Istutuksia

– Mitä sinä teet, äiti?

– Laitan kasvi­maata.

– Mitä varten?

– Kasveja varten. Pehmitän mullan ja työnnän nuo sipulit siihen. Niin ja nuo siemenet.

– Hyvä juttu. Sipuli on pahaa, ne saakin peittää maahan.

– Höpsö lapsi. Näistä sipuleista tulee kukkia. Ei niitä syödä.

– Kerttu syö voi­kukkia.

– Maista sinäkin. Voi­kukka on hyvää, ei maistu yhtään sipulille.

– Mitä siemeniä ne on, äiti?

– Vaikka mitä: tämä on omena­puun siemen, tästä taas kasvaa appel­siini­puu, tästä mänty.

– Entä pottu­muusia, äiti, tai kaura­puuroa?

– Totta kai. Nämä ovat kaura­puuron siemeniä.

– Minun tekee jo mieli kaura­puuroa. Koska se on valmista? Huo­men­nako?

– Ei huomenna. Siementen pitää ensin itää ja kasvaa isoksi. Sitten.

– Miten isoksi siemenet kasvavat, äiti?

– Jalka­pallon tai ehkä ranta­pallon kokoisiksi. Se riippuu siitä, saa­vatko ne tarpeeksi vettä.

– Ranta­pallosta tulee paljon puuroa.

– Totta. Juoksutapas joutessasi tuo letku tänne, niin annetaan saman tien niille aimo siemaus… Kiitos, lapsi. Nyt siemenet itävät ja tuottavat uutta elämää.

– Äiti…

– Mitä nyt, lapsi?

– Mummiakin pitää kastella.

– Mummia? Miksi ihmeessä?

– Että sekin itäisi ja kasvaisi isoksi ja tulisi eläväksi.

– Käydään jo tänään, heti illalla. Minullakin on mummia ikävä.