Karhu on vetänyt vanhan huopahatun silmilleen ja kulkee kaupungilla tunnistamattomana. Sitä vastaan tulee elämän laitapuolen kulkija, joka pyytää muutamaa lanttia kaljaa varten. Karhu kaivelee taskunpohjiaan, mutta ei löydä kuin muutaman kourallisen käpyjä, jotka se on varannut kaupunkireissua varten. Otso tarttuu kulkijaa käsivarresta ja vie tämän mukanaan läheiseen juomalaan.
– Tälle kalja ja minulle olut, karhu murahtaa baarimikolle ja pistää kävyn tiskille.
Baarimikko vilkaisee karhua ja kaataa molemmille tuopillisen. Laitapuolen kulkija hörppää omansa saman tien ja jää janoisen näköisenä nuolemaan huuliaan. Karhu tilaa molemmille lisää ja huomaa tuvan nurkassa pöydän, jossa pelataan mustaapekkaa. Kontio menee sinne tuoppi kummassakin kourassa ja tarjoutuu pelikaveriksi.
– Pelataan kävyillä, karhu ehdottaa.
Muut epäilevät karhun höpisevän omiaan, mutta kun se kaivaa käpyjä taskustaan ja latoo niitä pöytään, niin ahneuden kiilto syttyy kaikkien silmiin. Tosin muilla ei ole käpyjä, mutta karhu lupaa, että he saavat pelata oluella. Kaikki suostuvat.
Pelataan muutama verryttelykierros. Mustapekka kulkee kädestä käteen ja perheitä kertyy pelaajien eteen. Kävyt vaihtavat omistajaa, olutta juodaan mukitolkulla ja nauru remahtelee vähän väliä. Pöydän ympärille kertyy sankka joukko katselijoita, jotka huutelevat kannustusta kuka kellekin pelaajalle.
Karhu kouraisee taskustaan lisää käpyjä ja ryhtyy pelaamaan tosissaan. Se kohottaa panoksia niin, että pöydässä on käpyjen lisäksi yhdellä kertaa satakuusikymmentäseitsemän tuopillista olutta. Pelaajat vilkuilevat toisiaan ja työntävät korttejaan toistensa nostettavaksi. Kädet tärisevät ja leuat vapisevat. Tukahdutetut ähkäisyt ja vaivoin pidätellyt riemunkiljahdukset kertovat pelin etenemisestä. Kortit vähenevät, ja pelissä on enää karhu ja jämeräpartainen herra, jolla on lähes kaikki korttiperheet edessään. Karhulla on vain yksi. Viimeinen veto ja mustapekka jää herran käteen. Kansa kohahtaa.
Karhu alkaa juoda oluita. Se kiemaisee heti kahdeksantoista tuoppia tyhjäksi, pyyhkii suunsa käpälävarteensa ja toteaa, ettei sillä ole enää jano. Laitapuolen kulkija lupaa juoda loput oluet. Katselijatkin lupaavat. Kohta tupa on täynnä juopuneiden örinää.
Karhu päättää palata metsään ja nostaa huopahattuaan morjestukseksi. Kaikki huomaavat kontion karhuksi, kiljuvat ja läikyttävät olutta päälleen. Karhu nakkaa baarimikolle muutaman juomakävyn ja lupaa tulla pelaamaan vielä toisenakin päivänä.
olisi ollut varmaan rentouttava korttipeli olla siinä mukana, karhu tuntuu reilulta kamulta. Ja onhan käpy ihan hyvä maksuväline, uusiutuva luonnonvara jopa:))
VastaaPoistaKävyt oiskin oiva maksuvälinen, ainakin korttipelissä.
VastaaPoistaKävyillä saa ja oluella pääsee:))) Hieno tarina!
VastaaPoistaMinäkin keräilin käpyjä talteen tässä männäviikolla. Suihkautan jouluna tekolumiponnepurkista lunta niiden kylkiin (pfffft...pfffft...)ja sitten koristeeksi eteisen aakkunalaudalle.
VastaaPoistaKarhukaljaa en juo ikinä. Ei näiden seutujen karhutkaan joisi, jos niitä olisi.
Joku päivä sitten navakka tuuli ropisuttu käpyjä mökin katolle ja ympärille niin paljon, että olisin minäkin pelannut pitkään tuossa pelissä. Oluita en olisi kyllä jaksanut juoda.
VastaaPoistaIhmiset näkevät harvoin, kuka kukin on, tai oikeastaan eivät ole kiinnostuneita muusta kuin omasta pelistään.
VastaaPoistaElämä, peli ja juovuttavat juomat paljastavat, kuka kukin on ja luonteen myös. Kannattaa siis juottaa kaveri silloin tällöin, niin tietää, mitä se oikeasti ajattelee ;-)
Noin se addikti alkaa, hyvä ettei minulla ole mustia pekkoja, eikä huopahattuakaan. Mitä vielä voisi tapahtua?
VastaaPoistaMutta olisi mukavaa, jos rahat muuttuisivat kävyiksi eli kävyt muuttuisivat rahoiksi:)))
VastaaPoistaHieno ja hauska tarina, kiitos Peikko.☺