Huttujuttu

– Hitsipilli tämän kanssa, mies karjahtaa ja nakkaa lusikan voimalla huoneen poikki.

– Varoisit vähän, nainen sanoo. – Melkein heitit lusikkasi nurkkaan. Mitä olisit sanonut, jos se olisi osunut?

– Silloin ei ainakaan tarvitsisi syödä tätä iänikuista puuroa.

– Mutta sinähän tykkäät puurosta!

– En tällaisesta. Tämä on väärin keitetty.

– Itse keitit.

– Siitä huolimatta. Minä vihaan puuroa!

Mies nojautuu taaksepäin, pistää kädet puuskaan ja roikottaa ala­huultaan.

– Eilen rakastit, nainen toteaa. – Ja sanoit, että mikään maailmassa ei ole niin hyvää kuin puuro.

– Mitä sitten? Kai mieskin saa muuttaa mieltään.

– Mikä siinä nyt sitten on vikana? Puurossa.

– Se osuu hampaisiin.

– Mikä? Puuroko?

– Niin.

– Älä nyt!

– Ja menee hampaiden väärälle puolelle. Ei sitä voi niellä.

– Hyvin se on sinulta ennen käynyt.

– Nyt ei käy. Posket vaan pullistuvat.

Nainen tuhahtaa ja nousee pöydästä. Mies jää istumaan ja tuijottaa lautastaan, joka on lähes täynnä syömätöntä puuroa. Puuron keskellä on sulanut voi­silmä. Lautasen vieressä on kolhiintunut muki ja sen pohjalla tilkka jäähtynyttä kahvia.

Mies nousee, hakee uuden lusikan ja ryhtyy lappamaan huttua suuhunsa. Kun suu on täynnä ja posket pullottavat niin, että ne oikein roikkuvat, mies ryhtyy siirtämään paksulla sormellaan puuroa hampaiden takaa kielen päälle nielaistavaksi.

Nainen kurkkii ovelta ja valokuvaa miehen aterioimista.