Peikko käveli metsässä, kun sen mustaan kouraan putosi kirja jostain lentävästä, joka uhkui ja puhkui ja puuskutti metsän päällä. Peikosta se puuskutin näytti isolta tyynyltä, mutta kun peikko koetti nähdä, mikä se oli, pilvi piilotti sen.
Sitten kirjaan kirjoitetut sanat tulivat ja halusivat kertoa kirjassa olevan tarinan, ja niin peikko istui mättäälle ja rupesi kuuntelemaan. Se tarina teki peikon monta kertaa ihan pörheäksi. Siinä oli prinsessa ja kuningas, joka oli oikea keksijä, ja toinenkin keksijä ja kuningatar ja katupoika ja ihmissusia ja rosvoja ja luopio. Ja se tarina, jossa haisi välillä vähän koiralle, seurasi sitä prinsessaa ja sen kaveria ja kulki kaikkien noiden hahmojen kautta ja teki vielä muita kiemuroita ja koukeroita.
Kirjan tarina kertoi vihreästä saaresta ja maailmanajasta, jota ei ollut, vaikka olisi voinut olla. Se oli silti ihan totta niin kuin tarinat itsensä sisällä aina ovat. Peikolle tämä tarina kertoi rohkeudesta ja välittämisestä, uskollisuudesta ja petoksesta. Se kertoi siitä, miten vaikea on olla oma itsensä silloin, kun kaikki odottavat jotain muuta. Tai siitä, mitä toiset ennakkoluulevat, kun on sukua jollekin. Jollekin toiselle tarina saattaa tietenkin kertoa ihan toisia asioita. Peikko kuuli siinä vielä paljon seikkailuja ja automatoneja ja pommeja. Siinä särkyi monta taloa ja ainakin yksi linna.
(Se linna oli kyllä helppo korjata kääntämällä sivuja takaisin päin ja menemällä hetkeen, jossa se oli vielä ihan ehjä. Siinä kirjassa oli mukana sellainen hassu aikakone. Se on peikon mielestä hieno kirjataika.)
Peikko tykkäsi ihmissudesta, joka oli yhtä aikaa toisille kiltti ja toisille tuhma. Välillä peikko mietti sitä yhtä tyttöä, sen kerjäläisprinsessa Gigin siskoa Kateriinaa, joka pelkäsi ja meni itseensä piiloon. Eikä se kerjäläisprinsessa oikeasti ollut kerjäläinen, koska se ei pyytänyt keneltäkään mitään, vaan etsi tilkkuja ja nauhoja ja keräsi niitä nyssäkkäänsä. Mutta ehkä se rupeaa sitten isona kerjäläiseksi.
Siellä oli paljon höyryä ja punkkia, mutta ilman veturia. Jotkut pommeista piti vetää käyntiin ja ne osasivat kävellä, surista, naksua ja pyöriä kauhistuttavalla nopeudella. Eikä se lentävä konekaan toiminut höyryllä, vaikka peikko kyllä luulee, että lentäjän korvista tuli aika paljon höyryä.
Kirjan kannessa on hieno kuva, jossa taitaa olla Gigi ja Henry. Henry on Gigin kaveri. Kannessa lukee Magdalena Hai ja Kerjäläisprinsessa.
Peikon mielestä tarina on hieno seikkailu ja sen voi lukea vaikka itse, jos haluaa. Se alkaa näin: ”Olipa kerran… Hirviö”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti