Jos metsään haluat mennä sä nyt

Miehet olivat olleet metsällä koko viikon. Saalis oli paennut heitä. Vain jokunen ruskeaturkkinen orava oli vilahtanut männystä toiseen, mutta sekään ei ollut niin kauaa näkösällä, että siltä olisi saanut hengen pois.

Tuli ilta. Miehet virittivät tulet ja pistivät nokikahvit porisemaan. Valmiiseen kahviin lurautettiin väkevät plöröt, ja miesten harmitus laantui, kun kemiallinen lohtu virtasi heidän suonissaan.

– Ei tule saalista, ei, miehistä partaisempi totesi.

– Sieniä olisi, toinen sanoi ja osoitti joka puolella nousevia kupuja. – Niitäkin voi syödä.

– Lehmien ruokaa ne ovat. Mies tarvitsee lihaa.

– Äläs nyt. Viikingitkin söivät sieniä ja ryöstivät ja raiskasivat sen jälkeen ihan hulluina.

– Ihanko totta?

– Tosi on. Maistetaanko?

– Otetaan ensin, partasuu sanoi, tässä on vielä.

Miehet tyhjensivät eväspullonsa ja väsymys melkein kaatoi heidät yöunille, mutta miehet eivät antaneet periksi, vaan lähtivät keräämään sieniä.

– Mitkä näistä on niitä viikinkisieniä?

– Varmaan nämä kaikista suurimmat, joissa tämä hattu on paksu ja alapuolelta vähän kuin sientä. Katso.

Miehet kulkivat maastossa ja keräsivät sienisieniä. He palasivat nuotiolle ja toinen miehistä maistoi sienisientä, pureskeli ja sylkäisi.

– Maistuu sienelle, hän sanoi. – Ehkä siihen pitäisi imeyttää jotain. Simaa vaikka, niin kuin viikingit.

– Simaa ei ole, mutta plöröä on, kokeillaan sitä, toinen sanoi ja kävi repustaan korkkaamattoman pullon, imeytti sitä sienisieneen ja haukkasi. – Nyt maku on mukavan miehinen, maista.

Toinen maistoi. Pullon sisältö katosi sieniin ja sienet miesten suuhun. Molempien pää alkoi tuntua kevyeltä. Repusta löytyi vielä lisää juotavaa. Sekin katosi.

– Hyviä nämä sienet, toinen sokelsi. – Viikingit oli pukareita.

– Sienet oli niiden konsti, toinen sökelsi. – Mekin ollaan viikinkejä.

Viikingit nukahtivat sammuneen nuotion viereen. Julmettu kuorsaus täytti metsän. Lähistöllä liikkunut karhu tuli katsomaan miehiä. Se haisteli ja tökki heitä kuonollaan, otti hihasta kiinni ja veti, mutta kuorsaus jatkui yhtään raukeamatta.

Karhua hermostutti. Tuollainen meteli ja vielä hirmuinen löyhkä. Mesikämmen haki sylillisen sammalia ja peitti miehet niillä. Kostea sammal suodatti äänet ja hajun, vain pieni purina enää nousi kylmän nuotion vierestä.