– Tassut on taas märät, pieni sudenpoikanen ärmähtää ja ravistaa käpäliään. – Susi menee etsimään talven.
Kettu sanoo, että se on hyvä ajatus ja laittaa sudelle omenahyvää evääksi. Karhu kääntelehtii levottomana tuvan sohvalla.
Pieni susi kulkee pitkin ja poikin ja hakee hajujälkeä, joka veisi sen talven luo. Kuluu melkein koko päivä ja omenahyvästä on jäljellä enää pieni nurkka, kun hukan nenässä tuntuu ihan selvästi pakkasen haju. Susi kirmaisee sitä kohti.
Haju voimistuu ja pieni susi kiiruhtaa askeleitaan. Pian se tulee luolalle, jonka oven sulkee paksuista puista salvettu ovi. Susi murisee ovelle. Ovi jököttää paikallaan eikä ole kuulevinaan, joten susi puraisee sitä kahvasta.
Ovi kiljaisee ja väistää sutta, joka pujahtaa ovenraosta luolaan. Siellä haisee talvelta. Luolan seinät ovat paksussa huurteessa, talvinen viima vinkuu ja lumi tupruaa pienen suden päälle niin, että sen turkki on pian aivan valkea. Pakkanen paukkuu luolan perällä.
Pieni susi urahtaa ja tekee itseään tiettäväksi. Luolan mutkan takaa ilmestyy peikko, joka virnistää sudelle ja ehdottaa, että se tulisi peremmälle. Heillä on peli kesken, eikä kukaan nyt oikein malta muuta.
Luolan perällä kinosten keskellä on pöytä, jonka ympärillä istuu kireä pakkanen, hyytävä viima ja suuri huurre. Yksi jakkara on vapaana. Peikko istahtaa sille ja nostaa pöydällä nurin lojuneet kortit mustiin kouriinsa. Pieni susi tulee katsomaan.
– Mitä tuo on? se kysyy.
– Mustaapekkaa, pakkanen vastaa ja pyyhkäisee jääpuikkoja parrastaan. – Minä olen voitolla.
– Minäpäs! huutavat huurre, viima ja peikko yhteen ääneen. Sitten ne paiskaavat korttinsa pöydälle ja ottavat pähkinöitä kulhosta ja rupeavat murjottamaan. Pakkanen kerää kortit, järjestää ne pakaksi ja plaraa sitä niin että jäähileet rapisevat.
– Tässä on vähän epäselvyyksiä, pakkanen myöntää ja jakaa kortit.
– Susi pelaa ja, susi toteaa ja nostaa etutassut pelipöydän reunalle.
Korttikööri vilkuilee toisiinsa. Lopulta huurre nyökkää ja sanoo:
– Ei se käy. Meillä on peli kesken.
Pieni susi kurtistaa kulmiaan. Korttikööri virnistelee ja nyökyttelee, leyhyttää itseään korteilla ja usuttaa hukkaa ulos.
– Mene sinä edellä. Me tulemme kohta. Enää yksi peli. Sen jälkeen tehdään lumiukkoja.
Nyt tuntuu, että pakkanen on pistänyt hösseliksi, on siinä olemista sudenpoikasilla ja peikoilla, vissiin vähän holotna olo huurteella ja viimallakin. Ehkäpä kohta kortit jaetaan uudelleen, pakkasen voitolla ollessa on todella kylmää.
VastaaPoistaAjankohtainen tarina Peikkometsästä. Nyt näyttäisi se viimeinen peli luolassa olevan pelattu, kun pakkanen, huurre ja viima ovat käyneet näilläkin kulmilla hommissa.
VastaaPoistaTykkäsin tästä - tässä oli jotakin hellyttävää, niinkuin aina näissä eläintarinoissasi, joissa susi, kettu ja karhu vilahtavat .... mukavaa ja hymyisää luettavaa.
VastaaPoistaMeillekin tuli Pakkanen vierailulle ja toi mukanaan valkoista lunta:)
VastaaPoistaJa aamupäivällä paistoi aurinko lämpimänkirkkaasti:))
Tällainen satu on Mummosta mukava ja hauskaa lukea...
Kauniista Nuuttia sinulle, Peikko ♥♥♥
Kyä toi peli loppu jo. Ainaski meil päi.
VastaaPoistaolipa kylmää porukkaa, ihan rupesi viluttaa...ja kiitos peikolle minä luin kaikki sun joulukertomukset lapsenlaopsille jouluna kun olivat yökylässä tykkäsivät kovasti ja sanoivat että peikko kirjoittaa kivoja tarina satuja:))
VastaaPoistaSe kohta, jossa pieni susi urahtaa ja teki itseään tiettäväksi, oli sydämeen käypä.
VastaaPoistaNiin moni yrittää urahtaa ja tehdä itseään tiettäväksi, mutta mei vaan huomata. Kännykät&tiekkarit&televiissiot ja sen sellaset, on kaikki huomiokyvyt pois ottaneet.
Mustaapekkaa meillä pelataan ja on niitä saatavilla.
Mun kuvan saa laittaa mustakspekaks. Pelin nimenki saa muutta Kalvakkakaisaksi.