Hänen nimensä oli Anneli, vaikka ei hän sitä enää muistanut ja vaikka olisi muistanut, ei hän olisi siitä välittänyt. Hän välitti vain ruuasta. Sitä piti saada yhä enemmän ja yhä parempaa. Hänen muodottomaksi paisunut ruumiinsa sulatti ruokaa yhä tehokkaammin ja muokkasi siitä rakennusaineita vauvoihin, joita hän synnytti kahdenkymmenen minuutin välein.
Yhteisön palvelijat työnsivät purtavaa Annelin jatkuvasti jauhaviin hampaisiin, joskin he valikoivat ruuan sen mukaan, tarvitsiko yhteiskunta insinöörejä vai runoilijoita tai jotain siltä väliltä. Jonkun oli tehtävä työt, joten Anneli sai syödä perusherkkuja, jotta syntyisi lisää perusvauvoja.
Eräänä päivänä Elmeri, joka tykkäsi maata hellanpankolla ja mietiskellä asioita, tuli katsomaan Annelia ja rakastui. Anneli ei edes huomannut, vaan yritti purra Elmeriltä sormet irti ja syödä ne. Elmeri ei välittänyt. Hän toi joka päivä Annelille parhaita herkkuja, väkikakkuja ja lohileipiä, ja työnsi niitä Annelin jauhavaan kitaan. Pian syntyikin uusi Anneli. Elmeri oli intoa täysi, ja hän vei uuden Annelin omaan tupaansa, kasvatti sen isoksi ja yhtyi siihen.
Uusi Anneli huomasi, että hänen vatsansa turposi. Kaikki Elmerin siemenestä syntyneet miljoonat vauvanalut hakivat paikkaansa hänen sisällään ja paisuttivat vatsaa. Anneli tiesi, että hänen olisi lähdettävä.
He lähtivät yhdessä. Anneli ja Elmeri. He kulkivat kolme päivää ja kolme yötä. Jokaisella pienelläkin tauolla Elmeri suihki siementä Anneliin ja näytti onnelliselta. Lopulta he saapuivat metsäiselle kukkulalle. Anneli päätti, että he jäävät siihen. Hän kiskaisi Elmeriltä jalat irti ja pisteli ne poskeensa. Seuraavana päivänä syntyi ensimmäinen vauva, joka kasvoi isoksi ja rakensi suojan heille kolmelle.
Kun suoja oli valmis, Anneli tyhjensi Elmerin viimeiseen siemeneen ja söi tämän kädet ja pään. Syntyi lisää vauvoja, ja seuraavana päivänä Anneli söi sen, mitä Elmeristä oli jäljellä. Vauvoja oli jo niin paljon, että ne pystyivät hankkimaan kaiken, mitä Anneli tarvitsi. Hän tarvitsi paljon. Vuorokaudet ympäriinsä yhteisön palvelijoiksi kehittyneet vauvat kantoivat ruokaa Annelille ja vastasyntyneitä vauvoja seimeen kasvamaan.
Pian syntyi ensimmäinen runoilija ja kohta sen jälkeen insinööri.
Anneli söi ja synnytti. Yhteiskunta kasvoi ja kukoisti. Piin likiarvo saatiin laskettua monen desimaalin tarkkuudella, ja sen rinnalla syntyi kolme talousteoriaa, jotka jokainen perustuivat Annelin synnytysten jatkuvaan kasvuun. Insinöörit laskivat lujuuksia ja runoilijat luikuria. Elämä oli mallillaan.
Eräänä päivänä Annelin alkoi tehdä mieli väkikakkua.
Pelottava utopia, tai se taisikin olla todellista maapallon täyttämistä. En tiedä mikä se väkikakku on, mutta kuulostaa pahalta ja vaaralliselta.
VastaaPoistaAika erikosta? Leppoisaa juhannusta Peikolle ja Peikon perheelle.
VastaaPoistaNoin saataisiin maailman talus ja kulutus nousuun EHKÄ
VastaaPoistaIhanaa Keskikesän Juhlaa Sinulle.
Olipa hauska juttu, ja myös arveluttava..;)
VastaaPoistaMukavaa peikkojuhannusta sinulle, Isopeikko! ♥
Kylpäs nyt Peikkonen pelottavan kuuloisen tarinan rustasit...! Satuin juuri katsomaan dokkarin mehiläisyhdyskunnasta, kuulosti aika samanlaiselta; kai sielläkin on insinöörejä ja runoilijoita, aina tarpeen mukaan...:) .
VastaaPoistaLokoisaa Keskikesän juhlaa, Isopeikko!
Tuntemattomaksi jätti! Kurki se täällä riekkuu :)
Poistaniinpä niin ... parhaasi yrität ja kaikkesi annat ja syödyksi tulet. Teotkin puhuvat vain hetken ja nekin vain jäljelle jääneen omasta puolesta. Paha paha Anneli.
VastaaPoistaNyt menin mietteliääksi. Vähän hurja juttu.
VastaaPoistaMukavaa juhannusta.
Voi, kun se väkikakku nyt vaikuttaisi niin hyvästi, että saataisiin tännekin asti sitä Annelin jälkipolvea. Tulisi enemmän puihin ja puskiin kaikensorttista.
VastaaPoistaToivotaan, että kehiin astuu yhtä uutteria siementäjiä kuin Elmeri eläissänsä.
Tietenkin kyse voi olla kusiaisistakin. Jospa Anneli onkin kusiskuninkaallinen!
Sitäkin sorttimenttoa saa tulla ja olla runsaasti, mutta ei meille asti.
Jos kumminkin meillle asti, niin mulla on oivallista vastaväkikakkua:
VALKOPIPPURIA!
Ihana peikkoseni! Väkikakkua♥♥♥ Hyvää jussia. Täällä jussi on vielä edessä:)
VastaaPoista3. viimeinen lause nauratti! Mutta eipä muuten kyllä. Vähän tuli kammottavakin tunnelma tästä, sillain hyvällä lailla. Huiih!
VastaaPoistaVoimakas tarina. Teki vaikutuksen lisääntyvällä populaatiolla ja vatsan kasvulla.
VastaaPoistaTuli mieleen kaksi asiaa:
1. muurahaisset
2. lestadiolaiset
ovatkohan ne umpihangessa, mielenjohtumat, ainakin aivot jäässä näin kylmällä ilmalla
Olisipa mielenkintoista tietää miten tämä tarina on saanut Peikon tarttumaan aiheeseen. Totta on, että ylensyömme itsemme kiihtyvällä vauhdilla sairaiksi. Muunkinlaista kriittistä yhteiskunnallista analyysiä tarinaan liittyy. Herättävä tarina arvoituksellisuudessaan?
VastaaPoistaRukoilijasirkka lennähti mieleeni....
VastaaPoistaKovvoo kasvuahan tässä on monessakin mielessä.
Huh, ja toinenkin. Hämähäkiksi miellän, kun muuten vie yöunet.
VastaaPoista