Sauma

Partaa ajaessani huomasin nenä­karvojeni rehottavan villinä. Yksi niistä oli tavallista mustempi ja paksumpi ja näytti kasvavan keskellä nenää, sierainten välissä. Tartuin karvaan ja vedin varovasti. Ei tuntunut miltään. Karvaa vain liukui sieraimestani.

Se oli omituista. Nenä­karvojen nyhtäminen on ollut minusta aina vasten­mielisen kivuliasta. Nyt ei tuntunut miltään. Kiskoin lisää. Karvaa oli tullut nenästäni jo ainakin puoli metriä. Minua rupesi pelottamaan. Mitä jos se oli jokin mato tai avaruuden muukalainen, joka oli pesiytynyt sisuksiini? Pakkohan se oli saada ulos.

Kiskaisin oikein kunnolla ja kuulin heikon ripisevän äänen. Karva irtosi kokonaan, ja minua helpotti. Katsoin peiliin ja näin, että etu­saumani oli auennut. Hätkähdin. En ollut tiennyt mitään mistään etu­saumasta. Tuijotin peiliin, ja ihoni kuoriutui ympäriltäni. Sauma levisi ja iho valui alas taakse. En halunnut nähdä.

Lopulta kuitenkin katsoin. Peilistä minua tuijotti jokin outo, se oli joko dino­saurus tai lohi­käärme. Sellaisia ei ollut, mutta tuossa se tuijotti minua mustilla silmillään ja lipoi somasti kaksi­haaraista kieltään. Siipeni, jotka olivat olleet rypistyneessä mytyssä selässäni, täyttyivät elämän­virrastani, oikenivat ja aukenivat. Minä olin todella komea olento.

Tuli iski sieraimistani, kun soitin Ritvalle. Meillä oli hyvä suhde, tarjosimme ruumiillista lempeä toisillemme ja olimme muutenkin läheisiä. Jaoimme ilot ja surut. Hän lupasi tulla heti.

Nostin ihmis­nahkani lattialta ja kiedoin sen ympärilleni. Se pysyi huonosti ja oli aivan kauhea näky. Siivetkään eivät mahtuneet, joten nykäisin ylleni kylpy­takin. Ehkä se peittäisi pahimmat.

Ovi­kello soi, ja minä rapistelin avaamaan.

– Näytät ihan paskalta, Ritva totesi ensi sanoikseen. – Oletko jäänyt leikkuu­puimurin alle vai etuilitko snagarilla?

En sanonut mitään. Nahka haittasi. Se roikkui ilmeettömänä ylläni, kun lähestyin Ritvaa. Hän hätkähti huomatessaan, etteivät silmäni olleet kovin täsmällisesti silmä­aukkojen kohdilla.

– Mitä sulle on tapahtunut? Mikset sano mitään?

Murahdin varovasti. Varoin lieskoja. Tartuin Ritvaa käsi­varsista ja vedin hänet itseäni vasten. Painoin suuni hänen suulleen ja sujautin kieleni hänen nenäänsä. Tunnustelin sen sisä­puolta ja etsin langan päätä. Kun löysin sen, kiskoin. En antanut periksi, vaikka Ritva sätki ja kiroili.

Ritvan lanka oli turkoosi. Hänestä tuli kaunein lohi­käärme, jonka olen koskaan nähnyt. Minä rakastuin saman tien. Riisuin ihmis­nahkani ja näin, miten Ritvan silmät levisivät, alkoivat kiiltää ja niissä loisti rakkaus minuun. Me parittelimme tunti­kausia ennen kuin meille tuli nälkä.

Metsästimme yhdessä. Nousimme parvekkeelta siivillemme ja haimme saalista. Kyllä ne parkuivat, väittivät, ettei lohi­käärmeitä ole. Me täytimme vatsamme ja palasimme pesään.

Aamulla munin kaksi­kymmentä­neljä kaunista munaa. En tiennyt olevani naaras, mutta muninta tuntui hyvältä. Ritva jäi uroksena hoitamaan osuuttaan ja hautomaan munia. Minä saalistin. Toin hänelle parhaat riekaleet, jotka sain kiskottua irti. Koirat korjasivat luut parvekkeen alta.

Munat kuoriutuivat jo seuraavana päivänä. Kaikki kaksi­kymmentä­neljä olut­pulloa seisoivat sievässä järjestyksessä keskellä pesää ja plopsottivat hauskasti. Niiden etiketit hulmusivat ja korkit kimaltelivat pölyisen ikkunan takaa paistavan auringon säteissä. Minä olin nyt äiti. Minulla oli kaksi­kymmentä­neljä ihanaa olutta.

Ritva korkkasi ensimmäisen, joi ja korkkasi toisen. Minulle tuli kiire. Tuota tahtia jäisin ilman. Avasin saman tien kaksi, sylkäisin korkit lattialle ja annoin mennä.

Oluet loppuivat, ja meillä oli vielä jano. Ritva tiesi mitä tehdä. Me parittelimme. Ja parittelimme taas. Ritva latasi minut niin täyteen, että pelkäsin ratkeavani. Siitä edespäin olen muninut joka päivä. Ritva istuu pesässä ja hautoo. Hän juo kuoriutuneet munat suoraan altaan, enkä minä saa mitään, paitsi kantaa hänelle saalista. Minä olen Ritvalle pelkkä muna­kone. Huomenna aion katsoa, onko lohi­käärmeiden etu­sauman ommel päätelty samalla tavalla kuin ihmisten.