Pörinää puhelimessa

– Mää oon raskaana sulle!

– Täh?

– Raskaana perkele. Mää oon raskaana sulle, nainen. Etkö sää puhetta ymmärrä?

– Mut sää oot mies.

– Mitä se tähän kuuluu?

– Ei miehet voi olla raskaana.

– Mut mää olen. Ymmärrätkö? Tuu tänne ja äkkiä. Meidän täytyy puhua.

– En varmana tuu.

– Mut susta tulee mun lapsen äiti.

– Ei tule.

– Tulee. Ei se voi kukaan muukaan olla. Mä en oo pannu kenenkään muun kanssa kun sun.

– Sähän väitit olevasi kokenut ja vaikka mitä.

– Mää valehtelin. Sää oot mun ainoa. Tuu ny tänne.

– En tuu. Sää haluut kuitenkin… vaan panna mun kanssa.

– Ei tällä mahalla voi edes ajatella panemista.

– Maha sopii ajatteluun yhtä huonosti kuin kulli. Mikä sun mahassas muka on?

– Mää olen raskaana, ja se näkyy. Maha on ihan valtava.

– Ootko taas syönny herne­rokkaa?

– Oon. Sitäkin.

– Et sää mitään raskaana oo. Päästät vaan kaasut ulos, niin olo helpottaa.

– Että piarasisin, niinkö?

– Kokeile. Meet pihalle, vedät housut polviin, käyt kontallesi ja annat tulla.

– Mää meen heti. Sää tuut mun kanssa.

– Hei! En mää haluu välttämättä olla siinä mukana. Paa se luuri kiinni.

– Kyä sun pitää. Jos se on vauva, sää olet sen äiti. Sun pitää olla mukana synnyttämässä sitä.

– Sää olet aina vaan yhtä hullu.

– Ny mää olen täällä kontallani. Piarasenko jo?

– Laskitko housut?

– Joo.

– Siitä vaan sitten, pane tuhnua tulemaan. ♪♫

– Aah… Kuuluuko tämä sinne?

– Kuuluu. Mitä tuo potpotus on?

– En tiiä. Taka­puolesta tulee jotain kovia juttuja, herneitä ehkä. Puskissa asti rapisee.

– Etkä viitsi kääntyä katsomaan, niinkö?

– Vartu, mää katon… Ne on viiru­pyllyjä. Niitä on ainakin miljoona.

– Viiru- mitä?

– Viiru­pyllyjä. Niitä sellaisia, jotka tekevät hunajaa. Oletko nähnyt niitä?

– Mehiläisiä? Olen tietty. Tuleeko niitä sun taka­puolesta?

– Ei sieltä tuu enää mitään.

– Homma ohi, niinkö? Et sää mitään raskaana ollu. Määhän sanoin.

– Olin mää.

– Etkä ollu!

– Olin. Multa tuli yks vauvakin. Se makaa ny täs maassa. Tyttö, ihan sun näkönen.

– Vauva? Elävä? Hengittääkö se?

– Se on kyä aika sininen.

– Nyt äkkiä. Nosta sitä jaloista ja valuta limat ulos. Imaiset vaikka, jollei ne muuten lähde. Sitte läppäät sitä kämmenellä taka­puolelle.

– En mää ole sillai väki­valtanen, että hakkaisin lapsia.

– Se on mun lapsi! Teet nyt niin kuin mää sanon! Älä anna sen kuolla!

– Joo joo. Mut äsken sää et halunnu sitä.

– En mää halua, että se kuoleekaan. Hengittääkö se?

– Ei.

– Nyt saatana lyöt sitä persuksille ja kunnolla. Lyö!

– No mää lyön… Sehän tokeni. Kuuletko, kun se parkuu?

– Kuulen. ♥ Mun lapsi. ♥

– Tuukko ny tänne?

– En. En mää voi. Kyä sää sen tiedät. Huolehdi lapsesta. Tulen sitten, kun on aika. En yhtään ennen.

– Mut mulla on ikävä sua.

– Niin mullakin sua. Sää kuolit niin nuorena.

– Ei sille enää mitään voi.

– Ei… Mää tykkäsin susta kovasti.

– Ja mää susta. Mää tykkään viäläkin.

– Soitellaan taas. Pidä huoli mun lapsesta.

– Mää pidän. Moi.

– Moi.