Ovikello kilahti. Ensin en meinannut avata, mutta kun se soi toistamiseen, nousin tuoliltani, jossa olin istunut lukemassa, ja menin ovelle. Joku kauppias tietty, mutta sanoisin sille valitut sanat, jotta tietäisi pysyä poissa. Ovisilmästä näkyi Jesse, joka taas tavoitteli ovikellon nappia.
Tönäisin oven auki. Se kolahti Jessen käteen.
– Hitsipilli sentään, hän vingahti. – Mun ranne katkesi.
– Pitääkö rimputtaa kuin heikkomielinen? Tule sisään sieltä. Otatko teetä?
– Joo, ja lastan tai sideharsoa.
– Älä höpötä, vaan mene olkkariin odottamaan.
Laskin hanasta kuumaa vettä mukiin ja uitin siinä aamuista teepussia. Kun vesi oli saanut vähän väriä, vein sen olokammariin ja laskin Jessen eteen pöydälle.
– Miten sinä nyt tänään tulet ja ilmoittamatta vielä? Minulla olisi saattanut olla vieras.
– Me ollaan Lassen kanssa keksitty upea bisnes. Haluatko mukaan? Saisit ruveta pääjohtajaksi, me kun ollaan enempi käytännön miehiä.
– Ja rahoittajaksi, niinkö?
– Totta kai.
– Arvasin. Millainen bisnes se on?
– Tämä on ihan hys-hys-juttu…
– Kuten aina.
– Me ruvetaan tekemään liharobotteja. Kokeiltu juttu. Toimii.
– Kuulostaa rasvaiselta. Kerro lisää.
– Nykyiset robotit ovat tosi vajavaisia: jokunen putki, kuusi servoa ja tyhmä tietokone. Sillä pitäisi muuttaa maailmaa ja luoda vaurautta. Ei maar toimi.
Minä tuijotin Jesseä. Into ja ajatukset paloivat hänen silmissään. Hän siirtyi aivan istuimensa etureunalle, kekotti siinä ja jatkoi:
– Mutta liharobotit, ne ovat tulevaisuuden tekijöitä.
– Miksei niitä vielä ole? Luulisi, että joku muukin on keksinyt saman ajatuksen.
– Muut eivät ole uskaltaneet, mutta me Lassen kanssa uskalsimme.
– Mitä?
– Ottaa seuraavan askeleen. Me kokeiltiin ensin ihan madoilla, sitten hiirillä ja lopuksi kissoilla ja koirilla.
Ajatukseni saattoivat näkyä kasvoiltani, sillä Jesse vaikeni, hörppäsi teemukistaan, hymyili ja tokaisi:
– Älä pelkää. Me poistettiin niiltä aivot heti ensimmäiseksi. Ei ne enää mistään mitään tienneet. Mutta ajattelehan, miten hyvin keho on anturoitu: kosketusanturi kaikissa pinnoissa, stereokamera, kemiallisia analysaattoreita ja vaikka mitä. Kaikki valmiiksi johdotettu yhteen ja samaan paikkaan pääkopan sisään.
– Tuota…
– Sitten Lassen mummo kuoli, ja me kokeiltiin sillä. Tuli tosi hyvä. Kuolleenakin se kaivoi ojaa kilometrikaupalla, ei tarvinnut ruokaa eikä juomaa kunhan sähköä riitti.
– Panitteko te sen kaivamaan ojaa?
– Joo ja hakkaamaan halkoja. Me nääs tehdään monitoimirobotteja, yksi joka kotiin. Liha on kuule upea materiaali.
– Mutta kuollut mummo. Mistä te muka niitä saatte?
– Se on sinun hommiasi. Monet testamenttaavat ruumiinsa tieteelle, ja tämä on tiedettä jos mikä. Järjestät vain niin, että me saadaan niistä osamme.
– Kuolleista?
– Niin. Ne jotenkin muuttuvat käytössä mustanruskeiksi ja rupeavat haisemaan. Se ei vaikuta toimintaan ainakaan heti, mutta…
– Juu tiedän. Ihmiset ovat nirppanokkia. Olet maininnut siitä ennenkin.
– Se on aina vaan totta. No mitä sanot?
– On teillä bisnekset.
– Eikö olekin? Jos lähdet mukaan nyt, niin saat Lassen mummon. Se on vielä melko ehjä. Pyydänkö näytille, tai vaikka siivoamaan? Se odottaa tuolla porraskäytävässä.
Jesse alkoi näppäillä kännykkäänsä. Hän tärisi ja hänen silmänsä hehkuivat.
– En halua! Laita se pois!
Minä huusin, ja Jesse katsoi minua suu auki.
– Mutta se on uusinta uutta. Ihan parasta. Teknologinen ihme.
– Ei!
– Mutta bisnekseen lähdet mukaan, eikös? Lasse pettyy, jollet lähde. Ja minä.
– En. En varmasti. Pitäkää mummonne.
Nostin vajaan teemukin Jessen edestä ja osoitin hänelle ovea.
– Malla! Älä ole tuollainen. Tästä tulee mahtavaa. Me tarvitaan sua.
– Menehän nyt, ennen kuin sanon pahasti.
Jesse meni, mutta kääntyi ja jäi ovenrakoon notkumaan.
– Joo joo. Mä menin jo. Mutta Malla, kun sulla on se tauti, niin voisitko testamentata ruumiisi mulle ja Lasselle?
Suljin oven, ehkä tarpeettoman ripeästi, mutta pelkäsin suostuvani. Olin jo kauan rakastanut tuota miestä.
Oho, liharobotteja! Pitäisi varmaan ne mummot ensin balsamoida, etteivät rusketu ja haise....
VastaaPoistaOnkos tämä nyt sitten Peikkosen tulevaisuuden visio?
En osaa olla virnuilematta!
Ehkä se onkin niin, että vain aito rakkaus on sokea.
VastaaPoistaOon järkyttynyt siittä, että hanasta lämmintä vettä ja käytetty teepussi... yyyyhh =(
VastaaPoista