sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Miehet

Naiset istuvat hiekkalaatikon reunalla. Mirkun poika leipoo hiekkakakkuja, Taijan poika leikkelee niitä viipaleiksi. Pojilla on juhlat. Lapiot huiskivat ja hiekka lentää. Naisilla on kerrankin aikaa jutella aikuisten juttuja.

– Se on kova poika laittamaan kaikenlaista se meidän mies, Mirkku toteaa. – Nytkin se pisti pystyyn ihan uudenlaisen raflan, kuule.

– Ihan totta, Taija nyökkää. – Se taitaakin olla ihan merkonoomi. Mitäs se nyt taas on keksinyt?

– Kyllä se ekonoomi on. Sellaisen täydenpalvelun ravintolan, kuule.

– Onhan noita nyt ollut ennenkin. Ei siinä mitään uutta ole.

– Se sanoi, että se konsepti on ihan uusi. Täysi palvelu. Ihan täysi. Ruoka syödäänkin vieraan puolesta.

– Ai, mutta sellaistahan on tehty kaikissa sivistysmaissa maailman sivu. Eihän siinä nyt mitään uutta ole. Mutta haluatko kuulla, mitä meidän mies keksi?

– Janiko? Sehän on ihan insinööri, eikös? Jonkun teknisen vempeleen, tietty. Luuletko että niistä jaksaa innostua?

Juuri sillä hetkellä pojat saavat aikaan riidan hiekkalaatikolla. Huuto ja mekastus vie naisten huomion ja he vetävät lapset erilleen ja kertovat, miten leikitään sovussa. Pojat murjottavat hetken, leppyvät ja ryhtyvät ajamaan kilpaa muovisilla autoillaan.

– Niin se meidän Jani, Taija aloittaa, – se rakensi uudenlaisen kiviporan.

– Kiviporan! Mirkku huudahtaa. – Sellaisia kuule on jo. Meilläkin on ainakin kolme.

– Joo’o. Mutta tässä on internet.

– Porassa?

– Niin. Eikö ole hienoa?

– Mitä sillä siinä tekee? Porassa?

– Se hakee rytmit netistä, tietenkin. Jania rupesi näes hermostuttamaan, kun naapuri jyryytti seinään reikiä sellaisella vanhanaikaisella poralla. Se sanoi, että hän laittaa poran, jota kuuntelee mielikseen.

– Mutta että nettipora!

– Niin. Katsos, Jani sanoi, että sillä poralla voi hakea ensin jonkun kappaleen netistä ja sitten se naputtaa sen kappaleen rytmit seinään ja tekee samalla niitä reikiä.

– Ai teiltäkö se kuuluu? Olenkin ihmetellyt, kuka soittaa säkkijärven polkkaa vasaralla.

– Jani vähän innostui. Se on siirtänyt meidän kaikki taulut varmaan jo kolme tai neljä kertaa, ja on se minustakin aika mukavaa.

– Mutta ainakin meidän poika voitti teidän pojan kilpa-ajoissa, Mirkku tuhahtaa ja lähtee hakemaan lastaan, joka työntää autoaan kaukana hiekkalaatikon ulkopuolella.

1 kommentti:

  1. Sinulla näitä jutunaiheita riittää, peikko, kadehdittavasti. Live-elämää, joka joskus ylittää itsensä. Niin kuin tässäkin tapauksessa, jossa toisensa kadehtiminen ja siitä syntyvän kilpailun hurmoksessa asiat kasvavat pois alkuperäisestä mittakaavasta.

    Kadehtiminen ja kilpailu ovat ihmiselle ominaisia. Se voi esiintyä vain eri muodoissa. Se voi olla kätkettyä tai rehellisen avointa. Joskus sillä jopa voittaa itsensä. Kun oikein kadehtii ja tekee vertailuja ja huomaa, että toinen on parempi, sanoo sen ääneen tälle toiselle. Kuule, minä kadehdin sinua! Omat työt ovat paskaa sinun töiden rinnalla, on se korkeinta ylistyslaulua, mitä voi ilmoille tuottaa. Varsinkin, jos se on vilpitöntä ja totta. (Sen taas kuulee äänestä.) Joten: kadehtikaamme! :)

    VastaaPoista