Matkalla Rovaniemen markkinoille

Karhu istuu kannon päässä, kuopsuttaa jalallaan tahtia ja soittaa haitaria. Iida on tanssinut jo pitkään ja alkaa väsyä. Hän huojuu ja lopulta rojahtaa istualleen mättäälle.

– Onko juotavaa? hän kysyy ja kallistuu sammalen päälle selälleen.

Karhu painaa kurtun kasaan ja työntää sen konttiinsa. Kontissa on vielä yksi nassakallinen, ja karhu ojentaa sen Iidalle. Iida hörppää monta täyttä suullista, puistelee itseään ja hymyilee. Karhu kiemaisee loput.

– Tykkään sinusta, karhu, Iida tunnustaa. – Ja soitosta. Meistä tulee hieno pari.

– Pari? karhu kysyy.

– Niin. Me mennään Rovaniemen markkinoille. Sinä soitat ja minä tanssin. Ihmiset on kummissaan, ja meistä tulee rikkaita.

– Tanssiminen on vaarallista, karhu toteaa. – Etkö lue satuja? Kerran tiikeritkin sulivat voilätäköksi.

– Minä olen jo vallan sula, Iida huokaa, kaulaa ja sepäilee karhua ja työntää nenäänsä sen paksuun turkkiin. – Sulan sinusta, karhu, en tanssista.

– Ja rikkauksista?

– Niin. Rikkaina voidaan ostaa markkinapallot ja mennä naimisiin.

– Onko siellä markkinapalloja? karhu urahtaa.

– Tietenkin on. Kaikilla markkinoilla on.

Karhu nousee ja kääräisee naisen tämän omaan huiviin. Iida hihittää. Otso heittää kontin selkäänsä ja naiskäärön olalleen, viheltelee ja lähtee kulkemaan vaihtoaskelin kohti Rovaniemeä. Vapaalla käpälällään se pomputtaa kuviteltua markkinapalloa.