Karhu, joka halusi oppia lentämään

Luokan ovi rävähtää auki ja pamahtaa seinää vasten. Karhu tulee sisään, katselee ympärilleen ja istuutuu oranssiin mekkoon pukeutuneen naisen viereen.

– Karhu, kontio esittäytyy ja ojentaa käpäläänsä.

– Elina, nainen sanoo ja puristaa karhun kämmentä niin, että pedon silmissä mustenee.

– Täälläkö oppii lentämään?

– Saa nähdä. Vähän heikolta vaikuttaa. Opekin on myöhässä.

Silloin luokkaan saapuu lentäjänasuun pukeutunut nainen, joka ensimmäiseksi tarttuu karttakeppiin ja naputtaa sillä opettajanpöydän reunaan. Puheensorina hiipuu pois, vain muutama irrallinen ajatus jää pyörimään ja hakemaan piilo­paikkaa itselleen.

– Tänä iltana opitte lentämään, opettaja aloittaa, – ja jollette opi, niin lennätte kurssilta.

Karhu hörähtää. Oranssimekkoinen nainen pukkaa sitä kyynärpäällä kylkeen. Karhu rojahtaa penkiltä lattialle, kömpii takaisin istumaan, nojaa taakse ja nostaa takakäpälänsä pöydälle.

Opettaja kysyy, millä kurssilaiset ovat nähneet lennettävän. Nämä luettelevat lentokoneet, ilmapallot, raketit, lintujen ja hyönteisten siivet.

– Ja luudalla, karhu sanoo. – Noidat lentävät luudalla.

– Karhut taitavat lentää mielikuvituksella, opettaja piikittää ja luokka hörähtää nauramaan.

Karhu muuttuu miettivän näköiseksi. Se kaivaa taskustaan paksun sikarin ja sytyttää sen. Elina mulkaisee karhua, ja tämä ymmärtää olleensa sosiaalisesti kömpelö. Se ojentaa toisen sikarin naiselle, joka kiittää ja pistää palamaan. Muut katsovat kateellisina.

Opettaja valikoi laukustaan kaksi omenaa, molemmat kiiltäviä ja upeita, punaisia kuin veri, ja laskee ne Elinan ja karhun eteen pöydälle.

– Syökää nämä, niin ei tarvitse koskaan enää polttaa yhtään sikaria.

Karhun rupeaa heti tekemään mieli hyvännäköistä omenaa ja se aikoo saman tien pistellä sen poskeensa. Elina kuitenkin estää sitä ja toteaa, että eivätköhän he ole jo oppineet ihan tarpeeksi. Sitten hän kiskoo karhun ulos luokasta ja paiskaa oven perässään kiinni.

– Isotäti on aina tuollainen, Elina sanoo ja tarttuu seinää vasten nojaavaan luutaan. – Lennetäänkö yhdessä?

Karhun mielestä se on hyvä ajatus. Se nostaa naisen selkäänsä, levittää mielikuvituksensa ja nousee lentoon. Elina meloo luudalla lisää vauhtia. Viima pelmuttaa karhun turkkia ja naisen oranssia mekkoa, kun he kiitävät kuun valaisemalla taivaalla ja hihkuvat yhteen ääneen.

Lähistöllä valokuvaaja kuvaa täyskuuta. Karhu ja sen selässä istuva nainen piirtyvät varjo­kuvaksi kuuta vasten, ja kuva tallentuu kameran muisti­kortille. Kun valo­kuvaaja myöhemmin tarkastelee saalistaan, hän ei usko silmiään ja näkee paljon vaivaa poistaakseen mokomat häiriö­tekijät muuten hienosti onnistuneesta kuvastaan.