Ennustus

Nainen astelee hiekkatiellä ja miettii asioitaan. Hän on ollut jo kohta kuukauden maalla, kiertänyt maito- ja tanssilavat, mutta ei ole löytänyt paikkaansa kyläyhteisössä. Hän on tullut jäädäkseen, kaupungin meteli ja kohina olivat hänestä liikaa ja niin hän vuokrasi muutaman vuoden autiona seisseen talon ja kotiutui sinne. Sopeutuminen kyläläiseksi oli kesken, se vaatisi vielä paljon sekä häneltä itseltään että kyläläisiltä.

Nyt hiekkatie vie naisen ikivanhan kuusikon keskelle. Kuusien alla on lähes pimeää. Aluskasvillisuutta ei ole, vaan maata peittää paksu kerros ruskeita neulasia. Yhtäkkiä nainen kuulee jonkun kutsuvan häntä nimellä. Hän katsoo sinne, mistä ääni tuli, ja näkee että tien laidassa istuu joku turbaani päässä valkealla liinalla peitetyn pöydän ääressä. Nainen aikoo kävellä ohitse, mutta kuulee nimensä mainittavan uudelleen ja tulee uteliaaksi. Hän lähestyy pöytää ja näkee, että sen päällä on kristallipallo. Joku huijari, hän miettii ja katsoo vasta sitten pöydän takana istuvaa hahmoa.

– Sinähän olet karhu, nainen tokaisee.

– Monet muutkin ovat, karhu myöntää ja heilauttaa kämmentään niin, että sen voi tulkita kehotukseksi istua pöydän toisella puolella odottavalle tuolille.

– Mutta sinä olet karhu, nainen toistaa ja hänen leukansa vavahtaa aavistuksen verran. – Sinä haisetkin ihan karhulta.

– Istu silti.

Nainen istuutuu ja jää tuijottamaan karhua. Sen silmät katselevat naista pitkän kuonon ylitse ja pyöreät korvat pilkistävät turbaanin rakosista. Sormiinsa karhu on sujauttanut sormuksia, joissa kimaltelee suuria arvokkaan näköisiä kiviä.

– No? nainen kysyy. – Mitäs nyt?

– Ennustan sinulle. Mitä haluat kuulla?

– Näytä minulle minkälaisen miehen kohtaan tansseissa ensi viikonloppuna.

Karhu napsauttaa kynnellään kristallipallon pyörimään jalustallaan, nojautuu taakse ja nostaa takakäpälänsä pöydän reunalle. Kun pallo pysähtyy, karhu nostaa pöytäliinaa ja avaa pöydän alapuolella olevan laatikon. Se ottaa sieltä miehen ja taittelee tämän auki. Mies huohottaa, vilkuilee karhua ja vapisee.

– Kelpaako tämä? karhu kysyy ja sanoo panneensa merkille, että mies tanssitti naista jo edellisviikolla lavalla ja oli sitten viikolla puhunut kavereilleen, miten hänellä oli varma nakki kiikarissa.

– Se on vähän juoppo, nainen toteaa ja sanoo, ettei hän välitä juopoista miehistä vaikka ne olisivat kuinka hyviä tanssimaan. Karhu antaa miehelle luvan mennä ja mies menee. Hän juoksee kylän suuntaan kädet ylhäällä, kiljuu ja loikkii pitkiä askeleita. Miehen housunlahkeesta valuu tielle jotain märkää.

– Haenko toisen, karhu tiedustelee ja nostaa jo kankkuaan ylös.

– Älä, nainen sanoo ja tarttuu karhun käpälään.

Karhu käy takaisin istumaan. Nainen venkuttaa yhden karhun sormuksista irti ja sujauttaa sen omaan peukaloonsa. Karhu nuolaisee huuliaan.

– Ennustaisitko, että minä muutan sinun luoksesi, nainen ehdottaa karhulle. – Karhut haisevat niin hyvälle.

Karhu ennustaa, ja nainen aavistaa jo melkein sopeutuneensa. Molemmat nousevat ja karhu pakkaa pöydän ja tuolit konttiinsa. Sitten he lähtevät yhdessä katsomaan, minne tie vie ja mitä metsässä oikeasti on.