keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Rouva karhu

Nainen kävelee ikivanhaa naavakuusikkoa halkovaa hiekkatietä ja katselee varpaitaan, jotka pilkistävät kenkien avoimista kärjistä. Välillä nainen loikkii tai kulkee vaihtoaskelin, mutta pitää kuitenkin katseensa tienpinnassa.

Karhu seisoo kuusikossa, nojaa yhteen kuusista ja kihnuttaa kutinoitaan sitä vasten. Kun se huomaa naisen, se murahtaa hiljaa ja laskeutuu neljälle jalalleen. Nainen katselee vaihteeksi kuusikkoa ja alkaa tapailla ”on sammalet myllätyt” -värssyn säveliä. Karhu tulee kuulumattomin askelin metsästä tielle hyvän matkaa naisen takana ja lähtee tämän perään.

Kun nainen on enää puolen metrin päässä, kontio nousee pystyyn, ottaa naisen kiinni muutamalla nopealla askeleella ja tarttuu tätä kädestä. Nainen vilkaisee sivulle ja näkee vierellään karhun, joka on häntä ainakin kaksi päätä pidempi, jollei kolmea.

– Sinä tulit, nainen sanoo. – Odotin sinua.

– Odotitko, karhu mörähtää ja pyörittää korviaan.

– Joo, nainen tunnustaa. – Olin kuullut juttuja, että pelottelet täällä ihmisiä.

Karhu hellittää naisen kädestä ja istuutuu tienposkessa nököttävän kivenlohkareen päälle. Nainen jää seisomaan ja katselemaan mesikämmentä.

– Otatko kaljan? hän kysyy ja ryhtyy avaamaan reppuaan.

Karhu ottaa. Nainenkin ottaa. He istuvat kivellä ja juovat olutta, laulavat metsäisiä lauluja sen verran kuin muistavat. Karhu kaivaa kätköistään paksuja sikareita, joita se tarjoaa naiselle. Nainen valitsee yhden, katselee sitä, nuuhkaisee ja pyörittää sormissaan. Sitten hän puraisee sen päästä aimo mällin poskeensa ja ryhtyy jauhamaan.

Kun naisen reppu on tyhjä täysistä ja täysi tyhjistä tölkeistä, karhu ehdottaa, että he lähtisivät hakemaan lisää olutta kyliltä. Nainen suostuu, tarttuu nyt itse kontiota käpälästä ja kulkee tämän rinnalla yhtä jalkaa kyläkaupalle.

Kauppias katselee karhua ja naista ja pyörittää päätään. Hän sanoo, ettei olutta saa myydä kännisille ihmisille, saati karhuille. Karhu suuttuu. Kauppias säikähtää, antaa otsolle lahjaksi sen jo syliinsä keräämät oluet ja sanoo, ettei lakikaan lahjoittamista hänen tietääkseen kiellä.

Nainen puristaa karhun käsivartta ja nojaa tämän karvaiseen kylkeen. Hän vinkkaa silmää kauppiaalle ja sanoo:

– Tämä on niin hyvä mies. Minusta tulee pian aikaa rouva karhu.

Mesikämmen hätkähtää. Se työntää oluet naisen syliin ja lähtee kiireesti kaupasta, pinkaisee juoksuun ja juoksee suoraan naavakuusikkoonsa ja sen taakse vuorille, jossa sillä on kalamaja.

– Noin, nainen toteaa kauppiaalle. – Se pelottelija on hoidettu. Kukas seuraavaksi?

18 kommenttia:

  1. Hahaaa, minä jo hetken luulin, että orastava kevät tekee tehtäviään ♥

    VastaaPoista
  2. Järkyttävä uhkaus! Kyllähän tuolla tavalla saa hätisteltyä kaiken maailman tunkeilijat :D

    Tekee mieli kevättä ja kaljaa.

    VastaaPoista
  3. Mitä se Otso nyt noin naisia pelkäsi, hö?

    VastaaPoista
  4. Konstit on monet. Tämä oli huisa konsti.

    VastaaPoista
  5. Nopea tapa päästä eroon ehdotella jotain vakiintumiseen viittaavaakaan :D

    VastaaPoista
  6. Koskahan susi pääsisi karhun tilalle ?

    VastaaPoista
  7. Pitäisi metsänelukoiden pysyä päärynälimonaadi linjalla!

    VastaaPoista
  8. Karhu ei tainnut tykätä
    kun on tyrkyllä!

    VastaaPoista
  9. Joo-o, sellaista hymyä. Karhutarinat on aina.

    VastaaPoista
  10. Hui. Ei tolla lailla sais viatont luannon elävää pelvotella. mahto se nährä painajaisii seuraavan yänä.

    VastaaPoista