Pilkkii pilkkii

Vaimo lähti kavereidensa kanssa lomalle etelään, sanoi, että hän on sen tarpeessa. Minä kävelin pari päivää edes­takaisin ja päätin sitten hankkia uusia kokemuksia ja osallistua pilkki­kisoihin. En tosin ollut koskaan pilkkinyt, vain kalastellut pikku­poikana mato-ongella. Ei kai pilkkiminen sen kummempaa olisi.

Kyselin kavereilta, mitä pilkki­jäille pitää ottaa mukaan. Pilkki­miesten naama rupesi loistamaan ja suu­pielet karahtivat hymyyn. Muut lähinnä tuhahtivat ja sanoivat, ettei heitä moinen kiinnosta, eikä minuakaan pitäisi kiinnostaa, on se niin pöljää touhua. Mutta pilkki­miehet neuvoivat. Mato-ongella pärjäisi, se toimisi yhtä­lailla kuin kesällä. Taka­puolen alle pitäisi ottaa jokin lämmike, paljaalla jäällä ei kannata istua. Niin ja lämmike­juomaakaan ei saisi unohtaa, kossu passaisi, ei sen mitään ihmeellistä tarvitse olla.

Helppo juttu. Hain huoltsikan ale­laarista ongen ja pengoin tiski­pöydän alle kätkettyä mato­kompostia. Se oli vaimon silmä­terä, joten koetin olla varovainen. Eukko suuttuisi, jos tietäisi, että aion survoa koukun hänen kavereidensa sisuksiin. Valikoin lihavimmat lierot ja piilotin ne peltiseen pastilli­rasiaan. Vähän kahvin­poro­multaa päälle. Kossua hain viina­kaupasta, kehuin lähteväni pilkille.

Jäällä puhalsi tuuli, aurinko paistoi ja tuoksui keväältä. Kalaa nousi, kun kilpailijat osasivat asiansa. Minä kuljin ongen­vapa olalla ja odottelin. Kun kilpailijat kairasivat uusia reikiä, minä valtasin yhden vanhoista ja sain koukkuni veteen. Koho kellui hienosti, aallot eivät juuri pienessä pilkki­reiässä mahtuneet liplattamaan. Mitään ei tapahtunut, ei nykäyksen nykäystä.

Päätin tarkastaa matosen kunnon. Se oli hyytynyt kylmästä. Kompostissa niin iloisena kiemurrellut mato oli nyt jäykkä ja tönkkö. Minuakin paleli, joten korkkasin ja hörppäsin. Mietin, josko matokin vertyisi, jos se saisi osansa lämmike­juomasta. Kokeilla piti. Upotin madon koukkuineen kossuun. Kului hetki ja mato alkoi kiemurrella. Hento laulun loilotus kuului pullosta. Sanat olivat täynnä uhoa ja itse­tuntoa. Nostin lieron pullosta, ja ääni voimistui.

– Uipa tänne, en mä pelkää, soi tutun­kuuloisella sävelellä. – Oothan mulle helppo nakki, pyrstö­niekka, suomu­nahka…

No nyt! Nyt oli asenne kohdallaan. Solautin madon takaisin kairan­reikään, ja koho jatkoi sen perässä yhä kyytiä pinnan alle. Vedin jäälle suurimman ahvenen, minkä olin koskaan nähnyt. Mato piteli sitä kidus­kansista ja väänsi. Nyhdin siimasta ja pyysin lieroa hellittämään. Kala­parka oli hätää kärsimässä. Kaadoin sen suuhun lämmikettä, kala heitti pitkäkseen jäälle ja nukahti. Mato oli mennyt puuskaan ja ilmoitti, että sillekin kelpaisi. Mikäs siinä, tätähän riittäisi. Mato uimaan vain, hakemaan lisä­puhtia pullosta ja sitten takaisin avantoon.

Minuakin jo vähän väsytti ja halusin käydä nukkumaan ahvenen viereen jäälle. Mato pahus ei antanut, vaan nyhti siimaa niin, että oli pakko nousta ja kiskoa sitä ylös avannosta. Tällä kertaa mato oli ylittänyt itsensä, se roikkui renkaana kahdessa valtavan kokoisessa sieraimessa. Säikähdin. Eihän tuo mahtuisi nousemaan mokomasta reiästä. Mato huusi ja karjui ja käski vetämään. Se kiskoi itsekin väellä ja voimalla. Lopulta härkä nousi jäälle, mylvähti ja puhalsi kuuman geysirin sieraimistaan. Aika vaikuttavaa. Saattaisin hyvinkin pärjätä ekoissa pilkki­kisoissani.

En pärjännyt. Sanoivat minun ahventani känni­kalaksi ja härkää mieli­kuvitukseksi. Kumpaakaan ei haluttu punnita. Luulen sen johtuneen härästä. Se seisoi vaa'an edessä ja puhkui höyry­pilviä, elukan silmät loistivat ja suu­pielestä roikkui vihreää ahdin­partaa. Kyllä minuakin olisi hirvittänyt, jollei mato olisi pidellyt härkää sieraimista.

Läksimme pois. Ahventa paleli ja se halusi ryypyn. Tyhjensimme pullon neljään pekkaan ja päätimme jatkaa iltaa naisten­tansseissa. Vientiä oli, härkä ja ahven katosivat jossain vaiheessa keittiön puolelle, me madon kera tanssimme itsemme uuvuksiin ihan keskenämme. Illemmalla ehdotin madolle syvempää tutustumista. Se suostui, sanoi olevansa herma­frodiitti ja hyvin joustava.

Aamulla heräsimme samassa sängyssä. Ala­päätäni kirveli pahasti. Mainitsin siitä madolle.

– Olisit voinut ottaa koukun ensin pois, se tuhahti ja meni keittämään kahvia.