Retkellä

Pitkä­korvainen pupu­tyttö istuu puistonpenkillä. Vähän matkan päässä ruohikolla kani­yhdys­kunta syö eväitään ja tekee lisää kaneja. Aurinko paistaa ja tekee varjoja.

Auringon suunnasta ilmestyy varjo, joka kasvaa hattu­päiseksi nuoreksi mieheksi. Mies hidastaa kulkuaan, kun hän lähestyy pupu­tyttöä, ja pysähtyy kokonaan tämän kohdalla.

– Kaunis ilma tänään, nuori mies sanoo. – Eikö?

Pupu­tyttö vilkaisee miestä ja nyökkää.

– Rupesi kovasti huokoottamaan, mies toteaa. – Jospa istuudun hetkeksi tähän.

– Istu.

Nuorukainen käy istumaan ja nostaa polven toisen päälle, laskee kädet syliinsä ja ryhtyy seuraamaan kanien touhua.

– Niillä on hauskaa, hän huomauttaa ja nyökkää kaneihin päin. – Minustakin olisi mukavaa olla eväs­retkellä.

– Riippuu seurasta, pupu­tyttö virnistää ja ristii korvansa.

– Ja eväistä.

– Niin. Minulla olisi täällä, puputyttö kertoo ja taputtaa taka­taskuaan. – Tekeekö mielesi?

Mies hymyilee, nyökkää. Pupu­tyttö ottaa taka­taskustaan voi­paperi­käärön ja laskee sen penkille. Nuorukainen on malttamaton ja riipii kääreet auki. Paketista paljastuu kerma­kakku, jonka sisällä on kaiken­maailman hedelmä­lihoja ja päällä punainen kirsikka.

Mies haukkaa ensimmäisenä. Hän nostaa kerma­kakun suunsa eteen, venyttää leukojaan ja puraisee kakusta palan. Pupu­tyttö työntää kätensä kakkuun ja kahmaisee kouransa täyteen, syö ja nuolee sormensa puhtaiksi.

Kakku on pian syöty. Pupu­tyttö ja mies nojailevat penkillä ja katselevat kanien ilottelua. Veitikka pilkahtaa pupu­tytön silmä­kulmassa, ja hän kääntyy katsomaan miehen profiilia.

– Retkellä voi tehdä muutakin mukavaa, pupu­tyttö sanoo ja viittaa kaneihin. – Haluaisitko?

Mies painaa päänsä. Hän ottaa hatun päästään, jolloin pitkät jäniksen­korvat lurpahtavat hänen poskilleen.

– Sinäkin olet pupu! tyttö ilahtuu, nousee ja kiskoo miestä kädestä. – Tule.

– En voi.

Pupu­tyttö lerpauttaa korvansa lupalleen.

– Etkö halua?

– En voi. Minusta on leikattu voiminen pois…