torstai 26. toukokuuta 2016

Koukkusanka

Päivä alkoi hienosti. Aurinko oli juuri noussut ja lämmitti mukavasti. Jalka­käytävän laatat painuivat ystävällisinä jalka­pohjiani vasten. Korkkarit heilahtelivat sormi­koukussani. Käsi­laukku keikkui olka­päällä. Huolet ja murheet olivat tiessään.

Olin ollut tyttöjen kanssa juhlimassa ja mennyt sen jälkeen rakastajani luokse. Vietimme muutamia upeita hetkiä. Hän nukahti, ja minä päätin kävellä kotiin. Rakastin yksinäisiä, hitaita aamuja. Silloin olin oma itseni, minun ei tarvinnut esittää mitään kenellekään.

Taksi hidasti kohdallani ja tööttäsi. Käännyin katsomaan. Kuski heilautti kättään, ja jalka­käytävän puoleinen ikkuna liukui auki.

– Täällä olisi kyytiä tarjolla! kuski huusi ikkunasta. – Jos kelpaa.

Minua hymyilytti. Miehet ovat kaikki juuri tuollaisia. Saalistajia. En edes hidastanut, kävelin vain eteen­päin.

– Kyytiä on jo saatu ihan riittävästi yhdelle yölle. Kiitos vaan.

– Miten vain parhaiten passaa, kuski tuhahti ja painoi kaasua.

Silmissäni välähti, purin huuleni halki ja retkahdin maahan. Veri maistui ja maailma oli sumea. Olin pudottanut silmä­lasini, korkkarit olivat sinkoutuneet kädestäni, ja laukun sisältöä levinnyt pitkin katua. Hyvä mieleni oli kadonnut. Kirosin ja kömysin pystyyn. Vaatteet olivat rikki ja likaiset, päätä jomotti. Onneksi kukaan ei nähnyt.

Potkaisin lyhty­pylvästä, johon olin törmännyt. Kipu iski salamana. Varpaasta katkesi kynsi. Sekin vielä. Kaikki meni totaalisen vinoon. Äsken oli vielä niin hyvä.

Etsin lasejani ja löysin ne heti, kun astuin niiden päälle. Sanka rusahti ja vääntyi koukuksi, melkein solmuun. Pysyivät ne silti päässä, joten saatoin kerätä maahan levinneen omaisuuteni. Korkkarit olivat onneksi ehjät ja naarmuttomat. En olisi millään pystynyt ostamaan vastaavia tilalle.

Kaiken muun löysin paitsi hyvän mieleni. En tulisi toimeen ilman sitä. Minusta tulisi kärttyinen akka, nuttura­pää tiukka­pipo, enkä halunnut sellaiseksi. Paha tuuli oli jo ottanut haltuunsa ajattelua, josta hyvä mieli oli aiemmin huolehtinut. Syytin taksi­kuskia, lyhty­tolppaa ja rakastajaani. Heidän takiaan olin tässä tilanteessa. Näyttäisin vielä kaikille. Haistakoot vaikka paskan.

Olin jo lähteä, kun huomasin sade­vesi­kaivon ritilän välissä vaalean­punaista. Hyvä mieleni! Se oli takertunut ritilään. Kirosin kaikki miesten keksinnöt maan­kuoren alle ja menin katsomaan, saanko hyvää mieltäni takaisin edes vähän. Se oli putoamaisillaan viemäri­verkostoon, ja siellä tietenkin ui krokotiileja ja rottia, jotka söivät ihmisten viemäriin huuhtelemaa rasvaa ja muita jätteitä. En uskaltanut koskea hyvään mieleeni. Se tipahtaisi varmasti. Tarvitsisin jotain, jolla tarttua siihen ala­puolelta ja vetää sen varovasti takaisin ylös.

Silmä­lasit!

Niiden sanka oli taipunut koukuksi ja olisi riittävän pitkä, jos vetäisin lasit suoraksi. Perkeleen perkele. Pokat maksoivat rutosti. Kyllä ihmistä koetellaan. Tulin tietysti vielä raskaaksi tämän illan paneskelemisesta tai sain ainakin yhden kalvavan taudin. Kirosin ja tempaisin silmä­lasit oikoseksi.

Koukku­sanka ylettyi juuri ja juuri hyvän mielen alle. Nostin ja manasin taitamattomuuttani. Melkein lipsautin koko paskan viemäriin. Missä vitussa kaikki ovat silloin, kun apua tarvitsisi? Pillua kyllä ruinataan joka käänteessä. Ei saatana tällaista kukaan kestä. Tapan itseni, juoksen ensimmäisen kohdalle osuvan rekan alle tai viillän kaula­suoneni auki. Huusin suoraa huutoa ja sörkin koukku­sangalla viemärin­kannen aukkoja. Silmiä kirveli ja leuka väpätti. Helvetti, mikä avuton akka olinkaan.

Vasta kolmannella yrityksellä sain hyvän mieleni takaisin. Se sujahti kitkatta paikalleen. Paha tuuli katosi, linnut lauloivat ja poimivat matoja aamu­kasteen kostuttamalta lempeän vihreältä ruoholta. Auringon herättämä neito­perhonen lepatteli punaisen kukan ympärillä. Ilma tuoksui puhtaalta, minä hengitin sitä, ja se kirkasti silmiäni. Minä olin onnellinen. Aiemman rakastelun mieli­hyvä viipyili kehossani. Huolet ja murheet olivat tiessään. Aurinko paistoi ja elämä oli ihanaa.

7 kommenttia:

  1. En onneksi voi kadottaa hyvää mieltäni kun ei ole rakastajaa, vain aviomies.

    VastaaPoista
  2. ... onneksi ei kukaan nähnyt. Tuttu tunne ;D

    VastaaPoista
  3. Noin se elämä heittelee, just noin. ;D

    VastaaPoista
  4. Hienosti ryömi peikko naisen ihon alle, mitä nyt pikkusen jäi miehistä uhoa ja kesyä hellyyttä omaa miehisyyttä kohtaan, sillä naiset eivät suuttuessaan haistata mtn, he manaavat miehen/miehet rumasti killumaan kilkuttimistaan samaiseen lyhtypylvääseen mihin kompuroivat, tai toivovat koko miessukukunnan tuhoutuvan omaan tyhmyyteensä:) Onneksi hyvä mieli ei lipsahtanut kuitenkaan viemäriin, se tästä olisi vielä puuttunut! Tykkäsin tarinasta kuin hullu polkasta:)

    VastaaPoista
  5. aika tuttua naisen elämää..löysin murun omaakin hyvää mieltä:))

    VastaaPoista
  6. Psykologista silmää, myös toisen sukupuolen nahkojen alle syvällisesti menemisen taitoa peikolla on rutkasti. Ja eläinten nahkan allakin hän on kuin kotonaan. Hulvattoman hauska ja rohkea tarina. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin. :))))!!

    VastaaPoista