sunnuntai 4. elokuuta 2013

Karhun saunakivi

– Mitä tälle tehdään? Tuula kysyy ja taputtaa kivijärkäleen kylkeä. – Tämä ei ole mikään tavallinen siirtolohkare.

– Käske miehiä siirtämään sitä, Maria ehdottaa. – Jätetään se maamerkiksi tien poskeen. Ajattele, miten rakastavaiset tekevät treffejä ”sen ison kiven juureen”. Usko vaan, että voi joskus tulla tungostakin.

– Sinä ja sinun tungoksesi, Tuula naurahtaa, mutta viheltää pillillään, jolloin suuri miesjoukko kopottaa paikalle. Tuula kertoo missä hän haluaa järkäleen seisovan ja miehet ryhtyvät kankeamaan. Naiset ovat siirtyneet syrjään ja katselevat, miten hirmuinen järkäle siirtyy. Maa järisee ja menee mutrulle kivilohkareen edessä, varvut ja karike siirtyvät syrjään, mutta kiven eteen jääneet puunrungot rouskahtavat poikki ja hieroutuvat puukuiduksi peruskalliota vasten.

Vähän kerrassaan lohkare väistyy tien tieltä. Naiset ovat tyytyväisiä, kunnes kivi aukeaa ja sieltä tulee ulos mustanpuhuva karhu. Miehet nostavat kätensä ylös, mölisevät ja juoksevat kauas pois. Karhu paiskaa kiven kiinni perässään ja katsoa tillittää naisia kiinteästi. Nämä vilkaisevat toisiaan ja säntäävät karkuun. Karhu tavoittaa heidät muutamalla askeleella.

– Siirsitte minun kiveä, karhu toteaa ja pitelee naisia käsivarresta. – Ilman lupaa vielä.

– Ei se sinun ole! Tuula huutaa. – Vaan yhtiön. Se oli tiellä. Yhtä hyvin sen olisi voinut räjäyttää kappaleiksi. Turhaan vouhkaat yhtä kiveä.

Karhun kulmat ja kuono kurtistuvat ja sen sisältä kumisee murinaa. Maria kertoo karhulle tiesuunnitelmista ja siitä, miten kivestä tulee hieno kohtauspaikka. Karhun naama siliää ja kontio kuuntelee pää kallellaan, nakkaa välillä taskustaan muutaman kuivan mustikan kitaansa ja tarjoaa naisillekin. Molemmat ottavat.

– Nämä ovat hyviä, Maria kehaisee. – Mistä näitä saa?

– Minä näytän, karhu lupaa ja ehdottaa naisille, että nämä tulisivat saunaan hänen kanssaan. Naiset innostuvat, saunassa on aina niin hyvä lämmin hellä, ja karhusäikähdyksen jälkeen on muutenkin tarpeen vähän peseytyä ennen kotiin menoa.

Karhu avaa kiven uudelleen ja menee sen sisälle. Naiset seuraavat. Kivessä pyörteilee kypsäksi tekeytyneen saunan muheva tuoksu, joka nostaa hymyn naisten huulille ja kiillon silmiin. Kun karhu riisuu turkkinsa ja ripustaa sen naulaan, naiset katsahtavat toisiinsa, seuraavat esimerkkiä ja siirtyvät karhun mukana löylyyn ja lauteille. Ulkoa kuuluu sulkeutuvan kiven loksahdus.

Karhu heittää löylyä. Vesi kihahtelee kiukaalla ja suomii saunojia. Naiset puhkuvat ja karhu ähisee. Parin kauhallisen jälkeen se viittaa saunaa kiertäviin hyllyihin, jotka ovat täynnä mustikoita.

– Noinko sinä kuivaat niitä? Maria kysyy.

Karhu myöntää. Kun naiset ihmettelevät, eikö olisi helpompaa tapaa, karhu sanoo että saunominen on siitä niin mukavaa, että se ei välitä muista tavoista. Ja kun se nyt kerran on metsän kuningas, niin se käyttää kiveä ihan niin kuin sitä huvittaa.

– Oletko sinä kuningas? naiset huudahtavat yhteen ääneen. – Oikea kuningas?

– Joo, karhu sanoo ja yrittää näyttää vaatimattomalta.

– En ole ennen saunonut kuninkaan kanssa, Tuula tunnustaa. – Kukaan ei ikinä usko tätä!

– Mummo kyllä sanoi, ettei herrojen kanssa pidä mennä saunaan, Maria muistuttaa. – Mutta se ei varmaan tarkoittanut sillä karhuja.

