Pedot 1/2

– Ne ovat älykkäitä, uskotko? Aion osoittaa sen.

– Petoja ne ovat, Noc, ovat aina olleet. Mistä ne nyt yhtäkkiä olisivat älykkäiksi tulleet?

– Luulen, että olemme tulkinneet niitä väärin. Ne ovat kuitenkin aivan erilaisia olentoja kuin me.

– Miten niiden toimintaa voisi tulkita väärin? Ne tappavat heti, jos pääsevät lähelle. On niiden kanssa ennenkin yritetty kaikenlaista. Huonoin tuloksin.

– Se on totta. En sanonutkaan, että niiden älykkyys olisi kovin korkeatasoista. Luulen, että meidän on tehtävä lähes ihmeitä saadaksemme niihin toimivan kontaktin.

– Kaikkea on koetettu, jopa leikkiä. Ne eivät ole vähääkään leikkisiä, vaikka älykkyyteen kuuluu leikki, eikös? Pienetkin leikkivät jo kauan ennen kuin oppivat puhetta.

– Luulen, että pedot puhuvat.

– Oletko tosissasi? Ajatteletko oikeasti, että se murina olisi puhetta?

– Ajattelen. Olen lähes varma siitä.

– Ja väität, että ne osaisivat vaihtaa ajatuksia puheella? Eikä pelkästään äännellä kiimaa tai vaaraa? Niinkö? Oletko enää ollenkaan tolkuissasi, ystävä?

– Väitän. Olen miettinyt tätä jo kauan.

– Onhan niille puhuttu ja laulettu, kerrottu kokonaisia tarinameriä, mutta ne eivät ole osoittaneet koskaan mitään mielenkiintoa tai antaneet yhtään ymmärtämiseen viittaavaa merkkiä. En usko niiden älykkyyteen, Noc, en kerta kaikkiaan usko. En vain voi. Ne ovat petoja. Iskevät heti kun ulottuvat.

– Aion silti yrittää. Ajattele nyt: taas uusi lajien välinen yhteys. Yhteiset laulut ja kaikki. Minusta se on sen arvoista.

– En halua menettää sinua, Noc. Oletko varma, että haluat lähteä?

– Olen, Ban. Olen aivan varma. Ne ovat minusta kiehtovia. Olethan nähnyt millaisia pesiä ne rakentavat lähelle rantaa?

– Niitä korkeita torneja? Olen minä niitä nähnyt.

– Eikö sellaisten rakentaminen osoita älykkyyttä?

– Ehkä parviälyä. Se ei merkitse yhtään mitään yksittäisen yksilön kohdalla.

– Voit olla oikeassa. Mutta minä aion kuitenkin ottaa siitä selvää. Lähden sinne ja elän niiden luona kunnes ymmärrän niitä. Opettelen niiden kielen ja tulen sitten opettamaan sen sinulle ja muille. Kerron teille kaikki tarinat ja laulan kaikki laulut.

– Menetät henkesi, Noc. Ja minä menetän sinut. Me menetämme sinut.

– Ban. Tule saattamaan minua. Käännyt takaisin ennen kuin kohtaamme petoja. Laulamme yhdessä vielä tämän matkan.

 

– Vittumainen keli, kapu. Minua risoo tällainen pimeä hämärä. Ihan kuin keikkuisi maailman reunalla putoamaisillaan.

– Koeta nyt vaan tähystää, että saat traania pottujesi päälle. Luulisi noin vanhan äijän jo tottuneen säähän kuin säähän.

– Tähän paskaan ei totu mill… Hei! Tuolla on yksi! Tyyrpuurissa. Valkoinen. Se on melkein harppuunan ulottuman päässä.

– Kaksihan niitä on. Kaksi suihkua, etkö perkele näe? … Ajan lähemmäs. Mene tykille.

– Ai, ai, kapu. Otetaan ensin tuo isompi jötkäle. Hetki hiljaa hengittämättä, kiitos… Noin. Se on siinä. Osui ja upposi.

– Vinssaa se viereen ennen kuin se uppoaa oikeasti, helvetti sentään.

– Ei tässä nyt olla ensi kertaa pappia kyydissä, saatana. Minä kuule tein näitä hommia kun sinä vielä rääyit kapaloissa. Niin kuin tuo pienempi nyt. Miksi vitussa niiden pitää aina ulvoa tuolla tavalla? Tuokin on tyhmä kuin saatana, ei ymmärrä edes paeta.

– Ota se elävänä.

– Elävänä?

– Niin, verkolla. Tai köysillä. Ihan sama minulle, sinä se tässä merikarhu kehut olevasi. Siitä voi saada muutaman lantin enemmän elävänä kuin raatona.

jatkuu...