Vaaleanpunaista

Neea istuu puisto­kadun reunaan pysäköidyssä vaalean­punaisessa avo­autossa. Hänen aurinko­lasinsa peittävät lähes koko kasvot. Päässään naisella on valtava, leveä­lierinen kesä­hattu, joka on samaa vaaleanpunaa kuin auto, kuin Neean puku ja kengät.

Samalla kadulla vähän etäämpänä Marisha taluttaa pientä vaalean­sinistä koiraansa. Marishan yllä on turkoosia: kapea kävely­puku, kengät. Leveä­lierinen kesä­hattu on koristettu lemmikeillä. Kadun reunassa seisova avo­auto kiinnittää naisen huomion.

– Neea, Marisha huudahtaa, kun hän näkee autossa istuvan naisen. – Pitkästä aikaa, en ole nähnyt sinua koko päivänä.

Neea nousee ja vaihtaa poski­suudelmia ystävänsä kanssa.

– Minullakin oli ikävä, hän sanoo. – Kaipasin läsnä­oloasi.

– Hieno auto, Marisha jatkaa. – Minä tykkään näistä vanhoista isoista amerikkalaisista.

– Se on pahvia, Neea sanoo. – Tilasin sen yhdeltä taiteilijalta.

– Se on vielä taidettakin! Upeaa.

Marishan koira nostaa koipeaan auton rengasta vasten. Hän kiskoo taluttimesta ja siirtää koiran lorottelemaan jalka­käytävän toiselle puolelle rappusten eteen.

– Muistatko, mitä viime viikolla puhuttiin? Neea kysyy. – Minä pistin toimeksi.

– Ja siksi sinulla on tämä auto, ei kun taideteos.

– Niin. Tulehan kyytiin, niin näytän. Minusta se toimii hyvin.

Marisha istuutuu pahvi­autoon Neean viereen. Koira saa köllötellä jalka­tilassa. Ohi­kulkijat tuijottavat naisia ja autoa. Monet hidastavat kävelyään ohittaessaan vilkkaasti keskustelevat kaunottaret.

Yhtäkkiä Neean hattu lennähtää kadulle. Kolme herras­miestä kiiruhtaa päähineen perään ja nujakoivat aikansa, ennen kuin saavat päätettyä kuka palauttaa lakin sen omistajattarelle.

Herras­miehistä nuorin voittaa, ja hän pinkaisee kiilto­nahka­kengät kopisten avo­auton luo. Hän ähisee puolikkaita sanoja, tuijottaa naisia ja ojentaa hattua Neealle. Neea hymyilee ja ottaa hatun vastaan, ojentaa sitten kätensä miehen puristettavaksi.

Kun mies tarttuu naisen käteen, tämä kiskaisee ja kalauttaa miehen tajuttomaksi toisessa kädessään pitelemällään pampulla. Mies rojahtaa suoraan auton taka­penkin jalka­tilaan.

– Näitkös? Neea kysyy. – Näin helppo on napata herras­miehiä.

Marisha kurkistaa taka­penkille ja laskee lattialla makaavat herras­miehet.

– Hyvä saalis, hän myöntää. – Mutta mitä jollei kukaan palautakaan hattuasi? Joudut nousemaan autosta ja hakemaan sen itse.

– Ehei. Minä vaan kelaan sen takaisin, Neea sanoo ja näyttää hatun­lieriin sidottua siimaa ja penkillä vierellään odottavaa, lyhyeen varteen kiinnitettyä virvelin­kelaa. – Tämä on harkittu juttu, etkö muista? Sinä itse ehdotit tuota tuulen­puuska­konettakin.