Marjakarhu

Naisen jalassa on soreat punaiset saappaat, kun hän kävelee metsässä ja poimii mustikoita. Niitä on paljon, naisen ämpärit ovat täynnä, eikä hän pysty millään keräämään kaikkia marjoja mukaansa. Hänen sormensa ja huulensa ovat värjäytyneet sinisiksi ja vatsa pullistelee marjojen paljoudesta. Silmät syövät vielä ja käsi hamuaa mustikoita, mutta nainen ei enää tiedä, mihin laittaisi marjat. Hänen oikein tekee pahaa jättää niin paljon hyvää metsään.

Ehkä vatsa lasehtii, jos lepään vähän, hän miettii ja käy suuren kuusen juurelle pitkäkseen. Täysi vatsa ja metsän rauha tuudittavat naisen pihkan tuoksuiseen uneen, ja kuusen alta alkaa kuulua vienoa tuhinaa. Muutama pörriäinen käy katsomassa, mutta pörähtää pian omille teilleen.

Nainen herää maiskuttavaan ääneen. Hän raottaa silmiään. Suuri mörheä karhu istuu hänen vieressään, pitää mustikkaämpäriä sylissään ja mättää marjoja kaksin käpälin kitaansa. Toinen ämpäri makaa tyhjänä vähän matkan päässä. Nainen suuttuu. Hän nousee ylös, polkee jalkaansa ja tempaisee jo lähes tyhjentyneen astian kontion kourista.

– Kerää itse marjasi, hän ärähtää ja huitaisee karhua sangolla. – Mitä minä nyt sitten syön?

Karhu virnistää naiselle, kaivaa taskustaan jonkun marjastajan unohtamat eväsleivät ja ojentaa ne naiselle. Tämä käärii paketin auki ja ryhtyy syömään. Pehmeiksi tekeytyneet leivät saavat naisen paremmalle tuulelle, ja häntä alkaa tilanne jo huvittaa. Kontio kaapii suuhunsa viimeisiä marjoja hänen ämpäreistään ja näyttää tyytyväiseltä.

Sitten nainen muistaa, että hänkin tarvitsee marjoja. Hän nousee, ottaa toisen sangoista ja lähtee poimimaan lisää mustikoita. Metsä on kuitenkin aivan tyhjä.

– Joko sinä penteleen karvaturri söit koko metsän tyhjäksi? nainen parkaisee.

Karhu nuolaisee huuliaan ja taputtaa pulleaa vatsaansa.

Nainen tiukkaa karhulta, mistä hän nyt saa mustikoita niin, että niitä piisaa koko talveksi. Muuten hän saattaisi riutua ja hiipua aivan olemattomiin vitamiinipuutoksen ja marjankaipuun kourissa, käpertyä kasaan ja muumioitua keinutuoliinsa tositeeveeohjelmien kuivattamana.

Karhu nousee ja antaa ämpärit naisen pideltäväksi. Sitten se nostaa naisen selkäänsä ja lähtee tallustamaan metsästä kaupunkiin päin. Kun metsä loppuu, kontio laskee naisen maahan ja pistää vanhan huopahatun päähänsä. Torilla pöydät notkuvat mustikoiden paljoudesta.

Karhu maistaa kourallisen joka pöydästä ja täyttää naisen ämpärit ja oman tuohikonttinsa parhaaksi maistamallaan marjalla. Myyjän naama loistaa, kun hän hypistelee käpyjä, joilla karhu maksoi ostoksensa.

Seuraavana aamuna nainen herää vuoteestaan ja tuntee vielä mustikan metsäisen maun huulillaan. Hän hymyilee muistaessaan untaan ja unikarhuaan. Aikamoinen nalle, hän miettii, semmoisen kanssa voisi viihtyä oikeastikin. Nainen venyttelee ja kiskottelee, miettii kävisikö tänään metsässä hakemassa mustikoita. Silloin hän kuulee olohuoneesta kuorsausta, nousee ja kurkistaa ovesta. Sohvalla makaa karhu käpälä otsalla ja punaiset kumisaappaat jalassa.