelevatkin kuolemaan haluttomia toukkia ja kalamaisia ja nostelevat jalkojaan. Onneksi vuoret tykkäävät jalkapallosta tosi kivesti ja unohtuvat pelaamaan sitä vuosikausiksi, eivätkä muista ollenkaan vyöryä kenenkään päälle.

Naamiaiset

– Hirveä löyhkä. Sinustako se tulee?

– Se on tämä naamio.

– Ihan kuin silli. Onko se oikea?

– Ikä­loppu rasva­silli. En raaskinut heittää sitä menemään.

– Joten teit siitä naamion. Eikö se kirvele silmiä?

– Kirvelee niin perkeleesti. Mutta liemi on hyvää, vähän kuin thai­maalaista kala­kastiketta.

– Saanko maistaa?

– Joo. Nuolaise oikealta poskelta, siellä sitä valuu enempi.

– Mmh… hyvää, vaikka siinä maistuu kyynel. Eikö sinua yhtään pelota?

– Mikä?

– No jokin. Vaikka että kyyneleet loppuvat, etkä osaa enää itkeä.

– Ei haittaa, olen kuunnellut parkumista ihan tarpeekseni.

– Voisihan se vaikuttaa jotenkin muutenkin.

– Miten muka? …oh. Kello löi. On aika riisua naamiot. Noin.

– Heh. Sinulla on kalan­silmät.

– Ai ne näkyy? Voin kertoa sulle salaisuuden: minä olen oikeasti kala.

– Niin horoskoopissa, tiedän.

– Ei kun oikeasti. Katso.

– Aika näppärä asu. Minä taas olen rapu.

– Oikeastiko? Vai horoskoopissa?

– Joo. Ja syön kaloja. Näin.

– Hei. Mun evä. Älä viitsi.

– Mums. Rousk.

– Ei. Älä. Mun maha… ja suolet… perhana.

– Sinä kuolet, ja minä saan elää.

– Lausun sulle yhden runon: sää se tässä kuolet / kun mun suoliani nuolet / on mussa pallo­kalaa puolet.

– Sitten kuolen kylläisenä, sinun vatsasi on jo vallan tyhjä.

– Kilkki raatosi syököön, mää delaan nyt.

– Oli hyvät juhlat, eikö?

– Nii–

Saunahtavat tavat

Mörheä karhu ajelee bussilla

Osoite on kirjattu rehevällä tussilla

Vieressä istuu vihtava mies

Sauna on kypsä, sen kumpikin ties

Vieressä istuu vihtava mies

Osoite on kirjattu rehevällä tussilla

Mörheä karhu ajelee bussilla

Peikko oli kaukana metsässä, jossa lehtiin oli kirjoitettu pelkkiä runoja. Metsässä asui muiden turnujen kanssa runo­karhu, joka yllytti peikkoa tekemään kaiken­laisia hassuja sana­lurituksia. Se oli peikosta oikeastaan aika mukavaa, joten se toi tähän yhden lurituksen tuliaisiksi.

Sade

Sataa
vesi huljuu saappaaseen
peittää polvet, pään

Sataa (lunta)
hanki kasvaa taivaaseen
murtaa joet, jään

Sataa (jäitä)
liukas iskee ihmiseen
katkoo luut, tiedetään

Sataa (puukkoja)
sinne tänne suunnilleen
ruumiit metsään jätetään

Sataa (akkoja)
lihat vyöryy yksikseen
koskematta ei-ketään

Sataa
mä reunalla liikenteen
alla lampun varjoineen
tuijotan ain avaruuteen
oon hukassa ennestään
odotan sua, yksistään
mut yksin – mä aina jään

Pörinää puhelimessa

– Mää oon raskaana sulle!

– Täh?

– Raskaana perkele. Mää oon raskaana sulle, nainen. Etkö sää puhetta ymmärrä?

– Mut sää oot mies.

– Mitä se tähän kuuluu?

– Ei miehet voi olla raskaana.