Karhu kaapaisee sivuhyllyltä kämmenellisen puolikuivia mustikoita ja tunkee ne kitaansa. Sitten se ottaa toiselta hyllyltä katajanmarjoja ja tarjoaa niitä naisille. Nämä maistavat, sylkevät pitkin ja kysyvät, miksi karhu on niitä kuivattanut.

– Ne antavat palvilihalle hyvän maun, karhu sanoo ja lyö kaksi kauhallista löylyä kiukaalle.

– Palvilihalle? Tuula kysyy. – Palvaatko sinä meitä?

– Joo, karhu myöntää ja nuolaisee kitapieliään.

Maria kiljahtaa ja painaa päänsä polviin. Karhu heittää lisää löylyä. Maria alkaa nyyhkyttää hiljaa. Tuula lohduttaa häntä ja nostaa kourallaan vettä löylysangosta Marian päähän.

– Eivät karhut syö palvilihaa, Tuula toteaa. – Et sinä ainakaan, ethän? Sinä olet marjakarhu.

– Voin minä silti palvata.

– Älä palvaa. Ei sinun kivesi kärsinyt, vaikka me sitä vähän siirrettiinkin.

– Niin ja ajattele, miten paljon uusia ihmisiä tapaat, kun kaikki tekevät treffejä tämän ison kiven juureen. Voit saunoa vaikka joka päivä eri porukan kanssa.

Karhu näyttää miettiväiseltä.

– Olkoon, se sanoo ja avaa saunan oven ja kiven.

Maria säntää ilkosillaan ulos. Tuula hymyilee karhulle, halaa sitä ja rapsuttaa korvan takaa. Sitten hän ottaa karhun turkin ja Marian kukkamekon naulakosta ja menee ulos. Ulkona Tuula pukeutuu karhuksi ja Maria naiseksi. He lähtevät kulkemaan käsi kädessä vastavalmistunutta tietä myöten kohti kotia ja laulavat kävellessään vanhaa leppäkerttulaulua.

Karhu pukeutuu Tuulalta jääneeseen mekkoon ja kömyää ulos kivestä. Saunahöyryn kielekkeet seuraavat etääntyviä naisia. Karhua naurattaa ja se heittää kumpaakin naista kahdella kävyllä. Sitten se katsoo ympärilleen. Kiven juurelle kerääntyy yhä enemmän toisistaan kiinnostuneita ihmisiä.

10 kommenttia:

  1. No mutta, onneksi ei tullu tytöistä palvilihaa :)

    VastaaPoista
  2. Ihana kokoontumispaikka. Mekkoon pukeutunut karhu on hyvä vetonaula.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa että oli onnellinen loppu tarinalla, vaikka välillä meinasi hirvittää.

    VastaaPoista
  4. YEEE! Isopeikko on täällä taas! Loma on tehnyt hyvää, heti on taskussa muheva tarina. Tykkään miten maa menee mutrulle ja muistakin hauskoista jutuista ja sanakäänteistä - tapahtumakäänteistä myös. Etenkin niistä, jotka menevät ihan eri tavalla kuin ensin luulee.

    VastaaPoista
  5. Isopeikko on löytänyt matkallaan hyviä uusia tarinoita, hurraaaa!!!

    ☺ ☻ ☺

    VastaaPoista
  6. Tuulan mekossa oleva karhu?? Apua, nyt pitää olla jo vähän varuillaan.. Ei ihme että palvottavat jäivät kiinnostuneena odottamaan vuoroaan.. paras seurata tilannetta vähän takavasemmalta:)

    VastaaPoista
  7. Minäkin tahtoisin oppia sen leppäkerttulaulun! Millainen se on?

    VastaaPoista
  8. Olipa jännittävää, onneksi loppu hyvin kaikki hyvin.
    Jäi kyllä vaivaamaan se koltun vaihto, mitenhän karhu tarkenee ensi talvena.:)

    Lennä lennä leppäkerttu ison kiven juureen....

    VastaaPoista
  9. Ison kiven juureen on helppo lennellä! Eikös se rakastuminenkin (muistaakseni) ole sellaista jalat irti maasta -olotilaa, lentelyä. (Ei kukasta kukkaan...)Karhu joutunee syksyn tultua löytämään turkin, kuulemme varmasti tarinan siitä, miten Ajattaresta katoaa tummanruskea turkki....

    VastaaPoista
  10. Onneksi ei naisista tehty palvilihaa.
    Uskaltaa siltäosin syödä kaupasta ostettua palvista.
    Noista lihoista kun ei nykyään aina tiedä.
    Esimerkiksi saa miettiä,nko hevosta, vaiko eikö ole hevosta?
    Ainakaan Tuulaa ja Mariaa ei ole. Siitä saa olla varma, kun on itse lukenut jutun.

    VastaaPoista