– Valentiina! Hei, Valentiina. Missä sinä olet ollut?
Nainen pyörähtää ympäri. Salama välähtää hänen katseessaan.
– Ei kuulu sinulle, Valentiino. Ei niin pätkääkään. Voit mennä ja työntää ne kukkasesi syvälle.
Miehen leuka loksahtaa. Tuo on nainen, jonka kanssa hän on elänyt jo kymmenentuhatta vuotta. Edelleenkin se on kiivas kuin chilissä kasvatettu kirppu ja yllättää joka vuosi.
– Onko tänään taas se päivä, Valentiina?
Nainen polkee jalkaa ja rikkoo kristallit lattialle.
– Haista sinä ne kukkasesi, Valentiino. Sinun on turha yrittää mitään.
Mies painaa katseensa, laskee kukkaset pöydälle työntämättä niitä minnekään ja kerää sirpaleista uuden ja entistä ehomman astiaston.
– Palaan huomenna luoksesi, Valentiina. Palaan huomenna.
Nainen paukauttaa oven kiinni, istuutuu pöydän kulmalle ja painaa kasvonsa kukkapuskaan. Äänetön itku tärisyttää hänen hartioitaan. Oven ulkopuolella onnellinen mies nojaa seinään. Huomenna ihmisten tohina olisi vuodeksi ohi, arki palaisi, eikä tykkäämisestä tehtäisi numeroa. He saisivat pitää sen kokonaan.
Peikolta pöö sinulle samasta syystä.
=), onnellisia loppuja. Pöö.
VastaaPoistaisoisäni nimi oli Walentin, än syntyi 15. hrlmikuuta 1902
VastaaPoistaOnneksi on kokonainen vuosi väliä seuraavaan kohtaukseen. Pöö sinnekin!
VastaaPoistaSiitä huolimatta hyvää ystävänpäivää ja jokaista päivää tämän jälkeen sekä peikolle että Valentinolle/valentiinalle!
VastaaPoistaKipakka nainen :)
VastaaPoistaPakkopäivät ahdistavat. Minulla on joka päivä ystävänpäivä :)))) ♥
VastaaPoistaPöö Peikollekin! Mainio tarina, kerrassaan.
VastaaPoistaHuamen o taas uusi päivä. SIllonki kelpaa pöötellä :)
VastaaPoista