– Mut mää olen. Ymmärrätkö? Tuu tänne ja äkkiä. Meidän täytyy puhua.

– En varmana tuu.

– Mut susta tulee mun lapsen äiti.

– Ei tule.

– Tulee. Ei se voi kukaan muukaan olla. Mä en oo pannu kenenkään muun kanssa kun sun.

– Sähän väitit olevasi kokenut ja vaikka mitä.

– Mää valehtelin. Sää oot mun ainoa. Tuu ny tänne.

– En tuu. Sää haluut kuitenkin… vaan panna mun kanssa.

– Ei tällä mahalla voi edes ajatella panemista.

– Maha sopii ajatteluun yhtä huonosti kuin kulli. Mikä sun mahassas muka on?

– Mää olen raskaana, ja se näkyy. Maha on ihan valtava.

– Ootko taas syönny herne­rokkaa?

– Oon. Sitäkin.

– Et sää mitään raskaana oo. Päästät vaan kaasut ulos, niin olo helpottaa.

– Että piarasisin, niinkö?

– Kokeile. Meet pihalle, vedät housut polviin, käyt kontallesi ja annat tulla.

– Mää meen heti. Sää tuut mun kanssa.

– Hei! En mää haluu välttämättä olla siinä mukana. Paa se luuri kiinni.

– Kyä sun pitää. Jos se on vauva, sää olet sen äiti. Sun pitää olla mukana synnyttämässä sitä.

– Sää olet aina vaan yhtä hullu.

– Ny mää olen täällä kontallani. Piarasenko jo?

– Laskitko housut?

– Joo.

– Siitä vaan sitten, pane tuhnua tulemaan. ♪♫

– Aah… Kuuluuko tämä sinne?

– Kuuluu. Mitä tuo potpotus on?

– En tiiä. Taka­puolesta tulee jotain kovia juttuja, herneitä ehkä. Puskissa asti rapisee.

– Etkä viitsi kääntyä katsomaan, niinkö?

– Vartu, mää katon… Ne on viiru­pyllyjä. Niitä on ainakin miljoona.

– Viiru- mitä?

– Viiru­pyllyjä. Niitä sellaisia, jotka tekevät hunajaa. Oletko nähnyt niitä?

– Mehiläisiä? Olen tietty. Tuleeko niitä sun taka­puolesta?

– Ei sieltä tuu enää mitään.

– Homma ohi, niinkö? Et sää mitään raskaana ollu. Määhän sanoin.

– Olin mää.

– Etkä ollu!

– Olin. Multa tuli yks vauvakin. Se makaa ny täs maassa. Tyttö, ihan sun näkönen.

– Vauva? Elävä? Hengittääkö se?

– Se on kyä aika sininen.

– Nyt äkkiä. Nosta sitä jaloista ja valuta limat ulos. Imaiset vaikka, jollei ne muuten lähde. Sitte läppäät sitä kämmenellä taka­puolelle.

– En mää ole sillai väki­valtanen, että hakkaisin lapsia.

– Se on mun lapsi! Teet nyt niin kuin mää sanon! Älä anna sen kuolla!

– Joo joo. Mut äsken sää et halunnu sitä.

– En mää halua, että se kuoleekaan. Hengittääkö se?

– Ei.

– Nyt saatana lyöt sitä persuksille ja kunnolla. Lyö!

– No mää lyön… Sehän tokeni. Kuuletko, kun se parkuu?

– Kuulen. ♥ Mun lapsi. ♥

– Tuukko ny tänne?

– En. En mää voi. Kyä sää sen tiedät. Huolehdi lapsesta. Tulen sitten, kun on aika. En yhtään ennen.

– Mut mulla on ikävä sua.

– Niin mullakin sua. Sää kuolit niin nuorena.

– Ei sille enää mitään voi.

– Ei… Mää tykkäsin susta kovasti.

– Ja mää susta. Mää tykkään viäläkin.

– Soitellaan taas. Pidä huoli mun lapsesta.

– Mää pidän. Moi.

– Moi.