Ikkimi Riihi

Ralle on ohittamaisillaan ravintolan terassin, kun tuttu hahmo kiinnittää hänen huomionsa. Hän kääntyy, potkaisee itsensä aidan ylitse ja läimäisee yksin pöydässä istuvaa miestä harteille.

– Ka, vanha meri­peikkohan se siinä. Mitä äijä?

– Hiiuli hei, huolta nyt ei, mies vastaa sävyttömästi. – Sitä paitsi se on karhu eikä peikko. Meri­karhu.

– Okei. Mutta aina ennen halusit olla meri­peikko, kun sulla on tuo parta. Ei karhuilla ole tuollaista.

– Ihan käytännön juttu. Parta lämmittää.

– Meri­peikko!

– Miten vaan. Ei mulla kuitenkaan ole enää asiaa komento­sillalle.

– Ai miksei?

– Se on se vanha laulu. Hiiuli hei ja äh-häh-häh-hää. Muistatko? Mikki­hiiri jotain.

Meri­mies ryystää äänekkäästi tyhjästä tuopistaan ja vilkaisee Rallea. Ralle huomaa seisoneensa pöhkönä pöydän vieressä ja käy hakemassa kaksi tuopillista, joista toisen laskee miehen eteen. Tämä tarttuu tuoppiin ja kiemaisee kerralla puolet kuohuvasta juomasta.

– Kerro nyt, Ralle hoputtaa. – Miten se laulu muka siihen vaikuttaa?

– Pomo myi laivansa jollekin sijoittajalle, ja sieltä tuli yksi hiiren näköinen tyyppi. Sen nimikin oli Ikkimi Riihi. Sillä oli pää­laella kaksi mustaa, pyöreää pahvi­korvaa ja kädessä risa kaarna­laiva.

– Valehtelet.

– Totta se on. Tyyppi sanoi aina säälineensä laulun mikki­hiirtä ja nyt päättäneensä hoitaa asian. Sain kenkää siltä seisomalta. Ulko­mailta sai kuulemma halvemmalla oikeita meri­miehiä, sellaisia, jotka eivät ikinä meri­karhuilleet saati -peikkoilleet.

– Ja sanoi päälle, että äh-häh-häh-hää, vai?

– Ei sanonut mitään, pisti vain vanhan rahisevan savi­kiekon veivattavaan gramofoniin ja soitti mikki­hiirtä. Minä häivyin heti ensi tahdeista.

Ralle nyökkää ja käy vielä oluet. Miehet istuvat terassi­pöydässä ja katselevat ohi­kulkevia naisia, jotka ovat pukeutuneet kesäisen kevyesti. Aika kuluu. Varjot kiertyvät.

– Oikeasti tämä on aika mukavaa, Ralle toteaa.

– Totta.

– Otetaanko sille?

Meri­peikko nyökkää. Miehet nostavat kolpakoitaan, kopauttavat niiden kyljet yhteen ja juovat. Sitten he katsovat toisiaan silmiin ja alkavat nauraa yhteen ääneen. Äh-häh-häh-hää.

---

PEIKKOMAINOS: Sen tyypin, jonka ajatuksissa kasvavassa metsässä peikko asuu, voi nähdä perjantaina 28.10.2016 Helsingin kirja­messujen Aino-lavalla klo 10.30 – 11.30 ja tavata sen jälkeen ja taas illalla klo 18 – 20 Osuus­kumman osastolla 6g108.

---

PEIKKOMAINOS: Peikon pieniä tarinoita on on laitettu e-kirjoihin. Niitä on kolme ja niiden kaikkien nimi on Naavakuusen takaa. Ensimmäisessä on pienen suden tarinoita, toisessa on karhu­tarinoita ja kolmannessa peikko­tarinoita. Niitä saa Elisa Kirjasta.